Tänäänkin on erityisen hyvä päivä olla hakkaamatta rakkaitaan.
Valoa, ei väkivaltaa: 25.11. on naisiin kohdistetun väkivallan vastainen päivä.
Samasta aiheesta:
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naisenhakkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naisenhakkaus. Näytä kaikki tekstit
25. marraskuuta 2010
16. huhtikuuta 2010
Ymmärtäväinen nainen
Ymmärtäminen ja hyväksyntä ovat kaksi eri asiaa.
Ymmärtäminen tarkoittaa älyämistä: "Ymmärrän, miten perintövero määräytyy. Ymmärrän, kuinka sade syntyy. Tajuan ja hahmotan, miksi joku ihminen saattaisi päättää hakata puolisonsa."
Hyväksyminen on aivan eri asia. On tietenkin mahdollista hyväksyä ymmärtämänsä asia ja ymmärtäminen saattaa tehdä hyväksynnästä helpompaa. Mutta ymmärtäminen ei edellytä hyväksyntää.
Jos mies hakkaa vaimoaan, saatan hyvinkin tajuta, miksi se mies on valinnut sen tien. Älyän, että hän esimerkiksi peittää epävarmuuttaan ja tuntee painetta paskan miehenroolinsa takia. Tajuan, että hänellä ehkä oli itsellään paha kasvatus, häntä uhkailtiin ja ehkä hakattiin lapsena. Nyt aikuisena hän on liian pelkuri etsiäkseen itselleen jonkin muun tavan purkaa pelkoaan ja tunnekuohujaan. Esimerkiksi näin.
Ymmärrän siis, miksi mies hakkaa. En hyväksy mitään näistä syista. Se mies tekee valinnan ja hän on hakkaamisen valittuaan huora ja loinen. Kyllä minä, joka olen empaattinen ja älykäs, hahmotan hänen motiivinsa. Älyän, miksi hän teki tekosensa - mutta se ei tee tuosta miehestä yhtään vähemmän huoraa tai loista.
Ymmärtäminen tarkoittaa älyämistä: "Ymmärrän, miten perintövero määräytyy. Ymmärrän, kuinka sade syntyy. Tajuan ja hahmotan, miksi joku ihminen saattaisi päättää hakata puolisonsa."
Hyväksyminen on aivan eri asia. On tietenkin mahdollista hyväksyä ymmärtämänsä asia ja ymmärtäminen saattaa tehdä hyväksynnästä helpompaa. Mutta ymmärtäminen ei edellytä hyväksyntää.
Jos mies hakkaa vaimoaan, saatan hyvinkin tajuta, miksi se mies on valinnut sen tien. Älyän, että hän esimerkiksi peittää epävarmuuttaan ja tuntee painetta paskan miehenroolinsa takia. Tajuan, että hänellä ehkä oli itsellään paha kasvatus, häntä uhkailtiin ja ehkä hakattiin lapsena. Nyt aikuisena hän on liian pelkuri etsiäkseen itselleen jonkin muun tavan purkaa pelkoaan ja tunnekuohujaan. Esimerkiksi näin.
Ymmärrän siis, miksi mies hakkaa. En hyväksy mitään näistä syista. Se mies tekee valinnan ja hän on hakkaamisen valittuaan huora ja loinen. Kyllä minä, joka olen empaattinen ja älykäs, hahmotan hänen motiivinsa. Älyän, miksi hän teki tekosensa - mutta se ei tee tuosta miehestä yhtään vähemmän huoraa tai loista.
20. maaliskuuta 2010
Kontrolliväkivalta
HS 19.3.10: Stubb: Mamu-keskustelu on muuttunut vastenmieliseksi
Stubb on oikeassa. Mutta yhden asian hän unohtaa: Maahanmuuttorähinässä löyhkää myös naisviha. Nimenomaan naispoliitikkoja (ja jopa -tutkijoita!) on solvattu ja uhkailtu. Kukaan tuskin on saanut niin paljon sontaa niskaansa kuin Astrid Thors.
Ei ole mikään sattuma, että juuri naispuolisten päättäjien kimppuun käydään. Se on kontrolliväkivaltaa.
Jotkut miehet pitäisivät mielellään maailman sellaisena, että naiset kulkisivat pelosta varpaisillaan ja tekisivät työnsä ilmaiseksi. Kun nainen käyttää valtaa ja sanoo mielipiteensä, se pelottaa näitä miehiä. Pelkoreaktio saattaa olla niin hysteerinen, että mies joko turvautuu väkivaltaan tai uhkailee naista sillä. (Fyysisellä väkivallalla uhkailuhan on jo sinällään henkistä väkivaltaa.)
Kontrolliväkivallalla koetetaan järjestelmällisesti pitää jokin tietty ihmisluokka pois valta-asemasta.
Maahanmuuttorääkynän uhkailukuvio on identtinen erään toisen kontrolliväkivallan muodon kanssa: Naispoliitikkojen uhkailu toimii samoin kuin koulukiusaaminen.
Molemmissa uhri koetetaan mölisten ja uhkaillen pelotella hiljaiseksi. Koulussa ja politiikassa kiusaaja toimii rakenteen varassa: hän luottaa siihen, että uhri ei voi tehdä mitään. Uhrin ongelma on se, että hänen käytettävissään olevat keinot ovat joko tehottomia (esimerkiksi opettajalle kertominen) tai aivan liian tehokkaita (esimerkiksi raaka väkivalta). Mitään välimuotoja ei ole.
Koulukiusaajat - ainakin ne homman aivot - ovat usein aika fiksuja. Heillä on kyky havaita systeemin porsaanreiät. Kiusatessaan he pysyttelevät tyypillisesti juuri sillä rajalla, että uhriin ei tule jälkiä tai että kukaan ei muuten voi todistaa mitään. Niin heitä ei voida vetää edesvastuuseen teoistaan. Kiusaajat voivat vapaasti pelotella ja uhkailla, pyrkiä pilaamaan uhrinsa elämän. Koulukiusatulle on hirveä hetki tajuta, että kukaan ei voi auttaa häntä.
Anonyymit nettiuhkailijat taas luottavat omaan näkymättömyyteensä, ja siihen maan tapaan, että miehellä on aina "oikeus" ilmaista vihansa naista kohtaan. Naisella ei ole vastaavaa oikeutta syytää raivoaan miehen niskaan. Nimetön vainoaja ehkä soittelee uhkailusoittoja, julkaisee uhrinsa nimen ja osoitteen Facebookissa, suoltaa pahimmillaan tappouhkauksia uhrilleen ja tämän läheisille. Hänelle on hyvin vaikea tehdä mitään. Hän on pelkuri, hän iskee kuin varas yöllä.
HS 19.3.10: Thors: Hallituksen tuomittava hyökkäykset ilmaisuvapautta kohtaan
Tässä on kyse sananvapaudesta. Nainen, olit mitä tahansa mieltä maahanmuutosta, sinun kannattaa huomata eräs seikka: maailma, jossa kyrvät saavat pelotella jonkun naisen hiljaiseksi, on automaattisesti paha kaikille meille naisille. Sinun kannattaa muistaa, kenen puolella mamumankujat ovat: vitivalkean, etuoikeutetun itsensä. Älä petä itseäsi. He haluavat sinut hellan ääreen, nyrkin saaliiksi.
Astrid Thors on oikeassa. Väkivaltahuorat eivät saa hallita tätä maata. Kontrolliväkivallalle täytyy olla nollatoleranssi.
Samasta aiheesta:
Omia kirjoituksiani:
Ulkoministeri Alexander Stubbin (kok) mukaan Suomessa vellova maahanmuuttokeskustelu on kääntynyt pahasti vinksalleen. "Maahanmuuttokriittinen näkökulma, se ääripää, dominoi keskustelua. Keskustelu on liian yksipuolista. Siinä haiskahtaa rasismi, siinä haiskahtaa nationalismi, populismi ja ksenofobia (muukalaisviha). Se on hyvin vastenmielistä", Stubb sanoo.
Stubb on oikeassa. Mutta yhden asian hän unohtaa: Maahanmuuttorähinässä löyhkää myös naisviha. Nimenomaan naispoliitikkoja (ja jopa -tutkijoita!) on solvattu ja uhkailtu. Kukaan tuskin on saanut niin paljon sontaa niskaansa kuin Astrid Thors.
Ei ole mikään sattuma, että juuri naispuolisten päättäjien kimppuun käydään. Se on kontrolliväkivaltaa.
Jotkut miehet pitäisivät mielellään maailman sellaisena, että naiset kulkisivat pelosta varpaisillaan ja tekisivät työnsä ilmaiseksi. Kun nainen käyttää valtaa ja sanoo mielipiteensä, se pelottaa näitä miehiä. Pelkoreaktio saattaa olla niin hysteerinen, että mies joko turvautuu väkivaltaan tai uhkailee naista sillä. (Fyysisellä väkivallalla uhkailuhan on jo sinällään henkistä väkivaltaa.)
Kontrolliväkivallalla koetetaan järjestelmällisesti pitää jokin tietty ihmisluokka pois valta-asemasta.
Maahanmuuttorääkynän uhkailukuvio on identtinen erään toisen kontrolliväkivallan muodon kanssa: Naispoliitikkojen uhkailu toimii samoin kuin koulukiusaaminen.
Molemmissa uhri koetetaan mölisten ja uhkaillen pelotella hiljaiseksi. Koulussa ja politiikassa kiusaaja toimii rakenteen varassa: hän luottaa siihen, että uhri ei voi tehdä mitään. Uhrin ongelma on se, että hänen käytettävissään olevat keinot ovat joko tehottomia (esimerkiksi opettajalle kertominen) tai aivan liian tehokkaita (esimerkiksi raaka väkivalta). Mitään välimuotoja ei ole.
Koulukiusaajat - ainakin ne homman aivot - ovat usein aika fiksuja. Heillä on kyky havaita systeemin porsaanreiät. Kiusatessaan he pysyttelevät tyypillisesti juuri sillä rajalla, että uhriin ei tule jälkiä tai että kukaan ei muuten voi todistaa mitään. Niin heitä ei voida vetää edesvastuuseen teoistaan. Kiusaajat voivat vapaasti pelotella ja uhkailla, pyrkiä pilaamaan uhrinsa elämän. Koulukiusatulle on hirveä hetki tajuta, että kukaan ei voi auttaa häntä.
Anonyymit nettiuhkailijat taas luottavat omaan näkymättömyyteensä, ja siihen maan tapaan, että miehellä on aina "oikeus" ilmaista vihansa naista kohtaan. Naisella ei ole vastaavaa oikeutta syytää raivoaan miehen niskaan. Nimetön vainoaja ehkä soittelee uhkailusoittoja, julkaisee uhrinsa nimen ja osoitteen Facebookissa, suoltaa pahimmillaan tappouhkauksia uhrilleen ja tämän läheisille. Hänelle on hyvin vaikea tehdä mitään. Hän on pelkuri, hän iskee kuin varas yöllä.
HS 19.3.10: Thors: Hallituksen tuomittava hyökkäykset ilmaisuvapautta kohtaan
Maahanmuuttoasioista vastaava ministeri Astrid Thors (r) toivoo hallituksen ja koko poliittisen järjestelmän olevan tarkkoina, jos hyökkäykset ihmisten ilmaisu- ja sananvapautta kohtaan jatkuvat maahanmuuttoasioissa. Thorsin mielestä poliitikoilla on oltava nollatoleranssi sitä kohtaan, että joku yritetään pelotella hiljaiseksi.
Tässä on kyse sananvapaudesta. Nainen, olit mitä tahansa mieltä maahanmuutosta, sinun kannattaa huomata eräs seikka: maailma, jossa kyrvät saavat pelotella jonkun naisen hiljaiseksi, on automaattisesti paha kaikille meille naisille. Sinun kannattaa muistaa, kenen puolella mamumankujat ovat: vitivalkean, etuoikeutetun itsensä. Älä petä itseäsi. He haluavat sinut hellan ääreen, nyrkin saaliiksi.
Astrid Thors on oikeassa. Väkivaltahuorat eivät saa hallita tätä maata. Kontrolliväkivallalle täytyy olla nollatoleranssi.
Samasta aiheesta:
- HS 15.2.10: Tutkijat joutuivat rasististen uhkailujen kohteiksi
- Anna Kontula: Sananvapauden muistolle
- Ikkunaiines: Eläköön humanismi ja persjalkaisuus
- HS 19.2.10: Naisen ajotapa ei miellyttänyt – mies menetti täysin malttinsa
Omia kirjoituksiani:
17. elokuuta 2009
Veri ja vessanpönttö
Feminismissä on kyse sekä vessanpöntön kannen asennosta että verestä.
Arki, vessanpönton kansi, on hyvä koetinkivi. Ainakin minun itseni on usein helpointa lähteä purkamaan suurempaa sortoa juuri jonkin arkipäiväisen epäkohdan kautta: Kuka vie lapset tarhaan? Kuka maksaa tämän viikon ruuat? Sopiiko minun laittaa korkokengät tuohon tilaisuuteen? Onko reilumpaa jättää kansi alas vai ylös? En siis suinkaan ole sitä mieltä, että vain suuret talouden ja politiikan kysymykset olisivat sopivaa ajateltavaa feministille.
Mutta niinä väistämättöminä hetkinä, kun tuo hyvä arkipohdinta vesittyy iltapäivälehtimoskaksi ("On ihmisoikeusrikos, ettei X saa pillua!", "Se on ihan peruskohteliaisuutta muita kohtaan, että meikkaa!"), tekee hyvää muistaa myös veri.
Naisten sorto on ihan oikea, maailmanlaajuinen ihmisoikeusrikos. Tai pikemminkin rikosten vyyhti.
The Independent: Malalai Joya: The woman who will not be silenced
The warlords who make up the new "democratic" government in Afghanistan have been sending bullets and bombs to kill this tiny 30-year-old from the refugee camps for years – and they seem to be getting closer with every attempt. Her enemies call her a "dead woman walking". "But I don't fear death, I fear remaining silent in the face of injustice," she says plainly. "I am young and I want to live. But I say to those who would eliminate my voice: 'I am ready, wherever and whenever you might strike. You can cut down the flower, but nothing can stop the coming of the spring.'"
(...)
When her turn came, she stood, looked around at the blood-soaked warlords on every side, and began to speak. "Why are we allowing criminals to be present here? They are responsible for our situation now... It is they who turned our country into the centre of national and international wars. They are the most anti-women elements in our society who have brought our country to this state and they intend to do the same again... They should instead be prosecuted in the national and international courts."
Samasta aiheesta:
Arki, vessanpönton kansi, on hyvä koetinkivi. Ainakin minun itseni on usein helpointa lähteä purkamaan suurempaa sortoa juuri jonkin arkipäiväisen epäkohdan kautta: Kuka vie lapset tarhaan? Kuka maksaa tämän viikon ruuat? Sopiiko minun laittaa korkokengät tuohon tilaisuuteen? Onko reilumpaa jättää kansi alas vai ylös? En siis suinkaan ole sitä mieltä, että vain suuret talouden ja politiikan kysymykset olisivat sopivaa ajateltavaa feministille.
Mutta niinä väistämättöminä hetkinä, kun tuo hyvä arkipohdinta vesittyy iltapäivälehtimoskaksi ("On ihmisoikeusrikos, ettei X saa pillua!", "Se on ihan peruskohteliaisuutta muita kohtaan, että meikkaa!"), tekee hyvää muistaa myös veri.
Naisten sorto on ihan oikea, maailmanlaajuinen ihmisoikeusrikos. Tai pikemminkin rikosten vyyhti.
The Independent: Malalai Joya: The woman who will not be silenced
The warlords who make up the new "democratic" government in Afghanistan have been sending bullets and bombs to kill this tiny 30-year-old from the refugee camps for years – and they seem to be getting closer with every attempt. Her enemies call her a "dead woman walking". "But I don't fear death, I fear remaining silent in the face of injustice," she says plainly. "I am young and I want to live. But I say to those who would eliminate my voice: 'I am ready, wherever and whenever you might strike. You can cut down the flower, but nothing can stop the coming of the spring.'"
(...)
When her turn came, she stood, looked around at the blood-soaked warlords on every side, and began to speak. "Why are we allowing criminals to be present here? They are responsible for our situation now... It is they who turned our country into the centre of national and international wars. They are the most anti-women elements in our society who have brought our country to this state and they intend to do the same again... They should instead be prosecuted in the national and international courts."
Samasta aiheesta:
27. kesäkuuta 2009
Murra se
Raiskaus – ja muu miesten naisiin kohdistama väkivalta - on yhteiskunnan suojelukohde. Väkivaltaa käytetään pönkittämään miesten etuoikeutettua asemaa: miehet ovat turvassa ja vallassa, väkivallan rakenne uhkaa vain naisia.
Raiskauksen uhka on paha satu, jota käytetään naisten kontrollointiin. Tarina menee näin: "Jos olet nainen ja liikut ulkona liian myöhään, iso paha raiskaaja käy kimppuusi! Hän raiskaa sinut ja sitten elämäsi on ohi." Siis me naiset emme voi mennä tietyille alueille, koska meidän on pelättävä oman lajimme uroksia.
Sadun toinen puoli on se, että "oikein toimimalla" nainen voisi jotenkin välttää raiskauksen ja pahoinpitelyn. Jos pysyttelet poissa pimeiltä kujilta, ja jos tottelet auliisti aviomiestäsi etkä koskaan itse pyri mihinkään, saat elää. Se on tietysti fiktiota, koska väkivallalta sinua ei suojele mikään. Joku saattaa hyökätä kimppuusi, mutta se ei riipu sinusta eikä sinun henkilökohtaisista ominaisuuksistasi. Väkivalta on luokkataistelukysymys. Sinut halutaan pitää lisääntymisluokan töissäsi.
Naiset taas eivät kohdista miehiin mitään samanlaista systemaattista ruumillisen väkivallan uhkaa. (Vanhemmat– äidit ja isät – kyllä saattavat kohdistaa sitä lapsiinsa, vanhoina pahoina aikoina varsinkin). Ainakaan Euroopassa poikia ei rutiininomaisesti ympärisilvota. Sota taas on jo itsessään miesten vika. Se on vanhojen miesten kateutta nuorempien miesten verevyydestä ja kyvykkyydestä, tyhmää ahneutta ja pelkurimaista lyhytnäköisyyttä. Sodasta on turha syyttää naisia.
Miehillä on väkivallan monopoli.
Voihan tietysti olla, että raiskaaminen yksinkertaisesti on yksi ihmislajin urosten häiriökäytöksen muoto, siis samaan tapaan kun tuoreet äidit voivat joskus joutua synnytyspsykoosiin ja surmata vastasyntyneen lapsensa. Ehkä raiskaus on eräs miesten aggression, naispelon ja –vihan ilmentymä. Ehkä se voi jopa olla jonkun luuseriyksilön loisiva lisääntymisstrategia. Mutta hyvässä yhteiskunnassa siihen suhtauduttaisiin juuri niin kuin kuuluukin: häiriökäytöksenä. Ei minään pyhänä, muuttumattomana yhteiskunnallisena lakina, van nolona mokana. Hormonihysteriana.
Maailman muuttamiseksi teoille on annettava uudet merkitykset. Raiskauksen pitäisi merkitä miehellä häpeällisintä mahdollista kontrollin menetystä: hän on antanut pelkonsa sanella tekonsa. Siis tarpeeksi hyvässä maailmassa, jos mies ajattelisikin raiskaamista (siis ei raiskatuksi tulemista, vaan sitä, että hän itse raiskaisi), hän yrjöäisi häpeästä.
Raiskauksen uhka on paha satu, jota käytetään naisten kontrollointiin. Tarina menee näin: "Jos olet nainen ja liikut ulkona liian myöhään, iso paha raiskaaja käy kimppuusi! Hän raiskaa sinut ja sitten elämäsi on ohi." Siis me naiset emme voi mennä tietyille alueille, koska meidän on pelättävä oman lajimme uroksia.
Sadun toinen puoli on se, että "oikein toimimalla" nainen voisi jotenkin välttää raiskauksen ja pahoinpitelyn. Jos pysyttelet poissa pimeiltä kujilta, ja jos tottelet auliisti aviomiestäsi etkä koskaan itse pyri mihinkään, saat elää. Se on tietysti fiktiota, koska väkivallalta sinua ei suojele mikään. Joku saattaa hyökätä kimppuusi, mutta se ei riipu sinusta eikä sinun henkilökohtaisista ominaisuuksistasi. Väkivalta on luokkataistelukysymys. Sinut halutaan pitää lisääntymisluokan töissäsi.
Naiset taas eivät kohdista miehiin mitään samanlaista systemaattista ruumillisen väkivallan uhkaa. (Vanhemmat– äidit ja isät – kyllä saattavat kohdistaa sitä lapsiinsa, vanhoina pahoina aikoina varsinkin). Ainakaan Euroopassa poikia ei rutiininomaisesti ympärisilvota. Sota taas on jo itsessään miesten vika. Se on vanhojen miesten kateutta nuorempien miesten verevyydestä ja kyvykkyydestä, tyhmää ahneutta ja pelkurimaista lyhytnäköisyyttä. Sodasta on turha syyttää naisia.
Miehillä on väkivallan monopoli.
Voihan tietysti olla, että raiskaaminen yksinkertaisesti on yksi ihmislajin urosten häiriökäytöksen muoto, siis samaan tapaan kun tuoreet äidit voivat joskus joutua synnytyspsykoosiin ja surmata vastasyntyneen lapsensa. Ehkä raiskaus on eräs miesten aggression, naispelon ja –vihan ilmentymä. Ehkä se voi jopa olla jonkun luuseriyksilön loisiva lisääntymisstrategia. Mutta hyvässä yhteiskunnassa siihen suhtauduttaisiin juuri niin kuin kuuluukin: häiriökäytöksenä. Ei minään pyhänä, muuttumattomana yhteiskunnallisena lakina, van nolona mokana. Hormonihysteriana.
Maailman muuttamiseksi teoille on annettava uudet merkitykset. Raiskauksen pitäisi merkitä miehellä häpeällisintä mahdollista kontrollin menetystä: hän on antanut pelkonsa sanella tekonsa. Siis tarpeeksi hyvässä maailmassa, jos mies ajattelisikin raiskaamista (siis ei raiskatuksi tulemista, vaan sitä, että hän itse raiskaisi), hän yrjöäisi häpeästä.
8. toukokuuta 2009
Väkivaltaa savannilla!
Tiedättehän te, miten asiat ovat: Miehet ovat vallassa koska miehen ruumis on vahvempi kuin naisen. Miehet voivat siis pakottaa naiset tekemään asioita, mutta naiset eivät voi pakottaa miehiä mihinkään. Siksi siis sukupuolten välillä on aina oleva epätasa-arvo.
Ehei. Pelkkä väkivalta ei riitä hallitsemiseen. Tai ainakaan yksittäisen yksilön väkivalta ei riitä, ellei hän sitten kertaheitolla esimerkiksi ota uhriltaan nirriä pois. Raa'an voiman lisäksi tarvitaan aina myös väkivallan salliva ja palkitseva yhteiskuntarakenne. Väkivallakko tarvitsee aina tuekseen apureita, muuten hän on helisemässä.
Esimerkki: Kuvitellaan, että olemmekin muinaisia ihmisapina-esiäitejämme yhtä muinaisella savannillamme. Sanotaan, että laumassamme on joku kaikkia meitä muita vahvempi häirikköuros: hän – tai oikeastaan se, koska olemme vielä ihmisapinoita, mutta sanotaan nyt kuitenkin hän – koettaa jatkuvasti taivuttaa muut tahtoonsa hakkaamalla meitä. Ennen kaikkea hän koettaa pitää meidät kurissa sillä, että uhkaa hakkaavansa meitä. Hän antaa ymmärtää olevansa valmis käyttämään väkivaltaa meitä vastaan. (Ja hänen luonteestaan tiedämme, että tässäpä onkin semmoinen horatsu, joka ei vain anna ymmärtää vaan myös ymmärtää antaa.) Siis jos emme tee niin kuin hän sanoo, hän todennäköisesti käy kimppuumme. Kauheaa.
Mutta ikävä juttu häirikölle: meitä muita ei vielä tässä kuvitteellisen apinakehityksemme vaiheessa olekaan ehdollistettu taipumaan pelon alla. Me tajuamme heti, että iso uros yrittää kohdistaa meihin laittoman hyökkäyksen. Meissä herää siis looginen, luonnollinen ja alkukantainen tunnereaktio: raivo ja ärtymys häirikköä kohtaan! Haluamme estää häntä vahingoittamasta meitä tai kostaa hänen jo tekemänsä hyökkäyksen.
Emme ole avuttomia. Meillä on useita vaihtoehtoja:
Yleensä - savannilla ja muualla - toimitaankin ikävä kyllä juuri niin päin, että häirikköuros saa apua muilta, ehkä heikommilta uroksilta, ja monilta naarailta. He myötäilevät väkivallakkoa ja auttavat tätä pitämään valtaansa yllä. He saavat siitä jonkinlaista turvaa ja arvovaltaa ja sen ilon, että voivat pitää jotain ihmisryhmää itseään huonommassa asemassa.
Seurausten pelko pitää väkivallakon kurissa. Jos mitään pahoja seurauksia ei ole, miksi hutsu ei hakkaisi?
Tällä hetkellä yhteiskuntamme (= me kaikki) palkitsee miesten väkivaltaisuutta. Esimerkiksi niin, että jos aviomies lyö vaimoaan, sitä pidetään naisen itsensä vikana. Tai niin, että yhteiskunnassa eletään pelon maantieteessä: naisen pahoinpitely ja raiskaaminen eivät tuo tekijälleen mitään kovin kovaa rangaistusta tai häpeää. Sen sijaan uhrin "kuuluu" hävetä.
Väkivalta on kuitenkin olosuhdekysymys. Varsinkin me naiset luulemme, että meillä ei vaan ole vaihtoehtoja miesten väkivaltaa vastaan. Mutta eihän se ole totta. Jos järkipuhe ei auta, laillisia ja moraalisia keinoja on koko liuta: häpäisy, poissulkeminen, salaa tai yhdessä hyökkääminen. Järkipuhe on tietysti aina paras ja ensisijainen keino, mutta naisten on turha velloa avuttomuuden illuusiossa.
Ehei. Pelkkä väkivalta ei riitä hallitsemiseen. Tai ainakaan yksittäisen yksilön väkivalta ei riitä, ellei hän sitten kertaheitolla esimerkiksi ota uhriltaan nirriä pois. Raa'an voiman lisäksi tarvitaan aina myös väkivallan salliva ja palkitseva yhteiskuntarakenne. Väkivallakko tarvitsee aina tuekseen apureita, muuten hän on helisemässä.
Esimerkki: Kuvitellaan, että olemmekin muinaisia ihmisapina-esiäitejämme yhtä muinaisella savannillamme. Sanotaan, että laumassamme on joku kaikkia meitä muita vahvempi häirikköuros: hän – tai oikeastaan se, koska olemme vielä ihmisapinoita, mutta sanotaan nyt kuitenkin hän – koettaa jatkuvasti taivuttaa muut tahtoonsa hakkaamalla meitä. Ennen kaikkea hän koettaa pitää meidät kurissa sillä, että uhkaa hakkaavansa meitä. Hän antaa ymmärtää olevansa valmis käyttämään väkivaltaa meitä vastaan. (Ja hänen luonteestaan tiedämme, että tässäpä onkin semmoinen horatsu, joka ei vain anna ymmärtää vaan myös ymmärtää antaa.) Siis jos emme tee niin kuin hän sanoo, hän todennäköisesti käy kimppuumme. Kauheaa.
Mutta ikävä juttu häirikölle: meitä muita ei vielä tässä kuvitteellisen apinakehityksemme vaiheessa olekaan ehdollistettu taipumaan pelon alla. Me tajuamme heti, että iso uros yrittää kohdistaa meihin laittoman hyökkäyksen. Meissä herää siis looginen, luonnollinen ja alkukantainen tunnereaktio: raivo ja ärtymys häirikköä kohtaan! Haluamme estää häntä vahingoittamasta meitä tai kostaa hänen jo tekemänsä hyökkäyksen.
Emme ole avuttomia. Meillä on useita vaihtoehtoja:
- Koko muu lauma, naaraat ja urokset, voi liittoutua häirikköä vastaan. Laumaeläiminä emme kestä yksinoloa: suurinkin mölyapina taipuu, jos vaihtoehtona olisi joutua ryhmän paariaksi. Kyseessä olisi ikään kuin kirkonkirous, häirikön täysi sulkeminen pois yhteisöstä.
- Voimme liittoutua keskenämme ja yksinkertaisesti hyökätä kaikki kerralla ison klöntin kimppuun. Jos meitä on tarpeeksi, se joutuu taipumaan. Kukaan ei pysty puolustautumaan lauman koko mahtia vastaan.
- Jos jostain syystä emme voisi avoimesti vastustaa räyhääjää, me tietäisimme, että aika ja olosuhteet ovat meidän puolellamme. Häirikkö on ruuanhankinnassa täysin riippuvainen meistä muista, varsinkin naaraista. (Keräilijä-metsästäjä –yhteisöissä hankitaan suurin osa ravinnosta nimenomaan keräilemällä.) Hän on ehkä vallassa nyt, mutta onnen pyörä pyörii. Yksikin harha-askel vaikkapa metsästysreissulla, yksikin vakava tartuntatauti tekee hallitsijasta heikon. Sitten hän on meidän armoillamme.
Yleensä - savannilla ja muualla - toimitaankin ikävä kyllä juuri niin päin, että häirikköuros saa apua muilta, ehkä heikommilta uroksilta, ja monilta naarailta. He myötäilevät väkivallakkoa ja auttavat tätä pitämään valtaansa yllä. He saavat siitä jonkinlaista turvaa ja arvovaltaa ja sen ilon, että voivat pitää jotain ihmisryhmää itseään huonommassa asemassa.
Seurausten pelko pitää väkivallakon kurissa. Jos mitään pahoja seurauksia ei ole, miksi hutsu ei hakkaisi?
Tällä hetkellä yhteiskuntamme (= me kaikki) palkitsee miesten väkivaltaisuutta. Esimerkiksi niin, että jos aviomies lyö vaimoaan, sitä pidetään naisen itsensä vikana. Tai niin, että yhteiskunnassa eletään pelon maantieteessä: naisen pahoinpitely ja raiskaaminen eivät tuo tekijälleen mitään kovin kovaa rangaistusta tai häpeää. Sen sijaan uhrin "kuuluu" hävetä.
Väkivalta on kuitenkin olosuhdekysymys. Varsinkin me naiset luulemme, että meillä ei vaan ole vaihtoehtoja miesten väkivaltaa vastaan. Mutta eihän se ole totta. Jos järkipuhe ei auta, laillisia ja moraalisia keinoja on koko liuta: häpäisy, poissulkeminen, salaa tai yhdessä hyökkääminen. Järkipuhe on tietysti aina paras ja ensisijainen keino, mutta naisten on turha velloa avuttomuuden illuusiossa.
6. huhtikuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
