Munakello

Naisten biologinen kellohan on tuttu juttu. Mutta tiesittekö, että isänkin iällä saattaa olla vaikutusta lapsen hyvinvointiin? Spermankin laatu nimittäin huononee vuosien myötä, kertoo New York Timesin Lisa Belkinin artikkeli Your Old Man:

Read between the lines of a recent study out of Australia and you can see hints of a coming shift in the gender conversation. Researchers at the University of Queensland found that children born to older fathers have, on average, lower scores on tests of intelligence than those born to younger dads. Data they analyzed from more than 33,000 American children showed that the older the man when a child is conceived, the lower a child’s score is likely to be on tests of concentration, memory, reasoning and reading skills, at least through age 7.

It was a small difference — just a few I.Q. points separated a child born to a 20-year-old and a child born to a 50-year-old. But it adds weight to a new consensus-in-the-making: there is no fountain of youth for sperm, no “get out of aging free” card. The little swimmers, scientists are finding, one study at a time, get older and less dependable along with every other cell in the male body.

Nyt tosiaan jäitä hattuun: Noissa uutisoiduissa tutkimuksissa on siis oikeasti kyse aika vähäisestä korrelaatiosta. Noin suunnilleen kyse on siitä, että ziljoonavuotiaiden isien lapsilla on eräässä tutkimuksessa keskimäärin ollut paria pistettä alhaisempi älykkyysosamäärä kuin miljoonavuotiaitten isien lapsilla. Ja mitä vanhempi isä on lapsensa siittäessään, sen suurempi riski jälkeläisellä on sairastua skitsofreniaan. Yhteys on siis todennäköinen, mutta ei suuri.

Belkiniä kiehtovatkin ennen kaikkea se maailmankuvan ja käytösmallien muutos, johon nuo ja (mahdolliset) vastaavat tutkimustulokset saattavat johtaa:

What if 30-year-old women started looking at 50-year-old men as damaged goods, what with their washed-up sperm, meaning those 50-year-olds might actually have to date (gasp!) women their own age? What if men, as the years passed, began to look with new eyes at Ms. Almost Right? Would men of all ages come to understand — firsthand, not just from the sidelines — the fear that the very passage of time will put your not-yet-conceived baby at risk?

Tässä on ilman muuta kaikki ainekset iltapäivälehtien harkitsemattomasti johtopäätöksiin hyppäävään hömppätieteeseen.

Mutta olivat nuo tutkimustulokset yhtään merkityksellisiä tai eivät, pelkkä miehisen superisyyden epäileminen kertoo paradigmanmuutoksesta. Tämä vain osoituksena siitä, että uuden ihmistutkimuksen ei todellakaan tarvitse olla pelkkä vanhan vallan pönkityspaalu.

Se, mitä tutkitaan, on jo valinta.

---

(Via Fairer Science)

Väkivaltaa savannilla!

Tiedättehän te, miten asiat ovat: Miehet ovat vallassa koska miehen ruumis on vahvempi kuin naisen. Miehet voivat siis pakottaa naiset tekemään asioita, mutta naiset eivät voi pakottaa miehiä mihinkään. Siksi siis sukupuolten välillä on aina oleva epätasa-arvo.


Ehei. Pelkkä väkivalta ei riitä hallitsemiseen. Tai ainakaan yksittäisen yksilön väkivalta ei riitä, ellei hän sitten kertaheitolla esimerkiksi ota uhriltaan nirriä pois. Raa'an voiman lisäksi tarvitaan aina myös väkivallan salliva ja palkitseva yhteiskuntarakenne. Väkivallakko tarvitsee aina tuekseen apureita, muuten hän on helisemässä.

Esimerkki: Kuvitellaan, että olemmekin muinaisia ihmisapina-esiäitejämme yhtä muinaisella savannillamme. Sanotaan, että laumassamme on joku kaikkia meitä muita vahvempi häirikköuros: hän – tai oikeastaan se, koska olemme vielä ihmisapinoita, mutta sanotaan nyt kuitenkin hän – koettaa jatkuvasti taivuttaa muut tahtoonsa hakkaamalla meitä. Ennen kaikkea hän koettaa pitää meidät kurissa sillä, että uhkaa hakkaavansa meitä. Hän antaa ymmärtää olevansa valmis käyttämään väkivaltaa meitä vastaan. (Ja hänen luonteestaan tiedämme, että tässäpä onkin semmoinen horatsu, joka ei vain anna ymmärtää vaan myös ymmärtää antaa.) Siis jos emme tee niin kuin hän sanoo, hän todennäköisesti käy kimppuumme. Kauheaa.

Mutta ikävä juttu häirikölle: meitä muita ei vielä tässä kuvitteellisen apinakehityksemme vaiheessa olekaan ehdollistettu taipumaan pelon alla. Me tajuamme heti, että iso uros yrittää kohdistaa meihin laittoman hyökkäyksen. Meissä herää siis looginen, luonnollinen ja alkukantainen tunnereaktio: raivo ja ärtymys häirikköä kohtaan! Haluamme estää häntä vahingoittamasta meitä tai kostaa hänen jo tekemänsä hyökkäyksen.

Emme ole avuttomia. Meillä on useita vaihtoehtoja:

1. Koko muu lauma, naaraat ja urokset, voi liittoutua häirikköä vastaan. Laumaeläiminä emme kestä yksinoloa: suurinkin mölyapina taipuu, jos vaihtoehtona olisi joutua ryhmän paariaksi. Kyseessä olisi ikään kuin kirkonkirous, häirikön täysi sulkeminen pois yhteisöstä.
   
   
2. Voimme liittoutua keskenämme ja yksinkertaisesti hyökätä kaikki kerralla ison klöntin kimppuun. Jos meitä on tarpeeksi, se joutuu taipumaan. Kukaan ei pysty puolustautumaan lauman koko mahtia vastaan.
   
   
3. Jos jostain syystä emme voisi avoimesti vastustaa räyhääjää, me tietäisimme, että aika ja olosuhteet ovat meidän puolellamme. Häirikkö on ruuanhankinnassa täysin riippuvainen meistä muista, varsinkin naaraista. (Keräilijä-metsästäjä –yhteisöissä hankitaan suurin osa ravinnosta nimenomaan keräilemällä.) Hän on ehkä vallassa nyt, mutta onnen pyörä pyörii. Yksikin harha-askel vaikkapa metsästysreissulla, yksikin vakava tartuntatauti tekee hallitsijasta heikon. Sitten hän on meidän armoillamme.
   

Yleensä - savannilla ja muualla - toimitaankin ikävä kyllä juuri niin päin, että häirikköuros saa apua muilta, ehkä heikommilta uroksilta, ja monilta naarailta. He myötäilevät väkivallakkoa ja auttavat tätä pitämään valtaansa yllä. He saavat siitä jonkinlaista turvaa ja arvovaltaa ja sen ilon, että voivat pitää jotain ihmisryhmää itseään huonommassa asemassa.

Seurausten pelko pitää väkivallakon kurissa. Jos mitään pahoja seurauksia ei ole, miksi hutsu ei hakkaisi?


Tällä hetkellä yhteiskuntamme (= me kaikki) palkitsee miesten väkivaltaisuutta. Esimerkiksi niin, että jos aviomies lyö vaimoaan, sitä pidetään naisen itsensä vikana. Tai niin, että yhteiskunnassa eletään pelon maantieteessä: naisen pahoinpitely ja raiskaaminen eivät tuo tekijälleen mitään kovin kovaa rangaistusta tai häpeää. Sen sijaan uhrin "kuuluu" hävetä.

Väkivalta on kuitenkin olosuhdekysymys. Varsinkin me naiset luulemme, että meillä ei vaan ole vaihtoehtoja miesten väkivaltaa vastaan. Mutta eihän se ole totta. Jos järkipuhe ei auta, laillisia ja moraalisia keinoja on koko liuta: häpäisy, poissulkeminen, salaa tai yhdessä hyökkääminen. Järkipuhe on tietysti aina paras ja ensisijainen keino, mutta naisten on turha velloa avuttomuuden illuusiossa.

Seksilelujen symmetria

Miksi apteekkiin on otettu seksileluja vain naisille?

Seksileluja valikoimiinsa ottaneesta Ruotsin apteekista on kanneltu maan tasa-arvovirastolle. Kaksi miestä syyttää valtion omistamaa apteekkiketjua syrjinnästä, koska apteekeista ei löydy yhtään miehille suunnattua seksilelua.
(Helsingin Sanomat, 13.8.2008)

Tämähän sortaa miehiä, eikö sorrakin?

Ehei. Miesten ja naisten oikeuksista keskusteltaessa kompastutaan usein tähän symmetriaharhaan: että jonkin vanhan epäkohdan (linkin tapauksessa seksin perinteisen "paheellisuuden" ja sen takia julkikuvasta piilottamisen) ratkaisu olisi automaattisesti sama sekä naisille että miehille.

Useimmissa sukupuolioikeuden kysymyksissä "Miltä itsestäs tuntuis, jos..?" on tietenkin erittäin hyvä ohjenuora kaikille sukupuolille. Vaikka niin, että nainen, joka pitää pukeutumisesta kiinnostunutta miestä vähän osaamattomana, voisi kysyä itseltään: "Nainen, miltä itsestäsi tuntuisi, jos sut pahimmillaan hakattaisiin, jos pidät vaaleanpunaista paitaa? Onko siis ihmekään, ettei Masa ole oppinut vielä kovin taitavaksi pukeutujaksi? Eihän se ole koskaan saanut harjoitella sitä taitoa!" Kun asettuu toisen asemaan, näkee helpommin seksisorron tyhmimmät puolet.

Aina tämä taikatemppu ei kuitenkaan toimi. On nimittäin otettava huomioon, että naiset ja miehet eivät lähde samasta tilanteesta: meillä ei ole samoissa asioissa yhtäläistä valtaa tai mahdollisuuksia. Siksi huonojen rakenteitten korjaaminenkin tapahtuu eri sukupuolilla usein eri lailla.

Siis:

• Mies, joka rupeaa insinööriksi, valitsee hyödyllisen ja hyvän ammatin, mutta hän ei ole ainakaan tässä asiassa rajoja rikkova kapinallinen. Sen sijaan koti-isäksi jäävä mies on uljas uranuurtaja.
  
  
• Sairaanhoitajan ammatti ansaitsee kaiken arvostuksen ja kunnioituksen, kuten siihen kouluttautuvat henkilötkin. Mutta naiselle sairaanhoitajan ammatin valitseminen ei sinällään ole rajojen rikkomista. Miehelle taas on. Sen sijaan insinöörinainen – oli hän muuten millainen tahansa – tekee rohkean ammattipäätöksen.
  

Ei siis voi sanoa, että esimerkiksi insinööriksi rupeaminen olisi aina kaikille ihmisille automaattisesti tasa-arvoistava teko.


Toinen esimerkki:

• Eduskunnassa on liian vähän naisia. On siis ihan oikeutettua äänestää kahdesta yhtä pätevästä eduskuntavaaliehdokkaasta sitä naispuolista, vain siksi koska hän on nainen. (Vastaava pätee ministereihin, yliopiston professoreihin, ylilääkäreihin, korkeimman oikeuden tuomareihin, upseereihin yms.)
  
  
• Alakoulun opettajina on liian vähän miehiä. Siksi sellaisessa valintatilanteessa, jossa nais- ja mieshakijan pätevyydet, taipumuksen yms. muuten olisivat samanlaiset alakoulun maikan virkaan, on aivan oikeutettua valita se mies, koska hän on mies.
  

Ei siis kannata henkäillä sitä vanhaa uskontunnustusta, että "Mä äänestän ehdokkaan perusteella, en sukupuolen!"


Kolmas esimerkki:

• Totta kai pyritään siihen lopputulokseen, että molemmilla (kaikilla?) sukupuolilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet toteuttaa seksuaalisuuttaan. Mutta ihan viime vuosikymmeniin asti miehillä on ollut aivan toisen kertaluokan mahdollisuudet kaikkeen julkisesti hyväksyttyyn sekstaamiseen kuin naisilla. Naiset ovat tehneet huimasti töitä vapautumisensa eteen.
  
  
• --> Siksi naisten itsetyydytys on tällä hetkellä coolia ja miesten vähän säälittävää. Tämä ei siis ole vielä se ideaali lopputilanne, mutta historian huomioon ottaen ihan ymmärrettävä ja kohtuullinen käänne.
  

Näin.

Loispistiäiset (Parasitica)

Piinaviikko jatkuu.


Puhuin taannoin siitä, että raiskaukselle pitäisi antaa uusi merkitys: sen sijaan, että se olisi jonkinlainen kummallinen luonnonilmiö, jonka kohteeksi nainen "häpeällisesti" joutuisi, se olisikin kertomus naisen sankarillisesta selviytymisestä jonkun pahan, tietoisen toimijan hyökkäyksestä. Ilman muuta näin.

En kuitenkaan vähättele raiskausta, enkä sitä traumaa, jonka raiskaaja usein uhrilleen aiheuttaa. Raiskaushan on hirveä rikos. Enemmän: Raiskaaminen on yksi kiduttamisen muoto. Henkilö, joka raiskaa, kuuluu alhaisimpaan kastiin: niihin ihmisiin, jotka ovat valmiita kiduttamaan huvin vuoksi. Halveksittavampaa ihmistä ei ole. Tappaahan voisi joissain tapauksissa itsepuolustuksekseen, mutta raiskaaminen ja muu huvikseen kiduttaminen on puhdasta pahuutta. Sitä ei voi edes teoriassa oikeuttaa millään.

Raiskaaja on loinen. Hän on kuin ne hyönteiset, jotka munivat munansa leppäkerttujen sisään: kun loispistiäisen toukat kasvavat leppiksessä, ne syövät kantajansa sisuskalut. (Jos nainen hedelmöittyy, kun joku mies hänet raiskaa, siitä mahdollisesti syntyvä lapsi on tietenkin viaton kaikkeen.)

Vanhoina pahoina aikoina, historian hirveydessä, kun aborttia ei ollut helposti saatavilla, ja kun raskaus ja synnytys aivan konkreettisesti olivat naiselle hengenvaarallisia, raiskauksen pahuus oli jo senkin tähden käsittämättömän suuri. Muualla kuin läntisissä teollisuusmaissahan tuo on edelleenkin aivan liian usein homman nimi.

(Jos olet mies, voisit ehkä verrata raiskauksen aiheuttamaan traumaa ja uhkaa siihen, että penistäsi vahingoitettaisiin tahallaan. Kuvittele, että jos esimerkiksi liikut ulkona pimeän aikaan, olisi olemassa se vaara, että joku outo ja hirveän vahva tyyppi saattaisi käydä kimppuusi. Hän pitelisi sinua aloillaan, kaivaisi peniksesi housuistasi ja alkaisi toistuvasti pistellä sitä injektioruiskulla. Ruiskussa olisi nestettä, joka saattaisi olla HIV-positiivista tai muuten vaarallista. Tai hän silpoisi sinua veitsellä.

Oikeasti kai suurin osa Suomen raiskauksista tapahtuu ihan kodin seinien sisällä ja raiskaaja on uhrinsa tuttava. Ehkä tuon ylivedetyn pimeän suojissa sinua stalkkaavan HIV-injektiotyypin sijaan pitäisi puhua siitä, että joutuisit miehenä pelkäämään vaimoasi tai tyttöystävääsi.)

Naisen raiskaaminen on kuin miehen kastraatio. Molemmissa ihmisen seksuaalinen kyky ja ehkä ihminen itsekin yritetään tuhota. Ajatelkaa, miten usein lehdissä on raiskausuutisia, ja miten harvoin uutisia munansilvonnasta.

(Tämä on siis vertaus, ei yllytys eikä oikeutus. Tarpeeksi hyvässä maailmassa molempia tapauksia – raiskauksia ja peniksen vahingoittamisia - tietenkin olisi vuodessa tasan 0 kappaletta.)

Tämä arpa ei voita

Jos työskentelet perinteisellä naisten alalla, olet heikko etkä osaa pitää kiinni eduistasi.
Jos työskentelet perinteisellä miesten alalla, et ole sinut naisellisuutesi kanssa.

Jos olet huono ohjelmoimaan tai kokoamaan IKEAn huonekaluja, se kertoo siitä, että naisilla ei ole matemaattista kykyä tai kolmiulotteisuuden tajua.
Jos olet hyvä ohjelmoimaan tai kokoamaan IKEAn huonekaluja, se johtuu siitä, että kaikki naiset ovat lammasmaisen huolellisia ja tykkäävät noudattaa orjallisesti sääntöjä.

Jos et ole valta-asemassa, se johtuu siitä, että naiset eivät luonnostaan sovellu valta-asemaan.
Jos olet valta-asemassa, olet kylmä narttuhirviö.

Jos sanot avoimesi mielipiteesi naisvihaajille, olet kastroiva narttu.
Jos et sano avoimesti mielipidettäsi, saat syyttää itseäsi: mitäs et saa suutasi auki?

Jos perustelet tunteella, olet hysteerikko.
Jos perustelet järjellä, olet robotti.

Joe et puolustaudu väkivaltaa vastaan, ansaitset lyönnit.
Jos puolustaudut väkivaltaa vastaan, ansaitset lyönnit.

Jos jäät kotiäidiksi, olet laiska paska.
Jos pidät kiinni kodin ulkopuolisista rahatöistäsi, olet itsekäs paska.

Jos sinulla on pienet tissit, olet epänainen.
Jos sinulla on isot tissit, olet huora.
Jos sinulla on sopivat tissit, olet sekä epänainen että huora.

Jos et halua seksiä, olet frigidi lesbohuora.
Jo haluat seksiä, olet myöskin frigidi lesbohuora.

Jos olet äiti, olet huono äiti.

Sossubilsan seireeninkutsu

Sosiobiologia ja evoluutiopsykologia ovat nykyajan muotitieteet. Niissä ihmistä ja ihmiskuntaa tutkitaan eläintieteen näkökulmasta: kuinka vaistomme ja ruumiimme sanelevat käytöksemme. Tämä on oikein osuva tapa toimia, sillä ihmisethän ovat myös eläimiä. Me olemme lauma alastomia apinoita, ihmeellisiä, vielä aikuisenakin leikkiviä (ja bloggaavia) nisäkkäitä.

Sosiobiologia kumppaneineen on kuitenkin maailman tarkoitushakuisin tiede. Ainakin sellaisena, kuin se populäärilähteissä esitetään. Aito tiede lipsahtaa helposti sellaisen nojatuolitutkimuksen puolelle, jossa miestutkijat yrittävät oikeuttaa vallitsevan yhteiskunnallisen tilanteen hataralla biologismilla:

Miehet ovat vallassa ja naiset eivät, koska miehillä on valta-asemaan sopivammat aivot. Miehet haluavat seksiä, naiset tunnesiteitä. Miehet luovat taidetta, sotivat ja johtavat suuryrityksiä saadakseen nuorta pillua sadalta eri naiselta. Naiset haluavat vain söpön kodin. Miehet eivät ikinä kuunaan koskaan kysy neuvoja autolla ajaessaan. Naiset eivät ikinä kuunaan koskaan osaa matematiikkaa. Jnejnejne.

Olen kirjoittanut näistä aikaisemmin:

Evoluutiobiologiaa
Aivoero
Aristot ja prolet


En kiellä sitä, etteivätkö naiset ja miehet olisi erilaisia. Evotutkijat eivät aina vain ota huomioon sitä, että vallitseva maailmantilanne ei ole neutraali. Sukupuolten välillä olevista eroista ei voida tämänhetkisessä yhteiskunnassamme luotettavasti sanoa, mikä kaikki on luontaista ja mikä on voimakkaan, vuosisataisen ehdollistamisen tulosta. Tutkijat itsekään eivät ole neutraaleja. Siksi sossubilsa venyy ja paukkuu. Jos tutkijamiehet eivät näe omaa asemaansa, omaa etuoikeuttaan, tai tutkijanaiset yhteiskunnallisen asemansa heille asettamia rajoituksia, tutkimus vääristyy pahasti.

En tahdo kokonaan tuomita evoluutiopsykologiaa tai sosiobiologiaa. Noiden alojen tutkimus voi olla hyvinkin pätevää ja vilpitöntä, vain ilmiöiden kuvaamiseen pyrkivää. Minusta on myös hyvä, että ihmiskuntaa pyritään selittämään tieteen eikä esimerkiksi uskonnon kautta.

Ongelmat astuvat kuvaan vasta, kun annetuista faktoista aletaan muodostaa liian pikaisia johtopäätöksiä. Tai kun tutkimuksen pohjamotiivit eivät ole selvillä.

Kun tieteen perusteet eivät kestä päivänvaloa, puhutaan horoskoopeista:

"Mä petän mun vaimoo, koska oon oinas."
"Mä petän mun vaimoo, koska oon pohjimmiltani kivikauden uros."

---

Linkkejä:

• Amanda Marcotte tarkastelee evoluutiopsykologiaa
  
  
• Amanda Marcotte analysoi naisten seksihaluttomuuden syitä
  
  
• Evopsykabingo! (Kiitokset Feministille linkistä.)
  
  
• Räyhäisänä bonuksena: Pahasuinen femakko Physioprof kiteyttää saman niin kauniisti. (Varoitus, sisältää todella rumaa kieltä, englanniksi kyllä. Kiroilu on tyypin trademark.)
  

Pornon valtatie

Kiintoisa tietojenkäsittelytieteen fakta: Tiesittekö, että on olemassa vain yksi tunnettu Google-sanahaku, jolla ei löydy yhtään pornoa koko laajasta rannattomasta Internetistä?

Se on tietenkin

porn for heterosexual women

Antaessaan saa

Uusimassa City-lehdessä kysytään homolta. Jäin ihmettelemään vain yhtä asiaa: sanotaanko peniksen sisäänsä ottavaa ukkoa tosiaan "antavaksi osapuoleksi" ja sisäänpanijaa "ottajaksi"? Eikö sen pitäisi mennä toisin päin? Tätä samaa olen ihmetellyt kyllä hetskusuhteittenkin ollessa kyseessä.

Koska jos annan jollekulle (esim.) banaanin, niin minähän olen banaaniaktin antava osapuoli. Ja jos hän panee banaanin (esim.) suuhunsa, niin silloinhan hän on banaanisession ottava osapuoli. En tajua.


Näihin kuviin. Näihin tunnelmiin.

Apu on lähellä

Raskas masennus on hirveää. En vähättele sitä. Sitä ei millään päivänvalolampuilla karisteta. Kun vastassa on musta seinä, sen ohi pääsemiseen on parasta hankkia ammattiapua.

Sen sijaan monille naisille tyypilliseen lievään, ponnettomaksi tekevään alakuloisuuteen voi itse vaikuttaa. Lievän masennuksen syy on usein kohtuuttomissa odotuksissa: Sinun on tehtävä noin ja päinvastoin tehtävä myös näin. Et kelpaa kuitenkaan, koska pelin sääntöihin kuuluu, että nainen häviää aina. Naisen rooli on sellainen, ettei kukaan ihminen voi siitä odotusten mukaisesti suoriutua. Vain hullu ei masentuisi näissä oloissa.

Naisilla on yleenä sellainen kielto päällä, ettemme saa määritellä ongelmiamme tarkasti. Pahan olon tulee pysyä epämääräisenä, uhan suunnattomana mutta tuntemattomana. Kun ei ole mitään yksiselitteistä, tarkkaan rajattua ongelmaa, masennukselle ei tunnu olevan mitään oikeaa syytä. Toimintaan käyminen on vaikeaa, kun ei tiedä, mikä kohta tarkalleen on rikki.

Luin sellaisesta eläinkokeesta, jossa rotille annettiin sattumanvaraisesti lieviä sähköiskuja. Verrokkiryhmää palkittiin tehtävien suorittamisesta herkkupaloilla, mutta nämä rotat saivat aivan sattumanvaraisesti säkäreitä kuonoonsa. Yritä, yritä: aina menee pieleen! Ennakoimattomuus on hyvin raskasta. On vaikea elää, kun tietty teko on milloin hyveen huipentuma, milloin hävettävää laiskuutta. Kokeen satunnaissähköllä käsitellyistä rotista tuli neuroottisia ja masentuneita. Ne eivät viitsineet edes yrittää, makasivat vain apaattisina paikoillaan.

Ihmisillä yksi pikaratkaisu murhaavaan apatiaan on tehdä jotain. Ei sen väliä, mitä. Ota yksi kortti, mikä tahansa. Kunhan teet jotain suhteellisen järkevää ja tuotteliasta, etkä mitään itsetuhoista. Vertaan lievää (ja huomioi, että sanoin: lievää) masennusta sotkuiseen huoneeseen. Ensi näkemältä kaikki on kuin pommin jäljiltä. Kuka jaksaa edes ajatella siivoamista? Mutta kun ottaa yhden alueen kerrallaan käsittelyyn, työskentelee väsymyksen läpi, voi vähä vähältä siivota koko huoneen. Aktiivisuus auttaa. Päätösten tekeminen ja päätöksessä pysyminen auttaa.

Minua auttaa se, kun kirjoitan blogimerkinnän. Olen feministi, ja raivoan usein siitä, ettei maailma ole oikeudenmukainen. Aikaisemminkin yhteiskunnalliset kysymykset olivat olleet ajatusteni keskeisintä sisältöä. Mutta ne olivat myös piirteetöntä massaa, suurta raivoa ja ahdistusta. Kun aloitin tämän blogin, päätin tehdä niin, että kirjoitan kustakin feministisestä ongelmasta yksi kerrallaan. Otan aiheen pihteihin, kirkkaan valon alle. Tarkastelen sitä, analysoin sitä. Mietin, mikä siinä tarkkaan ottaen mättää. Mikä on se pahin ongelma? Olen kuin Hercule Poirot (joskus myös Holmes), joka miettii tarkoin epäiltyjen sanoja. Jossain kohtaa tarinassa on ristiriita. Ristiriidassa näkyy totuus.

Kun ottaa terveen röyhkeästi oikeuden ajatella, määritellä ja päättää, voittaa.


* * *


(Mitäkö muuta produktiivista teen? Mähän tuunaan paraikaa Barbie-nukkea. Mutta tästä lisää myöhemmin.)