Sellainen kevytmielinen heitto vielä tässä presidentinvaalin alla, että toivon ilman muuta Haaviston tulevan valituksi. Jos en muuten, niin viimeistään Nexar Antonio Floresin tähden. Kyllä presidentin sukupuolikin on minulle tärkeä asia - mutta presidentin puolison sukupuoli on vielä olennaisempi. En nimittäin suurin surminkaan halua, että seurapiiritoimittajat edelleenkään pääsevät käyttämään kenestäkään pöhköä ilmausta "Suomen ensimmäinen nainen".
Ensimmäinen nainen on harvinaisen tympeä titteli. Sehän antaa ymmärtää, että nainen pääsee jotenkin maansa "ensimmäiseksi" ja parhaaksi ilman omaa ansiotaan, vain sopivan henkilön ja sopivaa henkilöä naimalla. Tai toisin päin, naisen mahdollisten omien ansioiden ei katsota painavan mitään sen rinnalla, kenet hän sattunut saamaan elämäntoverikseen! Sellainen ajattelutapa on minusta yhtä tunkkainen ameriikanlaina kuin Matti Meikäläisen vaimon kutsuminen "rouva Matti Meikäläiseksi".
Jostain syystä naisen siivellä ei kuitenkaan pääse ekaksi. En nimittäin muista, että Pentti Arajärvestä olisi koskaan vakavissaan käytetty vastaavaa johdonmukaista termiä "Suomen ensimmäinen mies". Muistatteko te?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kieli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kieli. Näytä kaikki tekstit
4. helmikuuta 2012
27. toukokuuta 2011
Kategorinen imperatiivi
HS 19.5.2011: Vakuutusyhtiö palkitsi myyntitykkinsä järjestämällä bordellijuhlat
Kumma kun ei vakuutusyhtiölle tullut mieleen työllistää myyntykkejä itseään bordelliin: olisivat herrat voineet kilvoitella kovimman munanmyyjän tittelistä!
Eipä kuitenkaan tällä kertaa ollut tarkoitukseni kirjoittaa vakuutusyhtiön palkintoporsaista, vaan tästä ilmauksesta:
Olen huomannut, että mediat aika usein seksin myyjistä puhuessaan nimenomaan puhuvat seksin myyjien "käyttämisestä". Prostituoiduista puhutaan ikään kuin he olisivat myytäviä esineitä. Sama esineellistäminen toistuu ihmisten arkipuheessakin: "Mitä tekisit, jos saisit selville että sun miehesi käyttää prostituoituja?" (Itse asiassa tuossa lauseessa varmasti yleensä puhuttaisiin "huorasta".)
Muista ammattikunnista ei yleensä puhuta noin. Vai sanotko, että menet "käyttämään hammaslääkäriäsi" tai "käytät poliisia uuden passin saamiseen"? "Käytätkö" kirjailijaa hänen uuden kirjansa saamiseen?
Et tietenkään. Luet kirjailijan kirjoittaman kirjan, menet hammaslääkärin vastaanotolle, otat virka-aikana yhteyttä poliisiin. Vaikka virkailijoita ja ammatti-ihmisiä usein dissataankin, niin heille kuitenkin suodaan ihmisyys.
Esineellistävä kielenkäytö ei ole mitenkään viatonta. Kieli on koodattu kaksoismerkityksin: jos jostain ihmisestä puhutaan esineenä, se kielenkäyttö samalla vaatii "oikeutta" kohdella tätä ihmistä kuin esinettä.
Jos siis tulee puhe seksin ostamisesta, puhu siitä niin kuin puhuisit poliisin työstä.
Samasta aiheesta:
Saksalainen vakuutusyhtiö järjesti Budapestissa sadalle parhaalle myyntitykilleen juhlat, joissa se tarjosi työntekijöidensä käyttöön prostituoituja.
Brittilehti Guardian kuvasi Budapestin kylpylä Gellértissä kesäkuussa 2007 järjestettyjä juhlia "avoimeksi bordelliksi". Paikalle oli palkattu ainakin 20 prostituoitua.(...)
Kumma kun ei vakuutusyhtiölle tullut mieleen työllistää myyntykkejä itseään bordelliin: olisivat herrat voineet kilvoitella kovimman munanmyyjän tittelistä!
Eipä kuitenkaan tällä kertaa ollut tarkoitukseni kirjoittaa vakuutusyhtiön palkintoporsaista, vaan tästä ilmauksesta:
...tarjosi työntekijöidensä käyttöön prostituoituja.
Olen huomannut, että mediat aika usein seksin myyjistä puhuessaan nimenomaan puhuvat seksin myyjien "käyttämisestä". Prostituoiduista puhutaan ikään kuin he olisivat myytäviä esineitä. Sama esineellistäminen toistuu ihmisten arkipuheessakin: "Mitä tekisit, jos saisit selville että sun miehesi käyttää prostituoituja?" (Itse asiassa tuossa lauseessa varmasti yleensä puhuttaisiin "huorasta".)
Muista ammattikunnista ei yleensä puhuta noin. Vai sanotko, että menet "käyttämään hammaslääkäriäsi" tai "käytät poliisia uuden passin saamiseen"? "Käytätkö" kirjailijaa hänen uuden kirjansa saamiseen?
Et tietenkään. Luet kirjailijan kirjoittaman kirjan, menet hammaslääkärin vastaanotolle, otat virka-aikana yhteyttä poliisiin. Vaikka virkailijoita ja ammatti-ihmisiä usein dissataankin, niin heille kuitenkin suodaan ihmisyys.
Esineellistävä kielenkäytö ei ole mitenkään viatonta. Kieli on koodattu kaksoismerkityksin: jos jostain ihmisestä puhutaan esineenä, se kielenkäyttö samalla vaatii "oikeutta" kohdella tätä ihmistä kuin esinettä.
Jos siis tulee puhe seksin ostamisesta, puhu siitä niin kuin puhuisit poliisin työstä.
Samasta aiheesta:
17. maaliskuuta 2011
Vähemmän on enemmän
Minusta on aina ollut vähän hölmöä kutsua naisia "vähemmistöksi". Tiedän kyllä, että karkeasti ottaen ilmauksella tarkoitetaan ryhmää tai luokkaa, joka ei ole vallassa. Mutta silti - meitähän on kolme miljardia ja risat. Olemme puolet ihmiskunnasta. Emme me ole mikään vähäinen ryhmä.
Uskon itse vakaasti siihen, että käyttämämme kieli muokkaa ajatteluamme. Kunnollisten termien puute sumentaa keskustelun ja estää ongelmien ratkomisen. On tärkeää, että asioilla on mahdollisimman tarkat ja kuvaavat nimet. "Vähemmistö"ryhmällemme pitäisikin siis keksiä jokin oiva uudissana.
Miten olisi esimerkiksi "syrjälistö?" Siinä sanataskussa yhdistyisivät kivasti "kurjalisto" ja "syrjintä". (Hyvä on: Suomessa naiset eivät sentään alemmasta statuksestaan huolimatta ole kurjalistoa, mutta muualla maailmassa valitettavan usein kyllä.)
Syrjälistö-sanaa voisi tietysti käyttää myös esimerkiksi seksuaalivähemmistöistä, tai mistä tahansa muusta sorsitusta väestöryhmästä.
Uskon itse vakaasti siihen, että käyttämämme kieli muokkaa ajatteluamme. Kunnollisten termien puute sumentaa keskustelun ja estää ongelmien ratkomisen. On tärkeää, että asioilla on mahdollisimman tarkat ja kuvaavat nimet. "Vähemmistö"ryhmällemme pitäisikin siis keksiä jokin oiva uudissana.
Miten olisi esimerkiksi "syrjälistö?" Siinä sanataskussa yhdistyisivät kivasti "kurjalisto" ja "syrjintä". (Hyvä on: Suomessa naiset eivät sentään alemmasta statuksestaan huolimatta ole kurjalistoa, mutta muualla maailmassa valitettavan usein kyllä.)
Syrjälistö-sanaa voisi tietysti käyttää myös esimerkiksi seksuaalivähemmistöistä, tai mistä tahansa muusta sorsitusta väestöryhmästä.
26. tammikuuta 2011
Pallit
Aina välillä joku kehuu, että jollain naisella "on munaa". Silloin minua vituttaa.
Tiedän, että noin sanovat ihmiset yleensä tarkoittavat hyvää: "munathan" tarkoittaa tällaisessa yhteydessä rohkeutta, reippautta, peräänantamattomuutta, reippautta, turhista kaavoista piittaamattomuutta ja muita mainioita asioita. Jos nainen tällaisia ominaisuuksia osoittaa, on tietysti hyvä huomata ja tunnustaa se.
Mutta munittelussa on se ongelma, että se oletusarvoisesti leimaa rohkeuden, reippauden jne. pelkästään miesten ominaisuudeksi. Munathan ovat enimmäkseen vain miehillä. Jos siis rohkeus, reippaus jne. ovat palleissa kiinni olevia ominaisuuksia, niin silloinhan ne samaiset rohkeus, reippaus jne. ovat myös enimmäkseen vain miehillä ilmeneviä ominaisuuksia. Tällaisessa ajattelumallissa törmätään vaikeuksiin, kun olisikin kehuttava jotain naista: Jotta nainen voisi osoittaa näitä hyviä ominaisuuksia, hänet täytyy siis ikään kuin kielen keinoin muuttaa mieheksi. Nainen itsenään, naisena, ei voi tehdä rohkeita asioita...
(Joskus kuulee ihanasti ja nokkelasti väännettyä versiota, että "naisillahan on munasarjaa!" Se on todella oivaltava heitto - mutta kun melkein kaikilla ihmisillä on joko munasarjat tai kivekset, niin eihän se enää sano yhtään mitään kenenkään harvinaislaatuisesta rohkeudesta.)
Minusta on parempi kehua ihmistä ihan yksinkertaisesti sanomalla, että "Kyllä tuo X todella rohkea ja reipas ihminen. X ei turhista valita, X uskaltaa puuttua asioihin". Ei mitään palleja vastaan - mutta ihan kaikkialle ne eivät kuitenkaan kuulu.
Samasta aiheesta:
Tiedän, että noin sanovat ihmiset yleensä tarkoittavat hyvää: "munathan" tarkoittaa tällaisessa yhteydessä rohkeutta, reippautta, peräänantamattomuutta, reippautta, turhista kaavoista piittaamattomuutta ja muita mainioita asioita. Jos nainen tällaisia ominaisuuksia osoittaa, on tietysti hyvä huomata ja tunnustaa se.
Mutta munittelussa on se ongelma, että se oletusarvoisesti leimaa rohkeuden, reippauden jne. pelkästään miesten ominaisuudeksi. Munathan ovat enimmäkseen vain miehillä. Jos siis rohkeus, reippaus jne. ovat palleissa kiinni olevia ominaisuuksia, niin silloinhan ne samaiset rohkeus, reippaus jne. ovat myös enimmäkseen vain miehillä ilmeneviä ominaisuuksia. Tällaisessa ajattelumallissa törmätään vaikeuksiin, kun olisikin kehuttava jotain naista: Jotta nainen voisi osoittaa näitä hyviä ominaisuuksia, hänet täytyy siis ikään kuin kielen keinoin muuttaa mieheksi. Nainen itsenään, naisena, ei voi tehdä rohkeita asioita...
(Joskus kuulee ihanasti ja nokkelasti väännettyä versiota, että "naisillahan on munasarjaa!" Se on todella oivaltava heitto - mutta kun melkein kaikilla ihmisillä on joko munasarjat tai kivekset, niin eihän se enää sano yhtään mitään kenenkään harvinaislaatuisesta rohkeudesta.)
Minusta on parempi kehua ihmistä ihan yksinkertaisesti sanomalla, että "Kyllä tuo X todella rohkea ja reipas ihminen. X ei turhista valita, X uskaltaa puuttua asioihin". Ei mitään palleja vastaan - mutta ihan kaikkialle ne eivät kuitenkaan kuulu.
Samasta aiheesta:
22. marraskuuta 2010
Katkera kalkki
Luin tuossa muuannen kolumnin ja sitten sen saamat kommentit. Kirjoittaja oli jutussaan ilmaissut feministisiä mielipiteitään eräästä asiasta, joten kirjoitus olikin välittömästi saanut alleen aimo tukun tuohtuneita anokommentteja:
Tämä nimenomainen dissaustapa ihmetyttää minua. Ei siis antifemakkomölinä tietenkään - sehän on vakiona annettu - vaan katkeruuden käyttäminen lyömäaseena. Minusta se on nimenomaan naisten haukkumiseen käytetty sana:
Katkeran naisen pitäisi hävetä, sillä katkeraksi syyttäminen on melkein yhtä paha asia kuin miesvihaajaksi syyttäminen. Miesvihaaja on Ilmestyskirjan peto eikä Katkera ole paljoa parempi. Mutta miksi on valittu juuri tämä sana?
Ensinnäkin, miksi miehiä ei haukuta "katkeroituneiksi"? Siis sanota "katkeroiksi" niin, että se olisi haukku? Esimerkiksi näin: "Kake löi vaimoaan. Selvästi katkeroitunut ukko!" Tai näin: "Herra kenraali Make aloitti sodan. Selvästi äijä oli vaan katkera, kun nuoret miehet ovat sitä komeampia." Tai arkisemmin näin: "Kuule Åke, pitäisiköhän sun tehdä elämällesi jotain, sen sijaan, että vain katkeroidut avioerostasi?"
Toisekseen, miksi katkerana oleminen ylipäänsä olisi niin paha asia? Katkeruus on kurja tunne ihmiselle itselleen, mutta eihän se ole mikään muihin ihmisiin vaikuttava käytösmoka. Mitä siitä muut katkeraa moittimaan?
Katkeroituminen ei tietenkään pidemmän päälle ole kovin rakentava tapa suhtautua vastoinkäymisiin: jos on mahdollisuus muuttaa olosuhteitaan, katkeruudessa vellominen on pelkästään tyhmää. Mutta eihän katkeruuden tuntemisessa sinänsä ole mitään epäjohdonmukaista. Jos ihminen kokee, että häntä on kohdeltu väärin - että häneltä on viety jotain hänelle kuuluvaa, että hänelle on tehty pahaa siten, ettei hän voi sitä pahaa kostaa eikä saada siitä hyvitystä - niin onhan ihan luonnollista tuntea katkeruutta.
Joten joku ihminen on katkera, ehkä hänellä on syytäkin.
Samasta aiheesta:
"Selvästi tästä kuultaa feministin tyypillinen katkeruus läpi! Te femakot aina plää plää plää, jötö jötö jöö."
Tämä nimenomainen dissaustapa ihmetyttää minua. Ei siis antifemakkomölinä tietenkään - sehän on vakiona annettu - vaan katkeruuden käyttäminen lyömäaseena. Minusta se on nimenomaan naisten haukkumiseen käytetty sana:
"Aijai, nainen! Mitä pääsi käymään! Nyt kuuluu sanoistasi vähän viitettä siihen suuntaan, että sähän olet ehkä katkera!"
Katkeran naisen pitäisi hävetä, sillä katkeraksi syyttäminen on melkein yhtä paha asia kuin miesvihaajaksi syyttäminen. Miesvihaaja on Ilmestyskirjan peto eikä Katkera ole paljoa parempi. Mutta miksi on valittu juuri tämä sana?
Ensinnäkin, miksi miehiä ei haukuta "katkeroituneiksi"? Siis sanota "katkeroiksi" niin, että se olisi haukku? Esimerkiksi näin: "Kake löi vaimoaan. Selvästi katkeroitunut ukko!" Tai näin: "Herra kenraali Make aloitti sodan. Selvästi äijä oli vaan katkera, kun nuoret miehet ovat sitä komeampia." Tai arkisemmin näin: "Kuule Åke, pitäisiköhän sun tehdä elämällesi jotain, sen sijaan, että vain katkeroidut avioerostasi?"
Toisekseen, miksi katkerana oleminen ylipäänsä olisi niin paha asia? Katkeruus on kurja tunne ihmiselle itselleen, mutta eihän se ole mikään muihin ihmisiin vaikuttava käytösmoka. Mitä siitä muut katkeraa moittimaan?
Katkeroituminen ei tietenkään pidemmän päälle ole kovin rakentava tapa suhtautua vastoinkäymisiin: jos on mahdollisuus muuttaa olosuhteitaan, katkeruudessa vellominen on pelkästään tyhmää. Mutta eihän katkeruuden tuntemisessa sinänsä ole mitään epäjohdonmukaista. Jos ihminen kokee, että häntä on kohdeltu väärin - että häneltä on viety jotain hänelle kuuluvaa, että hänelle on tehty pahaa siten, ettei hän voi sitä pahaa kostaa eikä saada siitä hyvitystä - niin onhan ihan luonnollista tuntea katkeruutta.
Joten joku ihminen on katkera, ehkä hänellä on syytäkin.
Samasta aiheesta:
7. kesäkuuta 2010
Pojat on poikia ja tytötkin on poikia
Hassu havainto arkipäivästä:
Ne ihmiset, jotka ovat ehdottomimmin sitä mieltä, että "naisten pitäisi olla naisia ja miesten miehiä" (so. ihmisten pitäisi pitäytyä ahtaissa sukupuolirooleissa), ovat usein myös sitä mieltä, että poliittisen korrektiuden vaatiminen kielenkäyttöön on hapatusta. Heistä esimerkiksi esimies on ihan neutraali sana.
Siis heidän mielestään naisten pitää olla naisia, mutta lakinaisten pitää olla miehiä.
Ne ihmiset, jotka ovat ehdottomimmin sitä mieltä, että "naisten pitäisi olla naisia ja miesten miehiä" (so. ihmisten pitäisi pitäytyä ahtaissa sukupuolirooleissa), ovat usein myös sitä mieltä, että poliittisen korrektiuden vaatiminen kielenkäyttöön on hapatusta. Heistä esimerkiksi esimies on ihan neutraali sana.
Siis heidän mielestään naisten pitää olla naisia, mutta lakinaisten pitää olla miehiä.
2. kesäkuuta 2010
Väitöstilaisuus
Minulla on uusi harrastus: se on vastaan väittäminen. Tarkemmin sanoen olen ottanut tavakseni sen, että keskustelussa - kasvokkain tai netissä käytävässä, töissä tai vapaalla - sanon avoimesti sen, jos olen eri mieltä jonkun kanssa.
En suinkaan väitä vastaan huvikseni, enkä haasta riitaa. Mutta kun olen eri mieltä jonkun kanssa, sanon sen ääneen. En sano mielipiteitäni ilkeästi tai nolaten, totean vain yksinkertaisesti asian laidan: minä en pidä tästä, vaikka sinä pidät.
Usein nämä keskustelulliset erimielisyydet tietenkin koskevat sukupuolten tasa-arvoa. Mutta en nyt puhu vain niistä. Väitän vastaan myös silloin, kun keskusteltavat asiat ovat vähäpätöisiä tai neutraaleja.
Esimerkiksi:
Kuulostaako tämä erityiseen vastaanväittämiseen rupeaminen, koko asian esille nostaminen, sinusta oudolta? Ehkä sitten olet ihminen, jolle luonteva mielipiteenilmaisu on turvallista arkea. Itse olen aina tiennyt, mitä minulta odotetaan.
Ihmisyhteisöissä on yleensä tietyt näkymättömät roolitukset: tietyistä asioista saavat puhua vain tietyt henkilöt, ja asioista kuuluu puhua tietyllä tavalla. Nykyisessa hyvässä ajassamme ketään tuskin lynkataan "väärän" mielipiteen esittämisestä, mutta sosiaalinen paine vaikenemiseen saattaa silti olla aikamoinen.
Olen huomannut, että erityisesti naisten odotetaan myöntyvän yleisesti hyväksyttyihin mielipiteisiin. (Kutsun itse näitä keskustelumielipiteiksi - ne ovat siis niitä latteuksia, jotka ovat yhteiskunnassamme Virallisesti Hyväksytty Totuus. Esimerkiksi "Kesällä on ihanaa!" Ei ole oikein soveliasta olla pitämättä kesästä.) Yleiset mielipiteet vaihtelevat yhteisöittäin, mutta niille on yhteistä se, että niitä vastaan ei sovi käydä. Kaikkien kuuluu olla sitä mieltä, että pissikset on kauheita, miehet kärsivät enemmän perheväkivallasta kuin naiset, terassilla olo on ihmisen parasta aikaa. Olivat ne triviaaleja (terassi) tai tärkeitä (lähisuhdeväkivallan kysymykset), nämä ovat sellaisia mielipiteitä, joihin on helppo solahtaa. Jos on eri mieltä ja sanoo sen, saa osakseen joko kummastelua tai pahimmillaan vihamielisyyttä.
Keskustelumielipiteet tosin ovat usein vielä aika kevyttä kamaa. Niiden lisäksi olen alkanut ottaa kantaa sellaisiin asioihin, jotka ainakaan eivät kuulu naisten reviirille. Tällaisiä ovat musiikki, luonnontieteet ja ennen kaikkea valtakunnanpolitiikka. Siis juuri ne asiat, joista julkisesti puhuvat tytöt yläasteella mölistiin hiljaisiksi. Yhä vieläkin minulta vaatii uskallusta ja energiaa käydä tälle kielletyksi tietämälleni alueelle.
Minulle vastaanväittäjäksi rupeaminen on ollut hyvin vapauttaavaa. Aluksi minua hirvitti avata suuni. Mokaamisen ja häpeän pelko on iskostettu minuun niin syvälle. Mutta harjoitus tekee mestarin. Kun olen sanonut mielipiteitäni ääneen, minun on aina vain helpompi jatkaa sitä puuhaa. Olen huomannut senkin, että minun esimerkkini on rohkaissut muitakin yhteisöjeni naisia sanomaan kantansa. (Ja minäkin saan rohkeutta muista avoimesti vastaanväittävistä naisista!)
Vastaanväittäminen on toki dramatisoitu ilmaus. Kysehän on ennen kaikkea mielipiteeni sanomisesta, kannanotosta - minuna olemisesta. Sitä minä teen. En lannista ketään, mutta en myöskään annan kenenkään normihävettää minua hiljaiseksi.
Samasta aiheesta:
En suinkaan väitä vastaan huvikseni, enkä haasta riitaa. Mutta kun olen eri mieltä jonkun kanssa, sanon sen ääneen. En sano mielipiteitäni ilkeästi tai nolaten, totean vain yksinkertaisesti asian laidan: minä en pidä tästä, vaikka sinä pidät.
Usein nämä keskustelulliset erimielisyydet tietenkin koskevat sukupuolten tasa-arvoa. Mutta en nyt puhu vain niistä. Väitän vastaan myös silloin, kun keskusteltavat asiat ovat vähäpätöisiä tai neutraaleja.
Esimerkiksi:
- Joku Kaverini: Onpa ihanaa, kun on kesä! Ikävä vaan, että kohta tulee syksy. Syksy on niin hirveetä aikaa, se on niin masentava vuodenaika.
Minä: No kesä on tosiaan kiva. Mutta mä pidän itse asiassa syksystä kovasti. Mulle se on aina ollut sellaista energistä ja luovaa aikaa. - Joku Toinen Kaverini: Hyi hitto, kato noita. Mies on ihan tossun alla, ja toi muija tekee kaikki päätökset. Vittu mikä muija. Siis mä en ikinä vois kunnioittaa tommosta miestä. Mä en kestä munattomia miehiä. Panis eukkonsa kuriin.
Minä: No tietty se on hirveetä, jos joku joutuu ihmissuhteessaan huonosti kohdelluksi. Ja noita ihmisiä just mä en tunne, en tiedä, millasta niillä on. Mutta noin yleisesti, kyllä mä itse pidän siitä, että mies ei ole mikään koppava kukkopoika, aina komentelemassa. - Joku Kolmas Kaverini: Kyllä Geneerinen Pleikkaripeli/elokuva/kirja/bändi/balettiteos on muuten paska.
Minä: Itse asiassa mä pidin siitä. Pidin siitä, että siinä X.
Kuulostaako tämä erityiseen vastaanväittämiseen rupeaminen, koko asian esille nostaminen, sinusta oudolta? Ehkä sitten olet ihminen, jolle luonteva mielipiteenilmaisu on turvallista arkea. Itse olen aina tiennyt, mitä minulta odotetaan.
Ihmisyhteisöissä on yleensä tietyt näkymättömät roolitukset: tietyistä asioista saavat puhua vain tietyt henkilöt, ja asioista kuuluu puhua tietyllä tavalla. Nykyisessa hyvässä ajassamme ketään tuskin lynkataan "väärän" mielipiteen esittämisestä, mutta sosiaalinen paine vaikenemiseen saattaa silti olla aikamoinen.
Olen huomannut, että erityisesti naisten odotetaan myöntyvän yleisesti hyväksyttyihin mielipiteisiin. (Kutsun itse näitä keskustelumielipiteiksi - ne ovat siis niitä latteuksia, jotka ovat yhteiskunnassamme Virallisesti Hyväksytty Totuus. Esimerkiksi "Kesällä on ihanaa!" Ei ole oikein soveliasta olla pitämättä kesästä.) Yleiset mielipiteet vaihtelevat yhteisöittäin, mutta niille on yhteistä se, että niitä vastaan ei sovi käydä. Kaikkien kuuluu olla sitä mieltä, että pissikset on kauheita, miehet kärsivät enemmän perheväkivallasta kuin naiset, terassilla olo on ihmisen parasta aikaa. Olivat ne triviaaleja (terassi) tai tärkeitä (lähisuhdeväkivallan kysymykset), nämä ovat sellaisia mielipiteitä, joihin on helppo solahtaa. Jos on eri mieltä ja sanoo sen, saa osakseen joko kummastelua tai pahimmillaan vihamielisyyttä.
Keskustelumielipiteet tosin ovat usein vielä aika kevyttä kamaa. Niiden lisäksi olen alkanut ottaa kantaa sellaisiin asioihin, jotka ainakaan eivät kuulu naisten reviirille. Tällaisiä ovat musiikki, luonnontieteet ja ennen kaikkea valtakunnanpolitiikka. Siis juuri ne asiat, joista julkisesti puhuvat tytöt yläasteella mölistiin hiljaisiksi. Yhä vieläkin minulta vaatii uskallusta ja energiaa käydä tälle kielletyksi tietämälleni alueelle.
Minulle vastaanväittäjäksi rupeaminen on ollut hyvin vapauttaavaa. Aluksi minua hirvitti avata suuni. Mokaamisen ja häpeän pelko on iskostettu minuun niin syvälle. Mutta harjoitus tekee mestarin. Kun olen sanonut mielipiteitäni ääneen, minun on aina vain helpompi jatkaa sitä puuhaa. Olen huomannut senkin, että minun esimerkkini on rohkaissut muitakin yhteisöjeni naisia sanomaan kantansa. (Ja minäkin saan rohkeutta muista avoimesti vastaanväittävistä naisista!)
Vastaanväittäminen on toki dramatisoitu ilmaus. Kysehän on ennen kaikkea mielipiteeni sanomisesta, kannanotosta - minuna olemisesta. Sitä minä teen. En lannista ketään, mutta en myöskään annan kenenkään normihävettää minua hiljaiseksi.
Samasta aiheesta:
31. maaliskuuta 2010
Raiskausmyyttejä
Murranpa joutessani pari raiskausmyyttiä:
Myytti 1: "Nainen halusi tulla raiskatuksi."
Raiskaus merkitsee sitä, että joku pakottaa toisen ihmisen sukupuoliyhteyteen vastoin tämän tahtoa. Näin nainen (tai mies) ei siis voi "tahtoa", että hänet raiskataan. Se on looginen mahdottomuus.
Myytti 2: "Mies raiskasi naisen, mutta mies teki sen vahingossa/pikaistuksissaan/provokaation alla. Miestä ei siis voi syyttää raiskauksesta."
Raiskausta ei voi tehdä vahingossa tai pikaistuksissa. Ihminen voi yleensäkin "pikaistuksissaan" tehdä noin yhden liikeen, eleen tai yksinkertaisen teon. Esimerkki: "Jari-Mari vittuuntui äkisti. Hän iski salamana nyrkkinsä pöytään". Enempää Jari-Mari ei yksinkertaisesti ehdi tehdä: jos hän ryhtyy suorittamaan pahoinpitelyn tai raiskauksen tai huoneen kaluston hajottamisen kaltaista monimutkaista, useita eri tekoja vaativaa toimenpiteiden sarjaa, hän ei enää toimi "pikaistuksissaan". Hän tekee valinnan.
Raiskaus on yksinkertaisesti liian monimutkainen teko, jotta sitä voisi tehdä "vahingossa".
("Provokaatio", katso Myytti 1.)
Todistus ohitetaan triviaalina.
Samasta aiheesta:
Myytti 1: "Nainen halusi tulla raiskatuksi."
Raiskaus merkitsee sitä, että joku pakottaa toisen ihmisen sukupuoliyhteyteen vastoin tämän tahtoa. Näin nainen (tai mies) ei siis voi "tahtoa", että hänet raiskataan. Se on looginen mahdottomuus.
- Jos X tahtoo Y:n nussivan häntä tilanteessa ja olosuhteissa Z, tavalla T, silloin Y ei, nussiessaan X:ää tämän tahdosta ja sanottujen ehtojen Z ja T täyttyessä, voi raiskata X:ää. Se on mahdotonta.
- Jos X haluaa seksiä Y:n kanssa, ja Y nussii häntä, silloin Y ei raiskaa X:ää.
- Jos X ei halua seksiä Y:n kanssa, mutta Y nussii häntä, silloin Y raiskaa X:n.
Myytti 2: "Mies raiskasi naisen, mutta mies teki sen vahingossa/pikaistuksissaan/provokaation alla. Miestä ei siis voi syyttää raiskauksesta."
Raiskausta ei voi tehdä vahingossa tai pikaistuksissa. Ihminen voi yleensäkin "pikaistuksissaan" tehdä noin yhden liikeen, eleen tai yksinkertaisen teon. Esimerkki: "Jari-Mari vittuuntui äkisti. Hän iski salamana nyrkkinsä pöytään". Enempää Jari-Mari ei yksinkertaisesti ehdi tehdä: jos hän ryhtyy suorittamaan pahoinpitelyn tai raiskauksen tai huoneen kaluston hajottamisen kaltaista monimutkaista, useita eri tekoja vaativaa toimenpiteiden sarjaa, hän ei enää toimi "pikaistuksissaan". Hän tekee valinnan.
Raiskaus on yksinkertaisesti liian monimutkainen teko, jotta sitä voisi tehdä "vahingossa".
("Provokaatio", katso Myytti 1.)
Todistus ohitetaan triviaalina.
Samasta aiheesta:
22. maaliskuuta 2010
Prinssittäret
Kerran keskustelin eräiden ystävieni - vaikkapa Marin ja Sarin - kanssa. He kertoivat minulle eräästä tilaisuudesta, jossa yhteinen ystävämme Kari oli käyttäytynyt aika lapsellisesti.
Kari oli syystä X kokenut, ettei häntä oltu huomioitu tarpeeksi asiassa Y. Niinpä hän oli vetänyt herneen nenäänsä, vaatinut erityiskohtelua ja ollut monin tavoin todella rasittava.
Minä sanoin:
"Jaa, no, ei yllätä mua. Kari on ihan hyvä tyyppi pohjimmiltaan. Mutta kyllä siinä on tuommoista prinssitaipumusta. Se aina tuommoisissa tilanteissa prinsseilee."
Ystäväni kiemurtelivat tuoleissaan, vähän hämillään. Heillä oli kasvoillaan sellainen ilme, että "nyt on tässä kuvassa jotain väärää, mutta en osaa sanoa, mitä".
Kun sitten sanoin: "Niin, Kari, se on ollut semmoinen prinsessa koko tämän vuoden, esimerkiksi tilaisuudessa Z", ystävieni helpotus oli silmin havaittavissa. He sanoivat:
"Niin tosiaan on! Kari on hirveä diiva! Ihan ämmä! Kauhee prinsessa."
"Prinssi" ei ole käypä haukkumasana oikkupussimiehelle. Mutta "prinsessa" tai "diiva" on. Näin siis rasittava mies alennetaan arvossa: häneltä otetaan miehisyys pois ja hänestä tehdään nainen.
Samasta aiheesta:
Kari oli syystä X kokenut, ettei häntä oltu huomioitu tarpeeksi asiassa Y. Niinpä hän oli vetänyt herneen nenäänsä, vaatinut erityiskohtelua ja ollut monin tavoin todella rasittava.
Minä sanoin:
"Jaa, no, ei yllätä mua. Kari on ihan hyvä tyyppi pohjimmiltaan. Mutta kyllä siinä on tuommoista prinssitaipumusta. Se aina tuommoisissa tilanteissa prinsseilee."
Ystäväni kiemurtelivat tuoleissaan, vähän hämillään. Heillä oli kasvoillaan sellainen ilme, että "nyt on tässä kuvassa jotain väärää, mutta en osaa sanoa, mitä".
Kun sitten sanoin: "Niin, Kari, se on ollut semmoinen prinsessa koko tämän vuoden, esimerkiksi tilaisuudessa Z", ystävieni helpotus oli silmin havaittavissa. He sanoivat:
"Niin tosiaan on! Kari on hirveä diiva! Ihan ämmä! Kauhee prinsessa."
"Prinssi" ei ole käypä haukkumasana oikkupussimiehelle. Mutta "prinsessa" tai "diiva" on. Näin siis rasittava mies alennetaan arvossa: häneltä otetaan miehisyys pois ja hänestä tehdään nainen.
Samasta aiheesta:
21. helmikuuta 2010
Äitiystyö
Tuli vielä lisääntymisoikeuksista mieleeni, että ehkä lastentekemisen arvostus työmarkkinoilla lisääntyisi (hehe!), jos terminologiaa muutettaisiin. Ajatellaan nyt vaikka sanaa "äitiysloma". Siitä tulee mielleyhtymä lomailusta, lötköttelystä: Että siinä tuleva äiti sievästi ja siististi puuhastelee jotain pinkkiä unelmakodissaan, sitten ehkä hiukkasen piukkasen käväisee synnyttämässä - söpösti ja yhteiskunnan resursseja tuhlaten, tietenkin. Että äitönen itsekkäästi vaatii muuta yhteiskuntaa rahoittamaan pumpuliunelmansa. Mutta mitä lomaa se lastenteko muka oikeasti on?
Lastentekeminen ja hoitaminen on työtä. Se on the työtä, aikuisten oikeaa duunia. Siihen pitäisi suhtautua työnä muiden töiden joukossa. Sehän on yhdyskuntapalvelua. Siitä voisi siis käyttää vaikka ilmausta äitiystyö:
Ainoa ongelma äitiystyö-sanassa on sen tulenarkuus: Aina, kun näistä naisten töistä puhutaan "oikeina" töinä, väistämättä joku antifemakko heittää: "Niinpä! Kyllä äitiys on se naisen tärkein työ! Naisen paikka on kotona. Naisen pitäisi luopua urastaan ja omistaa elämänsä lastensa hoitamiselle!"
Tai sitten joku fanaatikko alkaa vonkunansa: "Kyllä naisen erityisosaamisalue on lastenhoito! Siksi minua äitinä on kuunneltava myös sellaisissa yhteiskunnallisisssa asioissa, joista en tiedä yhtään mitään! Kuten Internetin lapsipornonpoistomenetelmistä keskusteltaessa."
Tai sitten aletaan taas puisevasti saarnata naisten "erityisestä herkkyydestä" ja "luontaisesta mistälie", jonka nojalla vain äiti, eikä koskaan isä, on pätevä hoitamaan lastaan ja vaihtamaan tämän kakkavaipat ja tiskaamaan kaikki talon astiat.
Mutta no: Harva ratkaisu on kerralla täydellinen. Noihin pöhköilyihin pitää vain varautua.
Samasta aiheesta:
Lastentekeminen ja hoitaminen on työtä. Se on the työtä, aikuisten oikeaa duunia. Siihen pitäisi suhtautua työnä muiden töiden joukossa. Sehän on yhdyskuntapalvelua. Siitä voisi siis käyttää vaikka ilmausta äitiystyö:
Sari: Hei Mari! Mitenkäs teillä voidaan? Tuota, luuletko, että ehtisit vielä ulkotyöaikanasi viimeistelemään sen raportin?
Mari: Moi Sari. Puuh. Kyllähän tää jo painaa. Sori, mä luulen, että se raportti jää vähäksi aikaa. Mulla nimittäin alkaa äitiystyökausi ihan tossa just. Hoh hoijaa. Lepo on sitä kun vaihtaa työtä, vai miten se vanha kansa sanoi. Mut minkäs teet. Jonkunhan se tämä äitiysduunikin pitää hoitaa.
Ainoa ongelma äitiystyö-sanassa on sen tulenarkuus: Aina, kun näistä naisten töistä puhutaan "oikeina" töinä, väistämättä joku antifemakko heittää: "Niinpä! Kyllä äitiys on se naisen tärkein työ! Naisen paikka on kotona. Naisen pitäisi luopua urastaan ja omistaa elämänsä lastensa hoitamiselle!"
Tai sitten joku fanaatikko alkaa vonkunansa: "Kyllä naisen erityisosaamisalue on lastenhoito! Siksi minua äitinä on kuunneltava myös sellaisissa yhteiskunnallisisssa asioissa, joista en tiedä yhtään mitään! Kuten Internetin lapsipornonpoistomenetelmistä keskusteltaessa."
Tai sitten aletaan taas puisevasti saarnata naisten "erityisestä herkkyydestä" ja "luontaisesta mistälie", jonka nojalla vain äiti, eikä koskaan isä, on pätevä hoitamaan lastaan ja vaihtamaan tämän kakkavaipat ja tiskaamaan kaikki talon astiat.
Mutta no: Harva ratkaisu on kerralla täydellinen. Noihin pöhköilyihin pitää vain varautua.
Samasta aiheesta:
8. marraskuuta 2009
Vittuilun paluu
Minulle on joskus sanottu, että olen vittumainen ämmä. Olenko?
Analysoidaanpa:
Ämmä on sama kuin äijä, mutta nainen. "Äijä" on nykypuhekielessä arvostava ilmaus. Se tarkoittaa suunnilleen aikuista, voimansa hallitsevaa ja itsensä tuntevaa miestä. "Ämmä" tarkoittaa siis samaa (mutta naista). Joten kyllä, toivon olevani ämmä ja käyväni vuosi vuodelta aina vaan ämmemmäksi.
Vittumainen tarkoittaa sellaista asiaa, joka on niin kuin vittu, vitun kaltainen. Ilman muuta olen ja pyrin olemaan vittumainen.
Vittuhan, kuten kaikki tiedämme, on tiukka, pehmeä ja ihana.
Analysoidaanpa:
Ämmä on sama kuin äijä, mutta nainen. "Äijä" on nykypuhekielessä arvostava ilmaus. Se tarkoittaa suunnilleen aikuista, voimansa hallitsevaa ja itsensä tuntevaa miestä. "Ämmä" tarkoittaa siis samaa (mutta naista). Joten kyllä, toivon olevani ämmä ja käyväni vuosi vuodelta aina vaan ämmemmäksi.
Vittumainen tarkoittaa sellaista asiaa, joka on niin kuin vittu, vitun kaltainen. Ilman muuta olen ja pyrin olemaan vittumainen.
Vittuhan, kuten kaikki tiedämme, on tiukka, pehmeä ja ihana.
20. lokakuuta 2009
Ehdotus uudeksi huorittelukäytännöksi
Älä huorittele naisia. Huorittele miehiä.
"Huora" on yhtä paha sana kuin "neekeri". Nuo sanat toimivat samoin: niillä haukuttu leimataan täysin vialliseksi, perisyntiseksi. Haukkuja taas on kaikesta pahasta vapaa. Valkoiselle miehelle ei ole mitään "huoraa" vastaavaa haukkumasanaa.
Huorittelu nykymuodossaan on täysin irrationaalista. Sanana "huora" ei sinänsä tarkoita mitään. Se ei tarkoita seksiä myyvää ihmistä, koska ketä tahansahan naista voidaan huoritella. Ja vaikka tarkoittaisikin, eihän kukaan prostituoitu työllään vahingoita muita kuin ehkä itseään.
Lähin arkikielen vastine "huoralle" olisi kai "tuhma, tottelematon nainen, seksuaalisesti kelvoton henkilö". Mutta kun enemmistö tämän mailman seksirikollisista – siis ne oikeasti seksuaalisesti täysin kelvottomat ihmiset, esimerkiksi raiskaajat – kuitenkin ovat miehiä, on täysin älytöntä huoritella naisia.
"Huoran" tarkoitus on typistää nainen pelkkään vanhaan pahaan lisääntymisrooliinsa, ympärisilpoa hänet yhdellä sanalla. Huoritteluun ei ole mitään vastasanaa ja kuka tahansa mies saa määrätä kenet tahansa naisen huoraksi. Perinteinen naisten huorittelu on siis kuin koulunpihalta tuttu klassikko, "mäsanoinensin, loppueivoineäämuuttaaloppu!"
Näin siis "huora" on taikasana. Taikasanat kumotaan kääntämällä ne omistajaansa vastaan. Miehiä voi huoritella esimerkiksi näin:
Näin siis sama sana voi aivan hyvin olla naiselle voitonmerkki ja miehelle suuren häpeän. (Samoin seksityöläinen voi hyvin haluta, että hänen ammatistaan käytetään sanaa "huora". Se on aivan okei. Mutta jos muuten huorittelet naisia tai tyttöjä, olet pelkuri. Kuulut pitkän päättelyketjun kautta niihin naisiin, jotka hyväksyvät pikkutyttöjen ympärisilvonnat.)
Jos et uskalla avoimesti huoritella miestä, jos mielesi ei taivu tämän uuden totuuden ympärille, kokeile tätä: kirjoita vessan seinään jonkin ärsyttävän jätkän nimi, ja lisää sen jälkeen "huora":
"Ilari on huora!"
Se on vapauttavaa. Huorittelemalla miestä olet ottanut vallan itsellesi: sinä olet se, joka päättää, kuka tässä maailmassa on huora ja kuka ei. Kukaan mies ei sitä päätä, vaan sinä yksin. Tästä lähin se sana on sinun aseesi, ei hänen. Yhdellä sanalla voi kääntää koko maailmanhistorian.
Sano se siis niin kuin narua hyppäisit:
Jakokulli, mätäpalli, huora, lutka, vosu!
Jakokulli, mätäpalli, huora, lutka, vosu!
"Huora" on yhtä paha sana kuin "neekeri". Nuo sanat toimivat samoin: niillä haukuttu leimataan täysin vialliseksi, perisyntiseksi. Haukkuja taas on kaikesta pahasta vapaa. Valkoiselle miehelle ei ole mitään "huoraa" vastaavaa haukkumasanaa.
Huorittelu nykymuodossaan on täysin irrationaalista. Sanana "huora" ei sinänsä tarkoita mitään. Se ei tarkoita seksiä myyvää ihmistä, koska ketä tahansahan naista voidaan huoritella. Ja vaikka tarkoittaisikin, eihän kukaan prostituoitu työllään vahingoita muita kuin ehkä itseään.
Lähin arkikielen vastine "huoralle" olisi kai "tuhma, tottelematon nainen, seksuaalisesti kelvoton henkilö". Mutta kun enemmistö tämän mailman seksirikollisista – siis ne oikeasti seksuaalisesti täysin kelvottomat ihmiset, esimerkiksi raiskaajat – kuitenkin ovat miehiä, on täysin älytöntä huoritella naisia.
"Huoran" tarkoitus on typistää nainen pelkkään vanhaan pahaan lisääntymisrooliinsa, ympärisilpoa hänet yhdellä sanalla. Huoritteluun ei ole mitään vastasanaa ja kuka tahansa mies saa määrätä kenet tahansa naisen huoraksi. Perinteinen naisten huorittelu on siis kuin koulunpihalta tuttu klassikko, "mäsanoinensin, loppueivoineäämuuttaaloppu!"
Näin siis "huora" on taikasana. Taikasanat kumotaan kääntämällä ne omistajaansa vastaan. Miehiä voi huoritella esimerkiksi näin:
- Seksin haluamisen tai seksikkyyden osoittamisen takia
- Muuten vaan, vihan vimmassa, arkisena joka sään haukkumasanana
- HUOM! Älä huorittele naisia
Älä kuitenkaan huorittele naisia! Älä ainakaan tosissasi. Naisten keskinäinen huorittelu voi kyllä voi olla tehokas vitsi: Yhdysvaltain mustat veljet kutsuvat (ainakin elokuvissa!) toisiaan joskus "niggereiksi". Sellainen on sanan hyvää hallitsemista, pahan sanan ottamista omaan suuhun:
KRISSU: "Zissu! Ihana nähdä sua, missäs sä oletkaan viime ajat huorannut, senkin letukka? Hih hii!"
ZISSU: "Krissu my girl! Hemmetin huora, älä käy mulle aukomaan! Heh hee!"
(Nauravat ja halaavat.)
LISSU: "Joo-o, siellä baarissa oli perjantai-iltana huoraa pilvin pimein! Ainakin Kari, Jari ja Ilari olivat siellä. Ilari, se se on niin nätti lutka."
tai
MISSU: "Jumalauta mikä jakokulli Kari onkaan! Taas uuden naisen kanssa. Hemmetti siinä on pilluhaukka mieheksi."
Tämä on vähän arveluttava huoritteluperuste, sillä runsaassa sekstaamisessa ei tietenkään oikeasti ole yhtään mitään pahaa. (Miten olisikaan? Älytön ajatus.) Mutta jos naisia arvostellaan ja uhkaillaan valtoimesta panemisesta, täytyy miehiäkin.
(Tämä on minusta edellistä suositeltavampi käytäntö):
SISSU: (riitelee kälättävän Jarin kanssa) "Turpa umpeen TYHMÄ HUORA!"
Niin helppoa se on. Yhdellä taikasanalla ukko saa enemmän ajattelemisen aihetta kuin koko aiemmassa elämässän koskaan.
Näin siis sama sana voi aivan hyvin olla naiselle voitonmerkki ja miehelle suuren häpeän. (Samoin seksityöläinen voi hyvin haluta, että hänen ammatistaan käytetään sanaa "huora". Se on aivan okei. Mutta jos muuten huorittelet naisia tai tyttöjä, olet pelkuri. Kuulut pitkän päättelyketjun kautta niihin naisiin, jotka hyväksyvät pikkutyttöjen ympärisilvonnat.)
Jos et uskalla avoimesti huoritella miestä, jos mielesi ei taivu tämän uuden totuuden ympärille, kokeile tätä: kirjoita vessan seinään jonkin ärsyttävän jätkän nimi, ja lisää sen jälkeen "huora":
"Ilari on huora!"
Se on vapauttavaa. Huorittelemalla miestä olet ottanut vallan itsellesi: sinä olet se, joka päättää, kuka tässä maailmassa on huora ja kuka ei. Kukaan mies ei sitä päätä, vaan sinä yksin. Tästä lähin se sana on sinun aseesi, ei hänen. Yhdellä sanalla voi kääntää koko maailmanhistorian.
Sano se siis niin kuin narua hyppäisit:
Jakokulli, mätäpalli, huora, lutka, vosu!
Jakokulli, mätäpalli, huora, lutka, vosu!
6. lokakuuta 2009
Sanasta miestä
Tietokoneiden ohjelmointikielissä on usein sellainen juttu, että tietty muuttuja voi saada vain tiettyjä arvoja. Jos esimerkiksi olio osaa käsitellä vain kokonaislukuja (esim. 1, 5, 3563), sen muuttujille ei saa antaa arvoksi esimerkiksi ("kurpitsaa").
Ihmistenkin kielissä on samantyyppisiä asioita. Ne kertovat paljon siitä, miten ajattelemme ja miten saamme ajatella. Mies-olio ei voi esimerkiksi koskaan saada arvoja {"nätti", "hysteerikko", "kälättäjä", "seksikäs", "nalkuttaja", "oikkupussi", "rasittava komentelija", "huora"}.
Tämä on hyvin kätevää. Näin miehen ei tarvitse vahtia omaa käytöstään: Jos vaikka "irrationaalisuutta" pidetään miehelle sopimattomana ominaisuutena, ilman tätä ennalta määrättyä arvoväliä mies joutuisi oikeasti ilmentämään rationaalisia ominaisuuksia. Mutta nyt hän voi huutaa naama punaisena tai istua vaikka vuoden itsepäisenä tuppisuuna tai ostaa city-maasturin, ja silti häntä kutsutaan "rationaaliseksi." Tai hän voi aina yrittää kastaa melaansa joka lammessa, eikä häntä silti saa sanoa "huoraksi".
Naisolio ei saa käsitellä esimerkiksi arvoja {"looginen", "rohkea" (paitsi esiintyessään vähissä vaatteissa iltapäivälehtien kannessa), "johtamiskykyinen", "reilu"}. Jos joku nainen olisi "rohkea" ja "reilu", hänestä sanottaisiin silti, että hän on "manipuloiva" "selkäänpuukottaja".
Se on kuin korttitemput! Tiedättehän, ne joissa taikuri pyytää sinua valitsemaan yhden kortin, minkä tahansa, hänelle näyttämättä, ja aina hän kuin ihmeen kaupalla tietää, minkä kortin valitsit. Tosiasiassa taikatemput tehdään usein niin, että valinnanvara on vain näennäinen.
Siis jos ajateltaisiin vaikka sellaista kieltämättä vähän laimeaa korttitemppua, jossa taikuri kerskuisi pystyvänsä arvaamaan valitsemasi kortin värin, se voisi mennä vaikka näin: Sinä luulet, että taikurin korttipakassa on normaali määrä mustia ja punaisia kortteja. Mutta todellisuudessa taikuri onkin sinun sitä tietämättäsi yhdistänyt kahden eri korttipakan musta kortit ja jättänyt hertat ja ruudut kokonaan pois! Näin luulet, että sinulla on valinnanvaraa, vaikka todellisuudessa sitä ei ole ollenkaan.
Minkä kortin valitsetkin, se on tietenkin aina musta.
Ihmistenkin kielissä on samantyyppisiä asioita. Ne kertovat paljon siitä, miten ajattelemme ja miten saamme ajatella. Mies-olio ei voi esimerkiksi koskaan saada arvoja {"nätti", "hysteerikko", "kälättäjä", "seksikäs", "nalkuttaja", "oikkupussi", "rasittava komentelija", "huora"}.
Tämä on hyvin kätevää. Näin miehen ei tarvitse vahtia omaa käytöstään: Jos vaikka "irrationaalisuutta" pidetään miehelle sopimattomana ominaisuutena, ilman tätä ennalta määrättyä arvoväliä mies joutuisi oikeasti ilmentämään rationaalisia ominaisuuksia. Mutta nyt hän voi huutaa naama punaisena tai istua vaikka vuoden itsepäisenä tuppisuuna tai ostaa city-maasturin, ja silti häntä kutsutaan "rationaaliseksi." Tai hän voi aina yrittää kastaa melaansa joka lammessa, eikä häntä silti saa sanoa "huoraksi".
Naisolio ei saa käsitellä esimerkiksi arvoja {"looginen", "rohkea" (paitsi esiintyessään vähissä vaatteissa iltapäivälehtien kannessa), "johtamiskykyinen", "reilu"}. Jos joku nainen olisi "rohkea" ja "reilu", hänestä sanottaisiin silti, että hän on "manipuloiva" "selkäänpuukottaja".
Se on kuin korttitemput! Tiedättehän, ne joissa taikuri pyytää sinua valitsemaan yhden kortin, minkä tahansa, hänelle näyttämättä, ja aina hän kuin ihmeen kaupalla tietää, minkä kortin valitsit. Tosiasiassa taikatemput tehdään usein niin, että valinnanvara on vain näennäinen.
Siis jos ajateltaisiin vaikka sellaista kieltämättä vähän laimeaa korttitemppua, jossa taikuri kerskuisi pystyvänsä arvaamaan valitsemasi kortin värin, se voisi mennä vaikka näin: Sinä luulet, että taikurin korttipakassa on normaali määrä mustia ja punaisia kortteja. Mutta todellisuudessa taikuri onkin sinun sitä tietämättäsi yhdistänyt kahden eri korttipakan musta kortit ja jättänyt hertat ja ruudut kokonaan pois! Näin luulet, että sinulla on valinnanvaraa, vaikka todellisuudessa sitä ei ole ollenkaan.
Minkä kortin valitsetkin, se on tietenkin aina musta.
31. toukokuuta 2009
Spei suae patria dedit
Me olemme vapaita sinä päivänä, kun ylioppilasjuhlissa juhlakalun isä sanoo, ääni ylpeydestä väristen:
"Meidän Ville-Eemelistapä tuleekin isona huora!"
Ja Ville-Eemeli elämäntyönään myy munaansa ja kieltään.
"Meidän Ville-Eemelistapä tuleekin isona huora!"
Ja Ville-Eemeli elämäntyönään myy munaansa ja kieltään.
10. maaliskuuta 2009
Binääri
Ihmisluonteen ominaisuudet on sukupuolikoodattu. Ne voivat saada vain kaksi arvoa. Rohkeus, reippaus, reiluus, itsevarmuus, aggressiivisuus, vallanhalu ja huumorintaju ovat "miehisiä" ominaisuuksia. Lempeys, herkkyys, itkuisuus, miellyttämisenhalu, hellyys, empaattisuus ja hoivaavuus ovat "naisellisia".
Itsevarmasta naisesta saatetaan sanoa, että "Hän tuo esille miehistä puoltaan". Lempeä mies taas "on sinut naisellisuutensa kanssa". Kuulin jopa tyypistä, joka oli sitä mieltä, että parisuhteessa sitä aktiivisemmin, päättäväisemmin, järjestelmällisemmin jne. toimivaa osapuolta pitää aina kutsua sen parisuhteen "mieheksi", oli hän mitä sukupuolta tahansa!
Nykyisin, kun onneksi ollaan vapautuneempia kuin ennen, sukupuolilla on usein oikeus myös osoittaa toiselle sukupuolelle "kuuluvia" kykyjä ja luonteenpiirteitä. Edelleenkään niitä ei kuitenkaan saa kutsua vain ihmisen yleisiksi ominaisuuksiksi, vaan niiden harjoittajan on aina tiedotettava, että tässä hän ikään kuin liikkuu toisen sukupuolen tontilla. Turha jäänne!
Ominaisuuksien kahtiajaosta tulee mieleeni aina se muistaakseni(*) Olipa kerran ihminen –sarjan jakso, jossa kerrottiin kirjoitustaidon kehittämisestä.
Sarjan mukaan kirjoitustaito olisi kehittynyt siitä, kun karjanomistajien piti laskea elikoitaan ja varastoida niiden määrästä tietoa. Jos eläimiä oli paljon, eräs tapa tiedon varastoimiseeen oli kivien kerääminen: otettiin yksi kivi tai pieni keramiikanpala kutakin nautaa kohti. Sitten nämä palaset pantiin ruukkuun. Nyt ruukun avaamalla saattoi näpsäkästi myöhemminkin laskea, kuinka monta jakkisonniuuhta jollain Nebukadnessarilla tiettynä aikana oli.
Joku sitten keksi, että jotta ruukkua ei tarvitsisi avata, siihen päällehän voisi merkitä, että montako kivenpalasta se sisälsi. Fiksu idea.
Jossain vaiheessa joku sai vieläkin paremman neronleimauksen: Eihän kivenpalasia tarvita ollenkaan! Riittää, kun jollekin alustalle yksinkertaisesti merkitään eläinten määrä.
Ominaisuuksien esiintymisessä voi hyvin olla oikeaakin tilastollista eroa sukupuolten välillä. Miehet ovat teston takia helposti rämäpäisempiä, naiset taas estronsa ansiosta empaattisempia. Mutta kun useimmat luonteenominaisuudet kuitenkin esiintyvät varsin tasaisesti molemmilla sukupuolilla, niiden kaksiarvokoodaus on turhaa vaivannäköä. Nopeampaa ja oikeampaa on sanoa:
Lissu on päättäväinen.
Pete on empaattinen.
---
(*) On täysin mahdollista, että se oli jossain ihan muussa sarjassa.
Itsevarmasta naisesta saatetaan sanoa, että "Hän tuo esille miehistä puoltaan". Lempeä mies taas "on sinut naisellisuutensa kanssa". Kuulin jopa tyypistä, joka oli sitä mieltä, että parisuhteessa sitä aktiivisemmin, päättäväisemmin, järjestelmällisemmin jne. toimivaa osapuolta pitää aina kutsua sen parisuhteen "mieheksi", oli hän mitä sukupuolta tahansa!
Nykyisin, kun onneksi ollaan vapautuneempia kuin ennen, sukupuolilla on usein oikeus myös osoittaa toiselle sukupuolelle "kuuluvia" kykyjä ja luonteenpiirteitä. Edelleenkään niitä ei kuitenkaan saa kutsua vain ihmisen yleisiksi ominaisuuksiksi, vaan niiden harjoittajan on aina tiedotettava, että tässä hän ikään kuin liikkuu toisen sukupuolen tontilla. Turha jäänne!
Ominaisuuksien kahtiajaosta tulee mieleeni aina se muistaakseni(*) Olipa kerran ihminen –sarjan jakso, jossa kerrottiin kirjoitustaidon kehittämisestä.
Sarjan mukaan kirjoitustaito olisi kehittynyt siitä, kun karjanomistajien piti laskea elikoitaan ja varastoida niiden määrästä tietoa. Jos eläimiä oli paljon, eräs tapa tiedon varastoimiseeen oli kivien kerääminen: otettiin yksi kivi tai pieni keramiikanpala kutakin nautaa kohti. Sitten nämä palaset pantiin ruukkuun. Nyt ruukun avaamalla saattoi näpsäkästi myöhemminkin laskea, kuinka monta jakkisonniuuhta jollain Nebukadnessarilla tiettynä aikana oli.
Joku sitten keksi, että jotta ruukkua ei tarvitsisi avata, siihen päällehän voisi merkitä, että montako kivenpalasta se sisälsi. Fiksu idea.
Jossain vaiheessa joku sai vieläkin paremman neronleimauksen: Eihän kivenpalasia tarvita ollenkaan! Riittää, kun jollekin alustalle yksinkertaisesti merkitään eläinten määrä.
Ominaisuuksien esiintymisessä voi hyvin olla oikeaakin tilastollista eroa sukupuolten välillä. Miehet ovat teston takia helposti rämäpäisempiä, naiset taas estronsa ansiosta empaattisempia. Mutta kun useimmat luonteenominaisuudet kuitenkin esiintyvät varsin tasaisesti molemmilla sukupuolilla, niiden kaksiarvokoodaus on turhaa vaivannäköä. Nopeampaa ja oikeampaa on sanoa:
Lissu on päättäväinen.
Pete on empaattinen.
---
(*) On täysin mahdollista, että se oli jossain ihan muussa sarjassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
