Näytetään tekstit, joissa on tunniste syömishäiriöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syömishäiriöt. Näytä kaikki tekstit

17. marraskuuta 2009

Kahjustab tervist

HS 16.11.09: Ranskassa vaaditaan varoitustekstiä muokattuihin muotikuviin


Oikeistokansanedustaja Valérie Boyerin lakiehdotus on ollut Ranskassa yksi syksyn kohutuimmista, vaikka sitä tukee vasta 60 kansanedustajaa.

Boyer julkaisi syyskuun lopulla lakiehdotuksen, jonka mukaan kaikkiin muokattuihin kuviin pitäisi liittää "varoitusteksti". Se kuuluisi seuraavasti: "Kuvassa näkyvän henkilön ulkonäköä on muutettu kuvankäsittelyllä."

"Lakiehdotus tähtää sekä kansanterveyteen että kuluttajansuojeluun", Boyer sanoi Ranskan parlamentissa antamassaan haastattelussa torstaina.


Boyerin motiivina on osoittaa erityisesti lehtiä lukeville tytöille, että kuvat ovat silkkaa silmänlumetta.


Ensi alkuun Boyerin ajatus kuulostaa minusta hupaisalta. Mutta sitten alan miettiä: Miksi ei? Pahan asian normalisointihan on nimenomaan se, joka meidät kuristaa. Kun tarpeeksi monessa lehdessä esitellään naama peruslukemilla jotain anatomista mahdottomuutta, toden totta se alkaa tuntua ihan luonnolliselta asialta. Käsitellyt kuvat runnovat naisten itsetuntoa niin kuin plastiikkakirurgi elävää kudosta. Varoitustarra olisi lukijoille näppärä reality check.


Onhan niitä vaikeampiakin myyttejä murrettu. Olen kuullut kerrottavan, että vielä 60-luvulla tupakoitiin ihan kaikkialla: kodeissa, urheiluseuroissa, virastoissa. Siihen aikaan joku nykyisenkaltaista röökirajoitusta kaavaileva olisi varmaan kohdannut vain hysteeristä hihitystä: eihän nyt sentään voi vaatia ihmisiä olemaan tupakoimatta työpaikoillaan, voi hyvänen aika!


Samoin kun pari vuotta sitten baareihin tuli tupakointikielto, muutamat röökaavat ystäväni olivat hyvin nyreissään: "Saatpa nähdä, Myytinmurtaja! Puoli vuotta ja se laki kumotaan, kun baareja alkaa kaatua. Mä ainakin jään mieluummin kotiin kalsarikänneillemään." Tarpeetonta varmaan sanoakaan, että yksikään toverini ei toteuttanut uhkaustaan. Ja nyt ravintoloissa voi tupakoimatonkin istua kiroilematta.

Tottumus on toinen luonto, mutta se käy kummin päin tahansa.




Samasta aiheesta:

MM: Silmäkarkkialtistus

14. lokakuuta 2009

Liian paksua

Kenkäsuunnittelija Christian Louboutin tahtoo suunnitella Barbie-nukelle kenkiä. Maestrolla on kuitenkin ongelma: Hänen mielestään Barbiella on liian paksut nilkat. Ei, oikeasti! Lukekaa vaikka.

Tai katsokaapa tätä kuvaa:




Sorry, Barbie! Olet selkeästi aivan liian läski. Ei kai tässä auta sinunkaan muu kuin panna photoshopaten.





(Via Feministing.)

13. elokuuta 2009

Neljä kiloa riman yli

Mielenkiintoista!


HS 9.8.09: Syömishäiriöpuheet inhottavat korkeushyppääjä Friedrichiä

Berliini. Vihjailut syömishäiriöstä kiusaavat Berliinin MM-kisoihin valmistautuvaa saksalaista korkeushyppytähteä Ariane Friedrichiä. 179-senttinen Friedrich kertoo pudottaneensa painonsa 61 kilosta 57 kiloon.

"Minustakin olisi mukavampaa, jos lantioluuni eivät törröttäisi", Friedrich tunnustaa sanomalehti Tagesspiegelin haastattelussa.

"Toisaalta on turha taputtaa Saksan ennätykselleni, mutta valittaa, että olen liian laiha. Neljän kilon pudotus kuulostaa mitättömältä. Mutta neljän kilon nostaminen yli kahden metrin on kaikkea muuta kuin mitätöntä", Friedrich selvittää.



Friedrich ei hurskastele. On harvinaista, että huippu-urheilija ottaa suoraan kantaa sekä urheilun että naisen ulkonäkövaatimusten kaksinaismoralismiin. Viimeksi mainituthan ovat hyvin samanlaisia ilmiöitä: Molemmissa vaaditaan mahdottomia, jopa luonnottomia tuloksia. Mutta noihin tuloksiin pääsemiseen vaadittavia keinoja käyttäviä henkilöitä paheksutaan avoimesti.