Unelma Sirpa-Leena

Kuule, äiti-ihminen. Vittuillaanko sinulle kelvottomasta äitiydestäsi? Kutsuvatko naapurin tädit (ja sedät) sinua laiskaksi ja huonoksi mutsiksi, kun et vie pikku Pekka-Iivanaa niin usein vauvajumppaan kuin pitäisi, etkä taaskaan saanut Arabellaa ilmoitettua Oopperan satubalettiin? Hengähdä vähän.

Kotrollimotkottajien suut saa tukittua tällä:

HS 23.10.2011: Intialaistytöt luopuivat joukolla nimestä "Ei-toivottu"

MUMBAI. Lähes 300 tyttöä Intiassa on luopunut syntymänimestään "Ei-toivottu".

Vanhempien selvän kannan paljastavat hindinkieliset nimet muutettiin viikonvaihteen seremoniassa Sataran alueella Maharashtran osavaltiossa.

Nimenmuutoksella tytöt haluavat uuden, myönteisemmän elämän maassa, jossa tyttöjä ja naisia syrjitään järjestelmällisesti. Jopa siinä määrin, että miljoonia tyttösikiöitä on vuosien mittaan abortoitu ultraäänitutkimuksen jälkeen.

Tytöt olivat pukeutuneet parhaimpiinsa, kun he hyvästelivät rumat hindinkieliset nimet kuten Nakusa tai Nakushi. Tilalle tytöt ottivat Bollywood-elokuvatähtien nimiä, esimerkiksi Aishwaryan. Ja hindujumalatarten nimiä, esimerkiksi Savitrin.

Joku valitsi perinnenimen, jolla vain on myönteisempi merkitys. Vaishali esimerkiksi tarkoittaa "varakas, kaunis ja hyvä".

"Ystäväni ja koulutoverini alkavat nyt kutsua minua koulussa tällä uudella nimellä. Se tekee minut onnelliseksi", sanoi Ashmita, jonka pettynyt isoisä oli nimittänyt Nakusaksi.
(...)

Näin voit osoittaa urputtajille, että vaikket ehkä täytäkään heidän kohtuuttomia odotuksiaan, olet kuitenkin saavuttanut hyvältä vanhemmalta vaadittavan perustason. Sillä tuskinpa sentään olet mokannut vanhempana niin pahasti, että olisit nimennyt lapsesi "Ei-toivotuksi".

Taivaan kuningatar

Aaltopahvia kirjoittaa Madonnasta:

Madonnaa ei voi olla kunnioittamatta – onhan hän ehkä maailman kuuluisin nainen. Madonna menestyy, Madonna uudistuu, Madonna on bisness-nero, Madonna on esiintyvän taiteen kuningatar.

(...)

Sillä oleellisinta Madonnan konsertissa oli läsnäolo. Madonnan mikistä huokui henkäilyjä ja huudahduksia, hän puhutti yleisöä varsin vaateliaasti, mutta tarjosi samalla varmuuden siitä, että tämä nainen ei häpeä – ei edes miltei sadantuhannen ihmisen edessä – vaatia juuri sitä, mitä haluaa. Piirre, jonka naiset huomattavan usein piilottavat, olivat artisteja tai eivät. Siitä Madonnaa on pakko ihailla, vaikka juuri sen vuoksi häntä ei haluaisikaan henkilökohtaisesti tuntea.

Madonnasta - tai rockin supertähdistä yleensä - olen samoilla linjoilla kuin Aaltopahvia tässä tai Raapimapölkky taannoisessa kirjoituksessaan.


Ihailen Madonnan häpeämättömyyttä. Millainen pokka hänellä onkaan! Supertähden osa se vasta onkin naisilta kielletty. Mutta Madonna on voimallaan ja tarmollaan ottanut sen roolin itselleen. Hän on rakentanut sen itselleen.

Itse olen herkkä häpeälle. Annan sen usein vaientaa minut. Minulla ja monilla muilla naisilla on hillitön kasvojen menettämisen pelko. Emme uskalla astua esille, tehdä aloitteita, järjestää tempauksia. Elämme pienintä mahdollista elämää, ettei häpeä saisi meitä. Ikään kuin arkiasemamme muka olisi niin hyvä, että meillä oikeasti olisi jotain menetettävää.


Madonna opettaa rohkeutta ja itseluottamusta. Hävetähän tietysti pitää, jos on tehnyt jotain oikeasti pahaa. Mutta jos ei ole, ei pidä hävetä. Turha häpeä on hyödytöntä. Niin yksinkertaista se on. Ehkä tätä voi pitää synninpäästönä.

Madonna on nimensä ansainnut.

Väkivaltaa savannilla!

Tiedättehän te, miten asiat ovat: Miehet ovat vallassa koska miehen ruumis on vahvempi kuin naisen. Miehet voivat siis pakottaa naiset tekemään asioita, mutta naiset eivät voi pakottaa miehiä mihinkään. Siksi siis sukupuolten välillä on aina oleva epätasa-arvo.


Ehei. Pelkkä väkivalta ei riitä hallitsemiseen. Tai ainakaan yksittäisen yksilön väkivalta ei riitä, ellei hän sitten kertaheitolla esimerkiksi ota uhriltaan nirriä pois. Raa'an voiman lisäksi tarvitaan aina myös väkivallan salliva ja palkitseva yhteiskuntarakenne. Väkivallakko tarvitsee aina tuekseen apureita, muuten hän on helisemässä.

Esimerkki: Kuvitellaan, että olemmekin muinaisia ihmisapina-esiäitejämme yhtä muinaisella savannillamme. Sanotaan, että laumassamme on joku kaikkia meitä muita vahvempi häirikköuros: hän – tai oikeastaan se, koska olemme vielä ihmisapinoita, mutta sanotaan nyt kuitenkin hän – koettaa jatkuvasti taivuttaa muut tahtoonsa hakkaamalla meitä. Ennen kaikkea hän koettaa pitää meidät kurissa sillä, että uhkaa hakkaavansa meitä. Hän antaa ymmärtää olevansa valmis käyttämään väkivaltaa meitä vastaan. (Ja hänen luonteestaan tiedämme, että tässäpä onkin semmoinen horatsu, joka ei vain anna ymmärtää vaan myös ymmärtää antaa.) Siis jos emme tee niin kuin hän sanoo, hän todennäköisesti käy kimppuumme. Kauheaa.

Mutta ikävä juttu häirikölle: meitä muita ei vielä tässä kuvitteellisen apinakehityksemme vaiheessa olekaan ehdollistettu taipumaan pelon alla. Me tajuamme heti, että iso uros yrittää kohdistaa meihin laittoman hyökkäyksen. Meissä herää siis looginen, luonnollinen ja alkukantainen tunnereaktio: raivo ja ärtymys häirikköä kohtaan! Haluamme estää häntä vahingoittamasta meitä tai kostaa hänen jo tekemänsä hyökkäyksen.

Emme ole avuttomia. Meillä on useita vaihtoehtoja:

1. Koko muu lauma, naaraat ja urokset, voi liittoutua häirikköä vastaan. Laumaeläiminä emme kestä yksinoloa: suurinkin mölyapina taipuu, jos vaihtoehtona olisi joutua ryhmän paariaksi. Kyseessä olisi ikään kuin kirkonkirous, häirikön täysi sulkeminen pois yhteisöstä.
   
   
2. Voimme liittoutua keskenämme ja yksinkertaisesti hyökätä kaikki kerralla ison klöntin kimppuun. Jos meitä on tarpeeksi, se joutuu taipumaan. Kukaan ei pysty puolustautumaan lauman koko mahtia vastaan.
   
   
3. Jos jostain syystä emme voisi avoimesti vastustaa räyhääjää, me tietäisimme, että aika ja olosuhteet ovat meidän puolellamme. Häirikkö on ruuanhankinnassa täysin riippuvainen meistä muista, varsinkin naaraista. (Keräilijä-metsästäjä –yhteisöissä hankitaan suurin osa ravinnosta nimenomaan keräilemällä.) Hän on ehkä vallassa nyt, mutta onnen pyörä pyörii. Yksikin harha-askel vaikkapa metsästysreissulla, yksikin vakava tartuntatauti tekee hallitsijasta heikon. Sitten hän on meidän armoillamme.
   

Yleensä - savannilla ja muualla - toimitaankin ikävä kyllä juuri niin päin, että häirikköuros saa apua muilta, ehkä heikommilta uroksilta, ja monilta naarailta. He myötäilevät väkivallakkoa ja auttavat tätä pitämään valtaansa yllä. He saavat siitä jonkinlaista turvaa ja arvovaltaa ja sen ilon, että voivat pitää jotain ihmisryhmää itseään huonommassa asemassa.

Seurausten pelko pitää väkivallakon kurissa. Jos mitään pahoja seurauksia ei ole, miksi hutsu ei hakkaisi?


Tällä hetkellä yhteiskuntamme (= me kaikki) palkitsee miesten väkivaltaisuutta. Esimerkiksi niin, että jos aviomies lyö vaimoaan, sitä pidetään naisen itsensä vikana. Tai niin, että yhteiskunnassa eletään pelon maantieteessä: naisen pahoinpitely ja raiskaaminen eivät tuo tekijälleen mitään kovin kovaa rangaistusta tai häpeää. Sen sijaan uhrin "kuuluu" hävetä.

Väkivalta on kuitenkin olosuhdekysymys. Varsinkin me naiset luulemme, että meillä ei vaan ole vaihtoehtoja miesten väkivaltaa vastaan. Mutta eihän se ole totta. Jos järkipuhe ei auta, laillisia ja moraalisia keinoja on koko liuta: häpäisy, poissulkeminen, salaa tai yhdessä hyökkääminen. Järkipuhe on tietysti aina paras ja ensisijainen keino, mutta naisten on turha velloa avuttomuuden illuusiossa.

Syntiemme tähden

Kristittyjen piinaviikko taisi mennä jo, mutta minun blogissani se vasta alkaa. Tämä ja seuraavat postaukseni käsittelevät väkivaltaa, raivoa ja tuota vanhaa klassikkoa: raiskausta.

Kimmokkeen sain Feeniksin tekstistä ja Elina Reenkolan kirjasta Naisen raivo sekä muistakin lähteistä. Mutta raiskaushan on muutenkin feminismin ydinkysymyksia. Missään ei niin tiivisty miesten etuoikeus ja suojeltu asema kuin siinä, miten raiskauksiin suhtaudutaan: raiskaus kuulemma "alentaa" ja "häpäisee" naisen, mutta ei tekijäänsä.

Kun raiskauksesta puhutaan, tehdään yleensä se virhe, ettei osata erottaa tekoa ja teon merkitystä toisistaan. Raiskaushan on paitsi fakta (mies työntää ilman lupaa pippelinsä jonkun naisen pimppiin), myös myytti (tämän seurauksena naisen pitää hävetä ja kuolla).

Faktat ovat faktoja mutta myytit myyttejä. Ja tehän tiedätte, mitä minä myyteille teen.

Kaikkien legendojen äiti

Ja tapahtui niinä päivinä, tarkemmin sanoen vuonna 2222, että Meidän Rouvamme Jeesus Kristus toisen kerran tuli maan päälle. Ennusmerkkejä Lunastajan syntymästä oli tietenkin näkynyt pilvin pimein, ja maailman mahtajat etsivät kaikkialta sitä "kuningasta", jonka tulo oli ilmoitettu. Mutta ei Jeesus tullut tälläkään kertaa näyttävästi kuin kauhistava sotajoukko lippuineen. Ei tietenkään, vaan hän syntyi tavalliseen tapaan sorretuimpien ja solvatuimpien keskuuteen. Hän syntyi AIDS-orvoksi sodan runtelemaan Afrikan maahan. Ja hän oli tyttö.

Lapsena hän joutui työskentelemään prostituoituna, mutta aikuistuttuaan hän nousi maailman keskeisimmäksi opettajaksi. Hän kulki kansan keskuudessa, saarnasi, opetti ja paransi. Tälläkin kertaa hänestä tuli suunnaton uhka valtaapitäville. Niinpä Yhdyskiinanvaltain (the United States of China) kauppaliittovaltion sotilaat vangitsivat hänet ja raiskasivat ja muillakin tavoin kiduttivat hänet kuoliaaksi.

Tästä jalosta uhrautumisestahan on tunnetusti kuva joka kirkossa: Kristus, orjantappurakruunu päässään, sen esiin viiltämät verihelmet pikimustalla ihollaan kimmeltäen, katsoo halveksunnan ja anteeksiannon sekaisin tuntein rumia raiskaajiaan. (Raiskaajat ovat moderniin tapaan kaikki rotuja ja kansallisuuksia. Mutta he kaikki ovat miehiä.)

Kun Kristus sitten oli pääsiäispäivänä ylösnoussut, CNN haastatteli häntä:


"Mestari, mukava, että pääsitte tulemaan tänne tänään! Mutta nyt on pakko kysyä, että minkä tähden päätitte tulla tänne maan päälle toistamisen? Eikä se juttu silloin vuonna 30 ja risat riittänyt?"

Ja Hän vastasi heille kuuluisin sanoin:

"No vittu, oli tultava, kun eräät jutut olivat näemmä jääneet hiukan hakuseen! Minähän sanoin, että kaikki ovat tasa-arvoisia Jumalan silmissä. Se siis tarkoittaa myös naisia, senkin vitun pelkurimaiset kusipäät. Mikä tässä on niin saatanan vaikeeta? Tervetuloa pois pimeältä keskiajalta, tonttu toopet. Ihan aikuisten oikeesti, luuletteko, että minua ihan ylettömästi huvittaa aina joutua käymään koko tätä pelleilyä läpi? Get a grip, helvetin urpot!"

Niinpä niin. Tapahtukoon Hänen tahtonsa!

(Raamattu 2.0, useita tekijöitä)

Jotta vanha turha ja tyhmä pahuus murtuisi, me tarvitsemme uusia tarinoita. Vaikka sellaisia sankaritarinoita, joissa raiskauksesta selviytynyt henkilö on ihmeellinen sankari. Ja häpeän on mentävä sille, jolle se oikeasti kuuluu: raiskaajalle.