Tiedättekö, mitä luulen? Tulevaisuudessa rypyt ovat vallan merkki.
Jos ilmastonmuutos tai muu keikaus ei tuhoa länsimaitten infrastruktuuria, veikkaan, että tulevaisuudessa kauneusleikkaukset ja muut ulkonäön buustaukset helpottuvat ja halpenevat tuntuvasti. Silloin ihan tavallisillakin ihmisillä on mahdollisuus "korjauttaa" naamansa muodikkaiksi, ties mistä teknisistä meikkiaineista nyt puhumattakaan.
Kun tällainen mahdollisuus kerran on, siitä todennäköisesti tulee myös velvoite: kaikkien on näytettävä tietyn mallin mukaisilta. Kaikkien - paitsi niiden, jotka ovat todella kovassa asemassa.
Ne, joilla on rahaa ja valtaa, voivat erottautua massasta. Heidän kasvonsa voivat olla niin kuin taidevalokuvien suomenruotsalaisten kalastajien: uurteisia, voimakkaita, ilmeikkäitä. Heidän ei tarvitse pokkuroida, ja he myös tahtovat osoittaa sen kaikille.
Joten jos elämän suuntaa mietit, ehkä on hyvä idea keskittyä hommaamaan itselleen raharikas valta-asema, ennemmin kuin uudistetut tissit.
Samasta aiheesta:
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvankäsittely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvankäsittely. Näytä kaikki tekstit
25. elokuuta 2010
26. tammikuuta 2010
Vahanukketehtaan tytöt
Ihonväri vaihtuu, haba pullistuu, uuma tiukkenee, Kate Winsletistä tehdään kaidempi. Kaksi mainiota kuvakatsausta viime vuosien tylyimpiin muotilehti-photoshoppauksiin:
Newsweek-lehti tosin ilmeisesti pölli alkuperäisen aiheen Jezebeliltä. Laatujournalismi kukkii!
(Via: Kate Harding's Shapely Prose: Photoshops Greatest Hits)
Newsweek-lehti tosin ilmeisesti pölli alkuperäisen aiheen Jezebeliltä. Laatujournalismi kukkii!
(Via: Kate Harding's Shapely Prose: Photoshops Greatest Hits)
17. marraskuuta 2009
Kahjustab tervist
HS 16.11.09: Ranskassa vaaditaan varoitustekstiä muokattuihin muotikuviin
Boyerin motiivina on osoittaa erityisesti lehtiä lukeville tytöille, että kuvat ovat silkkaa silmänlumetta.
Ensi alkuun Boyerin ajatus kuulostaa minusta hupaisalta. Mutta sitten alan miettiä: Miksi ei? Pahan asian normalisointihan on nimenomaan se, joka meidät kuristaa. Kun tarpeeksi monessa lehdessä esitellään naama peruslukemilla jotain anatomista mahdottomuutta, toden totta se alkaa tuntua ihan luonnolliselta asialta. Käsitellyt kuvat runnovat naisten itsetuntoa niin kuin plastiikkakirurgi elävää kudosta. Varoitustarra olisi lukijoille näppärä reality check.
Onhan niitä vaikeampiakin myyttejä murrettu. Olen kuullut kerrottavan, että vielä 60-luvulla tupakoitiin ihan kaikkialla: kodeissa, urheiluseuroissa, virastoissa. Siihen aikaan joku nykyisenkaltaista röökirajoitusta kaavaileva olisi varmaan kohdannut vain hysteeristä hihitystä: eihän nyt sentään voi vaatia ihmisiä olemaan tupakoimatta työpaikoillaan, voi hyvänen aika!
Samoin kun pari vuotta sitten baareihin tuli tupakointikielto, muutamat röökaavat ystäväni olivat hyvin nyreissään: "Saatpa nähdä, Myytinmurtaja! Puoli vuotta ja se laki kumotaan, kun baareja alkaa kaatua. Mä ainakin jään mieluummin kotiin kalsarikänneillemään." Tarpeetonta varmaan sanoakaan, että yksikään toverini ei toteuttanut uhkaustaan. Ja nyt ravintoloissa voi tupakoimatonkin istua kiroilematta.
Tottumus on toinen luonto, mutta se käy kummin päin tahansa.
Samasta aiheesta:
MM: Silmäkarkkialtistus
Oikeistokansanedustaja Valérie Boyerin lakiehdotus on ollut Ranskassa yksi syksyn kohutuimmista, vaikka sitä tukee vasta 60 kansanedustajaa.
Boyer julkaisi syyskuun lopulla lakiehdotuksen, jonka mukaan kaikkiin muokattuihin kuviin pitäisi liittää "varoitusteksti". Se kuuluisi seuraavasti: "Kuvassa näkyvän henkilön ulkonäköä on muutettu kuvankäsittelyllä."
"Lakiehdotus tähtää sekä kansanterveyteen että kuluttajansuojeluun", Boyer sanoi Ranskan parlamentissa antamassaan haastattelussa torstaina.
Boyerin motiivina on osoittaa erityisesti lehtiä lukeville tytöille, että kuvat ovat silkkaa silmänlumetta.
Ensi alkuun Boyerin ajatus kuulostaa minusta hupaisalta. Mutta sitten alan miettiä: Miksi ei? Pahan asian normalisointihan on nimenomaan se, joka meidät kuristaa. Kun tarpeeksi monessa lehdessä esitellään naama peruslukemilla jotain anatomista mahdottomuutta, toden totta se alkaa tuntua ihan luonnolliselta asialta. Käsitellyt kuvat runnovat naisten itsetuntoa niin kuin plastiikkakirurgi elävää kudosta. Varoitustarra olisi lukijoille näppärä reality check.
Onhan niitä vaikeampiakin myyttejä murrettu. Olen kuullut kerrottavan, että vielä 60-luvulla tupakoitiin ihan kaikkialla: kodeissa, urheiluseuroissa, virastoissa. Siihen aikaan joku nykyisenkaltaista röökirajoitusta kaavaileva olisi varmaan kohdannut vain hysteeristä hihitystä: eihän nyt sentään voi vaatia ihmisiä olemaan tupakoimatta työpaikoillaan, voi hyvänen aika!
Samoin kun pari vuotta sitten baareihin tuli tupakointikielto, muutamat röökaavat ystäväni olivat hyvin nyreissään: "Saatpa nähdä, Myytinmurtaja! Puoli vuotta ja se laki kumotaan, kun baareja alkaa kaatua. Mä ainakin jään mieluummin kotiin kalsarikänneillemään." Tarpeetonta varmaan sanoakaan, että yksikään toverini ei toteuttanut uhkaustaan. Ja nyt ravintoloissa voi tupakoimatonkin istua kiroilematta.
Tottumus on toinen luonto, mutta se käy kummin päin tahansa.
Samasta aiheesta:
MM: Silmäkarkkialtistus
15. lokakuuta 2009
Fashion Disaster
Juuri kun pääsin bloggaamasta erään muodinluojan kärsimyksistä (miesparalla on liian läskinilkkainen malli), saan kuulla, että toisellakin luovalla nerolla on ongelmia.
Ralph Lauren joutui kuulemma antamaan potkut malli Filippa Hamiltonille, koska muotinäytösvaatteet olivat tälle liian pieniä:
Lainauksessa viitataan muotitalo Ralph Laurenin taannoiseen, paljon huomiota saaneeseen kuvankäsittelymokaan:
Jotta asia niin sanotusti asettuisi oikeisiin mittasuhteisiinsa, irtisanottu Filippa Hamilton on siis sama nainen kuin tässä kautta netin paljon pilkatussa, (huonosti) käsitellyssä mainoskuvassa:
Kuva on siis muokattu. Tosielämässä Hamilton on sentään peräti kokoa 4. Eurooppalaisessa mitoituksessa se vastaa kokoa 34.
Dr. Violet Socks tiivistää sen niin hyvin!
Ralph Lauren joutui kuulemma antamaan potkut malli Filippa Hamiltonille, koska muotinäytösvaatteet olivat tälle liian pieniä:
The New York Local News: Photoshopped Ralph Lauren Model Fired for Being Too Fat?
Ralph Lauren's Photoshop of Horrors saga, wherein an ad escaped with a severely distorted Picasso of a bobble head on top of a shrunken, crooked body, has taken another ugly twist. This morning on the TODAY Show, the photoshopped model, Filippa Hamilton revealed that she was, in fact, fired for being too fat.
Lainauksessa viitataan muotitalo Ralph Laurenin taannoiseen, paljon huomiota saaneeseen kuvankäsittelymokaan:
New York Local News: Ralph Lauren Admits Responsibility For 'Distorted' Ad
Fashion House Ralph Lauren has confirmed that an ad, which sparked uproar online over what appeared to be an abnormally thin model, was indeed an approved photo released by the company.
(...)
On Wednesday, the advertisement, which features model Filippa Hamilton, went viral not only because the image featured the model looking like her hips were smaller than her head, but also because the company demanded that culture blog Boing Boing take the image down over claims of copyright infringement.
Jotta asia niin sanotusti asettuisi oikeisiin mittasuhteisiinsa, irtisanottu Filippa Hamilton on siis sama nainen kuin tässä kautta netin paljon pilkatussa, (huonosti) käsitellyssä mainoskuvassa:
Kuva on siis muokattu. Tosielämässä Hamilton on sentään peräti kokoa 4. Eurooppalaisessa mitoituksessa se vastaa kokoa 34.
Dr. Violet Socks tiivistää sen niin hyvin!
8. syyskuuta 2009
Silmäkarkkialtistus
Muskelotti kirjoitti taannoin asiaa aikakauslehtien käsitellyistä kuvista:
Jäin erityisesti miettimään tuota Trendi-lehden jutun siteerausta toiston merkityksestä. Noinhan se juuri on. Usein nähtyinä posliini-iho, megatissit ja hypermuna saavat kaikki tavalliset kropat vaikuttamaan vähäpätöisiltä, tylsiltä, jopa luonnottomilta(!).
Tässä anekdootti omasta elämästäni:
Kuten sanottu, minusta on mukava katsella (myös) lihasmiehiä. Heitä ei ole ihan helppo löytää, esimerkiksi kätevästi minulle tarkoitetun pornolehden muotoon pakattuina. Kerron joskus myöhemmin tarkemmin näistä harharetkistäni käyttökelpoisen eroottisen materiaalin löytämiseksi. Tällä kertaa riittäköön se tieto, että muun muassa vapaapainin kohdalla tärppäsi viimein. Kyllä vain, vapaapainin. Vieläpä amerikkalaisen vapaapainin.
Vapaapainihan on aivan älytöntä. Se ei ole urheilua nähnytkään ja sen juonet ovat sekä loukkaavia että typeriä. Mutta se on ainoa laji uimahyppyjen lisäksi, jossa miehillä on vähemmän päällään kuin naisilla. Kuolasin siis Batistaa aikani.
No, ajan myötä kaipasin kovempaa kamaa. En ole itse mikään bodari, mutta olen kiinnostunut fitnessistä ja luen mielelläni naisille suunnattuja kuntoilulehtiä. Luontaisesti päätin sitten vilkaista myös miesten bodauslehtiä.
Huh! Liika on liikaa. Nämä ukot olivat jo rumia. He ovat laatikkomiehiä, yhtä leveitä kuin pitkiä. Mikäs siinä jos joku tykkää (ja varsinkin, jos he itse tykkäävät), mutta minä kipitin kiireesti pois aikaisempiin viehtymyksiini.
Jutun vitsi on tässä: kun olin palannut pois kivilihan maailmasta, vapaapainijat näyttivät minusta heiveröisiltä.
Tämä on aivan älytöntä! Jos olette koskaan katselleet vapaapainia (jos ette, en voi kieltää etteikö teillä olisi hyvä maku), tiedätte, millaisia kaappeja sen näyttelijät ovat. Tuommoisia ukkoja ei todellakaan tule lähi-Alepassa vastaan. Mutta niin he vain vähän aikaa näyttivät minusta laihoilta ja huonosti ravituilta.
Tarinan opetus? Toisto vaikuttaa. Tottumus on toinen luonto. Tarjolla olevat täysin luonnonvastaisetkin kuvat alkavat vaikuttaa standardeilta, kunhan niitä vain katselee tarpeeksi kauan.
Samasta aiheesta:
Vaikka tiedän, että kuvien mallit on useimmiten retusoitu näyttämään poikkeuksellisen hyviltä, jatkuva virheettömien vartaloiden ylitarjonta tuntuu turhauttavalta.
(...)
Trendi käsitteli heinäkuun numerossaan kovia ulkonäkövaatimuksia, kauneusleikkauksien yleistymistä ja retusoituja mainoskuvia:
“— median luomista fantasioista tulee tosielämän kauneusvaatimuksia, vaikka kaikki tietävät, että ne eivät ole todellisia. Salaisuus on toisto. Kuvat välähtävät silmiin yhä uudelleen, kunnes ne alkavat näyttää tavallisilta ja kaikki tavallinen taas oudolta tai vajaalta. —”
Nyt ilmiön vaikutuksia on kunnolla herätty pohtimaan.
Jäin erityisesti miettimään tuota Trendi-lehden jutun siteerausta toiston merkityksestä. Noinhan se juuri on. Usein nähtyinä posliini-iho, megatissit ja hypermuna saavat kaikki tavalliset kropat vaikuttamaan vähäpätöisiltä, tylsiltä, jopa luonnottomilta(!).
Tässä anekdootti omasta elämästäni:
Kuten sanottu, minusta on mukava katsella (myös) lihasmiehiä. Heitä ei ole ihan helppo löytää, esimerkiksi kätevästi minulle tarkoitetun pornolehden muotoon pakattuina. Kerron joskus myöhemmin tarkemmin näistä harharetkistäni käyttökelpoisen eroottisen materiaalin löytämiseksi. Tällä kertaa riittäköön se tieto, että muun muassa vapaapainin kohdalla tärppäsi viimein. Kyllä vain, vapaapainin. Vieläpä amerikkalaisen vapaapainin.
Vapaapainihan on aivan älytöntä. Se ei ole urheilua nähnytkään ja sen juonet ovat sekä loukkaavia että typeriä. Mutta se on ainoa laji uimahyppyjen lisäksi, jossa miehillä on vähemmän päällään kuin naisilla. Kuolasin siis Batistaa aikani.
No, ajan myötä kaipasin kovempaa kamaa. En ole itse mikään bodari, mutta olen kiinnostunut fitnessistä ja luen mielelläni naisille suunnattuja kuntoilulehtiä. Luontaisesti päätin sitten vilkaista myös miesten bodauslehtiä.
Huh! Liika on liikaa. Nämä ukot olivat jo rumia. He ovat laatikkomiehiä, yhtä leveitä kuin pitkiä. Mikäs siinä jos joku tykkää (ja varsinkin, jos he itse tykkäävät), mutta minä kipitin kiireesti pois aikaisempiin viehtymyksiini.
Jutun vitsi on tässä: kun olin palannut pois kivilihan maailmasta, vapaapainijat näyttivät minusta heiveröisiltä.
Tämä on aivan älytöntä! Jos olette koskaan katselleet vapaapainia (jos ette, en voi kieltää etteikö teillä olisi hyvä maku), tiedätte, millaisia kaappeja sen näyttelijät ovat. Tuommoisia ukkoja ei todellakaan tule lähi-Alepassa vastaan. Mutta niin he vain vähän aikaa näyttivät minusta laihoilta ja huonosti ravituilta.
Tarinan opetus? Toisto vaikuttaa. Tottumus on toinen luonto. Tarjolla olevat täysin luonnonvastaisetkin kuvat alkavat vaikuttaa standardeilta, kunhan niitä vain katselee tarpeeksi kauan.
Samasta aiheesta:
- Muskelotti: Lisää täydellisistä vartaloista
- Photoshop Disasters: Oho, mihinkäs se napa unohtui?
- Carnal Nation: Naked Before the Camera Again: Male Nude Modeling
22. helmikuuta 2009
Rispektiä Cosmolle
Suomen Cosmopolitanin uusimmassa numerossa on hyvä artikkeli feminismistä. Hienoa työtä, arvon rouvat! En ole samaa mieltä kaikista Cosmon esiin nostamista asioista – esimerkiksi minusta nainen ei suinkaan tarvitse "vähintään kolmea eri meikkivoidetta kotiinsa". Mutta juuri tällaiset artikkelit alleviivaavat sitä hyvää valistustyötä, jota naistenlehdet tekevät. Tässä minun ja naistenlehtien lovestory.
Luen mielelläni naistenlehtiä. Aikaisemmin minulle tuli niitä kotiin tilattuna. Lehden ilmestymisviikon kohokohta oli usein se iltapäivä, kun luin lehden läpi. Naistenlehdet kuvaavat maailman värikkäänä, rationaalisena ja selkeänä. Kun naisten elämä ja kokemukset ovat yleensä väheksyttyjä ja marginaaliin asetettuja (meitähän on vain yli puolet maapallon väestöstä), pelkkien naisten asioihin keskittyvien lehtien olemassaolo on kapinaa. Kun naiseus cosmossa ja sen sisarissa vielä kuvataan pohjimmiltaan myönteisenä, värikkäänä, monipuolisena ja toimivana, niin ilohan siihen maailmaan on sukeltaa.
Naistenlehdissä samat artikkelit tietysti toistuvat (vähän niin kuin elämässäkin), joten nyt - öh - kypsemmällä iällä luen glossy-lehtiä satunnaisemmin. Usein näen jo kannen otsikkojen perusteella, että uusi numero on oleva puuduttavaa, tuhat kertaa jo näkemääni huttua. Kuitenkin jos kansikuvassa on minua kiinnostava henkilö (kuten Drew Barrymore tai Sarah Michelle Gellar), ostan nykyisinkin heti. Omia suosikkejani ovat olleet UK-Cosmopolitan, Glamour ja Marie Claire. Suomalainen Trendi oli minusta vuosi pari sitten hyvin mielenkiintoinen. Mutta nyttemmin siinä on vain tylsiä design-friikki-häkkyrä –suunnittelijoiden haastatteluja ja ihmisten ylistailattuja koteja esittelyissä. Nykyinen muoti on minusta myös varsin rumaa, joten en tahdo lukea "nerokkaista muodinluojista".
Naistenlehdillä on tärkeä funktio kansansivistäjinä. Ne iskevät perheisiin äidin, tavallisimman perheenpään, kautta. Naisten terveys- ja kuntoilulehdet toki pösilöivät ja liioittelevat usein, mutta massavalistukseen esimerkiksi liian suolankäytön tai stressin vaaroista ne ovat aivan omiaan. Hyvä, värikäs juttu kauniine kuvineen on tehokkaampi kuin mikään pamfletti. Terveyslehdet pystyvät mahdottomaan: ne saavat terveellisen elämän näyttämään seksikkäältä, haluttavalta ja värikäältä.
Ei kaikki naistenlehtien sisältö tietenkään ole jaloa valistusta. Syytteet älyvapaitten kauneusihanteitten ylläpitämisestä ja vahingollisten seksimyyttien toistamisesta ovat erittäin perusteltuja. Lisäksi lehdissä on myös häpeilemätöntä hömppää: horoskooppeja ja kiviterapioita, huulipunasävyjen hyvin, hyvin teknisiä arvosteluita. Hömppä kuitenkin tekee silloin tällöin hyvää kaikille sukupuolille.
Miehille on myynnissä aivan vastaavaa hömppäisää tajunnantäytettä ja lohtua. Hyvä niin, tietenkin. Mutta niitä pitääkin kutsua "asialehdiksi". Tekniikan maailmaa ei koskaan kutsutä hömppälehdeksi, vaikka se tietenkin on aivan vilpitön hömppälehti. Myöskään Mikrobittiä tai Hustleria ei kutsuta hömpäksi. Juku, miksiköhän?
Se, mikä vielä puuttuu, olisi hyvä naisten pornolehti. Luin yhteen aikaan Playgirliä, mutta se muuttui varsin nopeasti tylsäksi. Kuvien ukkelit olivat vähän liian sliipattuja minulle, ja miksi hitossa ne poseerasivat aina samoissa asennoissa? Myös naisille suunnattu värikäs tiedelehti olisi ihana. Nämänhän voisi yhdistää yhdeksi täydelliseksi seksiä, tiedettä ja meikkivinkkejä sisältäväksi lehdeksi! Niin tilaisin.
Mistä lehdistä te tykkäätte?
Luen mielelläni naistenlehtiä. Aikaisemmin minulle tuli niitä kotiin tilattuna. Lehden ilmestymisviikon kohokohta oli usein se iltapäivä, kun luin lehden läpi. Naistenlehdet kuvaavat maailman värikkäänä, rationaalisena ja selkeänä. Kun naisten elämä ja kokemukset ovat yleensä väheksyttyjä ja marginaaliin asetettuja (meitähän on vain yli puolet maapallon väestöstä), pelkkien naisten asioihin keskittyvien lehtien olemassaolo on kapinaa. Kun naiseus cosmossa ja sen sisarissa vielä kuvataan pohjimmiltaan myönteisenä, värikkäänä, monipuolisena ja toimivana, niin ilohan siihen maailmaan on sukeltaa.
Naistenlehdissä samat artikkelit tietysti toistuvat (vähän niin kuin elämässäkin), joten nyt - öh - kypsemmällä iällä luen glossy-lehtiä satunnaisemmin. Usein näen jo kannen otsikkojen perusteella, että uusi numero on oleva puuduttavaa, tuhat kertaa jo näkemääni huttua. Kuitenkin jos kansikuvassa on minua kiinnostava henkilö (kuten Drew Barrymore tai Sarah Michelle Gellar), ostan nykyisinkin heti. Omia suosikkejani ovat olleet UK-Cosmopolitan, Glamour ja Marie Claire. Suomalainen Trendi oli minusta vuosi pari sitten hyvin mielenkiintoinen. Mutta nyttemmin siinä on vain tylsiä design-friikki-häkkyrä –suunnittelijoiden haastatteluja ja ihmisten ylistailattuja koteja esittelyissä. Nykyinen muoti on minusta myös varsin rumaa, joten en tahdo lukea "nerokkaista muodinluojista".
Naistenlehdillä on tärkeä funktio kansansivistäjinä. Ne iskevät perheisiin äidin, tavallisimman perheenpään, kautta. Naisten terveys- ja kuntoilulehdet toki pösilöivät ja liioittelevat usein, mutta massavalistukseen esimerkiksi liian suolankäytön tai stressin vaaroista ne ovat aivan omiaan. Hyvä, värikäs juttu kauniine kuvineen on tehokkaampi kuin mikään pamfletti. Terveyslehdet pystyvät mahdottomaan: ne saavat terveellisen elämän näyttämään seksikkäältä, haluttavalta ja värikäältä.
Ei kaikki naistenlehtien sisältö tietenkään ole jaloa valistusta. Syytteet älyvapaitten kauneusihanteitten ylläpitämisestä ja vahingollisten seksimyyttien toistamisesta ovat erittäin perusteltuja. Lisäksi lehdissä on myös häpeilemätöntä hömppää: horoskooppeja ja kiviterapioita, huulipunasävyjen hyvin, hyvin teknisiä arvosteluita. Hömppä kuitenkin tekee silloin tällöin hyvää kaikille sukupuolille.
Miehille on myynnissä aivan vastaavaa hömppäisää tajunnantäytettä ja lohtua. Hyvä niin, tietenkin. Mutta niitä pitääkin kutsua "asialehdiksi". Tekniikan maailmaa ei koskaan kutsutä hömppälehdeksi, vaikka se tietenkin on aivan vilpitön hömppälehti. Myöskään Mikrobittiä tai Hustleria ei kutsuta hömpäksi. Juku, miksiköhän?
Se, mikä vielä puuttuu, olisi hyvä naisten pornolehti. Luin yhteen aikaan Playgirliä, mutta se muuttui varsin nopeasti tylsäksi. Kuvien ukkelit olivat vähän liian sliipattuja minulle, ja miksi hitossa ne poseerasivat aina samoissa asennoissa? Myös naisille suunnattu värikäs tiedelehti olisi ihana. Nämänhän voisi yhdistää yhdeksi täydelliseksi seksiä, tiedettä ja meikkivinkkejä sisältäväksi lehdeksi! Niin tilaisin.
Mistä lehdistä te tykkäätte?
6. marraskuuta 2008
Timmi body
Feeniks kirjoitti ansiokkaasti erotiikasta ja naisen omasta ruumiista. Hänen tuntemuksensa naisruumiin "sopimattomuudesta" ja "kelpaamattomuudesta seksiin" ovat hyvin tuttuja minullekin. Että naisen sopisi virallisesti haluta seksiä vain, jos itse on timmi ja seksikäs. Miehillä ei tunnu olevan samanlaista perustavanlaatuista kelpaamattomuudentunnetta. (Kyllä mäkin pidän itseäni kauniina ja seksikkäänä. Aika ajoin ainakin. Välillä vain iskee epäilys.)
Huomaan itse ajatelleeni asian niin päin, että kun multa kerran vaaditaan seksyn taistelubarbin ulkonäköä, vaadin vastaavaa sitten miehiltäkin! Arvioin heitä siis samoilla kritereillä kuin (yhteiskunta) minua arvioi. "Ai mun perse roikkuu vai? No niin kuule roikkuu poika omaskin!" Tästä saat.
Samat säännöt naisille ja miehille!
Ei se minusta ole huono lähtökohta: monasti ihminen huomaa tietyn menettelytavan huonot puolet, kun kääntää kysymyksen toisin päin. Siis jos joku mies ei esimerkiksi ymmärrä, miksi joku nainen suuttuu nähdessään Henkkamaukan puolialastomia alusvaatemalleja mainoskuvissa, mies voisi kääntää tilanteen mielessään: Miltä hänestä itsestään tuntuisi katsella kaikkialla kaikin kuvankäsittelyn keinoin sliippattuja, ihmeellisen komeita, seksityrkkyjä ja kaikkien silmille alttiitta miehiä? Vaikkapa sellaisessa käänteismaailmassa, jossa naiset olisivatkin ulkonäköpaineista vapaat.
Naisten ulkonäön väkivaltainen arviointi pyytämättä on vallankäyttöä. Se on eri asia kuin esimerkiksi vilpitön toisen viehättävyyden ihailu. Väkivaltaisen arvioinnin tehtävä on koettaa pelkistää naisen ihmisarvo vain hänen (väitettyyn) kykyynsä tai kyvyttömyyteensä viehättää miestä. Tällaista ruodintaa voivat tehdä ne ihmiset, jotka ovat hallitsevaa luokkaa.
Oma miesten ulkonäön arviointini liittyy kyllä siihenkin, että hyvännäköiset miehet ovat minusta seksikkäitä. Miehen ulkonäkö(kin) on minulle tärkeä asia. Tiedän kyllä, mistä pidän. Tähdennän, etten kuitenkaan käytä sitä hyökkäysaseena: en siis rupea kommentoimaan kundien ulkomuotoa noin vain. Jos minua avioidaan, arvioin takaisin. Yleensä samaan sävyyn kuin alkuperäinenkin arvio oli.
Huomaan itse ajatelleeni asian niin päin, että kun multa kerran vaaditaan seksyn taistelubarbin ulkonäköä, vaadin vastaavaa sitten miehiltäkin! Arvioin heitä siis samoilla kritereillä kuin (yhteiskunta) minua arvioi. "Ai mun perse roikkuu vai? No niin kuule roikkuu poika omaskin!" Tästä saat.
Samat säännöt naisille ja miehille!
Ei se minusta ole huono lähtökohta: monasti ihminen huomaa tietyn menettelytavan huonot puolet, kun kääntää kysymyksen toisin päin. Siis jos joku mies ei esimerkiksi ymmärrä, miksi joku nainen suuttuu nähdessään Henkkamaukan puolialastomia alusvaatemalleja mainoskuvissa, mies voisi kääntää tilanteen mielessään: Miltä hänestä itsestään tuntuisi katsella kaikkialla kaikin kuvankäsittelyn keinoin sliippattuja, ihmeellisen komeita, seksityrkkyjä ja kaikkien silmille alttiitta miehiä? Vaikkapa sellaisessa käänteismaailmassa, jossa naiset olisivatkin ulkonäköpaineista vapaat.
Naisten ulkonäön väkivaltainen arviointi pyytämättä on vallankäyttöä. Se on eri asia kuin esimerkiksi vilpitön toisen viehättävyyden ihailu. Väkivaltaisen arvioinnin tehtävä on koettaa pelkistää naisen ihmisarvo vain hänen (väitettyyn) kykyynsä tai kyvyttömyyteensä viehättää miestä. Tällaista ruodintaa voivat tehdä ne ihmiset, jotka ovat hallitsevaa luokkaa.
Oma miesten ulkonäön arviointini liittyy kyllä siihenkin, että hyvännäköiset miehet ovat minusta seksikkäitä. Miehen ulkonäkö(kin) on minulle tärkeä asia. Tiedän kyllä, mistä pidän. Tähdennän, etten kuitenkaan käytä sitä hyökkäysaseena: en siis rupea kommentoimaan kundien ulkomuotoa noin vain. Jos minua avioidaan, arvioin takaisin. Yleensä samaan sävyyn kuin alkuperäinenkin arvio oli.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
