Spei suae patria dedit

Me olemme vapaita sinä päivänä, kun ylioppilasjuhlissa juhlakalun isä sanoo, ääni ylpeydestä väristen:

"Meidän Ville-Eemelistapä tuleekin isona huora!"


Ja Ville-Eemeli elämäntyönään myy munaansa ja kieltään.

Saat / minut kukkaan puhkeamaan

Tämä varmaan kiinnostaa teitä: Aaltopahvia kirjoittaa seksistä!

Eikä vain siitä itsestään, vaan myös Timo Hännikäisestä, Abby Leestä ja Ylva Franzénista. (Lainaukset jutusta.)

Minä luin Hännikäisen kirjan jo sen ilmestymisen aikoihin, ja päällimmäiseksi sen lukemisesta jäi rosoreunainen ymmärrys ihmisen toivon ja siitä kumpuavan epätoivon edessä. Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Itse asiassa uskon, että me kaikki tiedämme. Ihmisten kanssa oleminen on välillä luvattoman vaikeaa.

(...)

Miksi Abby Lee sitten on niin poikkeuksellinen? Sen ei pitäisi olla uutinen, että naiset haluavat sitä ihan yhtä paljon kuin miehetkin. Mutta se on. Siinä missä naiset syyllistävät itseään seksin puutteesta parisuhteessa ja sinkkumarkkinoilla, myös miehet syyllistävät naisia. Naiset eivät halua.

(...)

Nyt pääsenkin siihen todelliseen kovaan kamaan, seksin ytimeen. Seksuaaliterapeutti Ylva Franzéniin. Joku saattaa älähtää siitä, että Lisää orgasmeja -kirjan alaotsikko on Tie naisen nautintoon. (Miksei miehen?) No, hyvät ystävät. Tässä se pointti juuri piileekin.

Punainen lanka on naisen halu. Saako sitä olla? Mitä tapahtuu, kun tapahtuu se kauhein: kun naisen tekee mieli miestä? Ja mitäs, jos muija vielä kehtaa sanoa sen ääneen?

SA-int

Uusimmassa manifestissaan Moilanen ruotii naisten asevelvollisuutta. Aihe on muutenkin pinnalla.


Tärkein ensin: Naisella ei ole mitään velvollisuutta mennä armeijaan. Vain miehiä koskeva asevelvollisuus ei tällä hetkellä ole sukupuolisortoa. Syitä on kaksi:

1. Sukupuolet Suomessa tai missään muuallakaan eivät lähde tasa-arvoisesta asemasta. Naiset tekevät jo nyt enemmän työtä kuin miehet. Kaikki lisääntymisen kustannukset ovat tällä hetkellä naisten harteilla. Olisi kohtuutonta sälyttää naisten harteille enää lisää työtä, paitsi jos miehet ottavat osansa lastenhoitotyöstä.
   
   Naisten tekemää työtä ei yleensä lasketa työksi. Me synnytämme lapset. Meillä on kuukautiset. Me olemme ne, jotka tekevät maailman perustyön: lastenhoidon, kotityöt, ruuanlaitot. Ne kaikki on laskettava mukaan yhtälöön. Siksi on vain oikeus ja kohtuus, että miehilläkin on jokin ehdoton yhteiskunnallinen velvollisuus. (Heti, kun sukupuolten työnjako perustyön suhteen on korjattu, tilanne on tietenkin toinen.)
   
   
2. Mutta eihän ole miesten vika, että he eivät pysty tekemään ruumiissaan lasta? Ei tietenkään. Mutta sodat ovat miesten vika. Eikö kuulostakin tuhmalta, että uskallan sanoa sen ääneen? Sodistahan yleensä puhutaan niin kuin ne olisivat jokin järkkymätön luonnonlaki. Sotia on toki pidetty kautta historian, mutta ne ovat urosten häiriökäyttäytymistä. On väärin, että naiset joutuvat kärsimään miesten toilailuista enemmän kuin nyt jo kärsimme. Teurastakoot kyrvät toisiaan, jos kokevat sen välttämättömäksi. Jättäkää meidät sen ulkopuolelle. Meidän on ajateltava sukupuolia myös globaalisti, luokkakysymyksenä.
   

Nyt kun olen sanonut tämän kaiken, voin kertoa, että mietin itse aikoinani vakavasti armeijaan menemistä. Päätin lopulta, etten mene. Tein päätökseni osaksi yllä mainitsemistani syistä, osaksi syyni olivat henkilökohtaisia: en usko, että armeijaan meno olisi minulle paras tapa olla hyödyksi rauhalle ja vapaudelle.

Se on sääli. Voin sanoa, että maanpuolustus kiinnostaa minua aivan saatanasti. Minua kiinnostaa, mitä minulle tapahtuu. Haluan olla mukana päättämässä kohtalostani. Suomi on minun maani, Suomessa on minun elämäni. Puolustaisin sitä asein, ilman muuta, jos se olisi ainoa tapa. En ole isänmaallinen sanan varsinaisessa merkityksessä. En nousisi aseisiin minkään abstraktin Suomi-neidon puolesta. Se, mitä puolustaisin, olisivat tasapuolinen koulutus, vapaa abortti ja ehkäisy, lasten rokotukset, kouluruokailu, katuvalot ja toimivat vessat. Siis länsimainen vapaus: ei täydellinen, mutta tällä hetkellä paras mahdollinen.

En tiedä, soveltuisinko nykyarmeijaan. Olen parhaimmillani hyvä johtaja (huonoimmillani inisen), tulen hyvin toimeen miesten kanssa (ette ehkä uskoisi!), nautin selkeissä organisaatioissa työskentelemisestä. Mutta sen mukaan mitä olen kuullut, armeijassa tapaa kaikki miesvaltaisten organisaatioitten huonoimmat puolet: simputuksen, tyhmäilyn, selkäänpuukotuksen, juoruilun, sukupuolisorron. (Tämä pohjautuu armeijan käyneiden tuttavieni, miesten ja naisten, erittäin subjektiivisiin kokemuksiin. Voi hyvin olla, että intissä on erilaistakin toimintaa.) Saan sitä sortopaskaa niskaani muutenkin elämässäni. En tahdo panna vuotta turhille vosuille pokkuroimiseen, kun samalla vaivalla voin tehdä sellaista työtä, joka kyllä edesauttaa naisten ja miesten asemaa.

Toisekseen ajattelen ihan ruumiini kestokykyä. Olen ihan hyväkuntoinen, mutta en tietenkään ole yhtä vahva tai nopea kuin mies. Joten - mitä minä tekisin maavoimissa? Ajatus taistelutilanteessa tappamisesta (jos se olisi ainoa keino) ei minua häiritse, mutta en ihan fyysisesti olisi kummoinenkaan tetsaaja. Onhan armeijassa toki naisellisiakin töitä, mutta kokonaisuutena armeijalla ei tunnu olevan minulle mitään käyttöä. Armeija ei nykyisellään hyödynnä (naisten) kykyjä tai aivoja.

Olen hyvin halukas palvelemaan yhteiskuntaa. Olen partiotyttö. Olen Amnestyn jäsen. Haluan auttaa ja muuttaa maailmaa. Haluan pelastaa koko maailman. Haluan tehdä työtä yhteiseksi hyväksi. Mutta tahdon järkevän tavan toimia.


Ratkaisu voi olla (siviili)kriisinhallintatyössä.

Näin terrorismin ja pandemioitten aikakaudella olen miettinyt suuria uhkia. En tiedä yhteiskunnan kriisinhallinnasta mitään. Esimerkiksi: mitä ydinvoimaloille tehdään, jos sota sytytetään? Kuka ne ottaa hallintaansa? Vai tehdäänkö ne vain toimintakyvyttömiksi? Miten sähkönjakelu varmistetaan kriisitilanteessa? Entä miten tietoliikenneyhteydet?

Kriisin ei tarvitse olla sotilaallinen: Esimerkiksi käy puhtaan veden jakelun järjestäminen Nokialla sen pilaantuneen veden tapauksen aikoihin. Tärkeää kuitenkin on, että naiset saataisiin mukaan päättämään infrastruktuurin rakenteista. Ja mobilisoitua yhteistoimintaan.

Ehkä näin saataisiin naisia myös kouluttautumaan rahakkaisiin ja sitä kautta vallakkaisiin teknisen alan töihin, ja sitä kautta yhteiskuntamme keskeisimpään valta-asemaan. Ja esimerkiksi hoiva-aloilla työskenteleville naisille enemmän ansaittua omanarvontuntoa.


Kun toivottavasti kerran lastenhoidon kustannuksia pyritään tasaamaan ja perinteisiä sukupuolirooleja purkamaan, on tietenkin oikeus ja kohtuus, että kodin ulkopuolisetkin velvollisuudet jaetaan uudestaan. Kun miehet tulevaisuudessa sotkevat kätösensä vauvankakkaan ja panevat uransa vuodeksi hollille koti-isinä, naisille voitaisiin aivan hyvin määrätä yleinen kriisinhallintapalvelus.

Minä haluan suojella yhteiskuntaa. Antakaa siis minulle yhteiskunnanpuolustustyötä, jota voin tehdä.

Raha puhuu

Leila Simonen: Naiset ja raha: matkalla arjen vaurauteen, Voimapaja 2008

Raha on vallan konkreettinen muoto. Kaikki puheet tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta ovat sanahelinää, ellei puututa myös siihen, kenen hallussa fyrkat loppujen lopuksi ovat. Mutta raha on vanhastaan ollut miesten reviiriä – jopa siinä määrin, että naisen voi olla vaikea ottaa talouttaan omiin käsiinsä.

Yritysvalmentaja (yms.) Leila Simonen pitää opistoissa naisille rahankäyttökursseja ja on koonnut kirjan kurssitettaviensa haastattelujen perusteella. Hän tahtoo puhua rahasta naisille naisten kielellä, opettaa meidät sijoittamaan ja säästämään. (Lainaukset teoksesta.)

Kun kyseessä on oma talous ja tulevaisuus, jotkut naiset muuttuvat avuttomiksi. Kun nainen menee naimisiin, hän antaa talousasiat miehen hoidettaviksi (Pankin asiakastutkimus, 2006). Kun hän saa ison perinnön, hän ottaa miespuolisen varainhoitajan. Suomalaisen naisen tulee ottaa omat rahansa hallintaansa, eikä luottaa sokeasti muihin.

Simonen puuttuu niihin tunteisiin, joita raha naisissa herättää:

Miten naisille voi antaa tietoa ja puhua elämänkaaren pituisesta talousajattelusta siten, että se ei aiheuta tunnelukkoa, torjuntaa, syyllistymistä ja syyllistämistä? Moni kohtaa pahimman pelkonsa, kun rahasta aletaan puhua.

Hän murtaa rahanaisen myyttiä:

Rahanaisella viitataan joko kovaan, rikkaaseen naiseen, joka ei muista välitä tai sana saa seksuaalisen sävyn: silloin sillä vihjataan naisen moraaliin ja seksuaalisuuteen. Naisen "istuvat pankin päällä", miehet luovat rahaa. Nainen tienaa ruumiillaan, miehet ammattitaidollaan. Nainen on luonto, mies kulttuuri.

Ja pureutuu vaurauden rakenteisiin:

Mitä tapahtuu välttämättömien menojen maksamisen jälkeen lopuille miehen palkasta ja mitä lopuille naisen rahoista? Mies käyttää omat rahansa autoon, harrastuksiinsa, urheiluun tai kapakkaan. Nainen käyttää loput omasta nettopalkastaan lasten vaatteisiin, sukulaisten lahjoihin, perheen hyväksi, vasta viimeksi omiin tarpeisiinsa.

(...)

Tapasin useita suomalaisia naisia, jotka jättivät opiskelunsa kesken avioiduttuaan. He hoitivat lapset ja tekivät palkatonta työtä kotiäitinä. Parinkymmenen avioliittovuoden jälkeen mies haluaa aloittaa uuden elämän saman verran nuoremman naisen rinnalla.

(...)

Eläkeläisinä naiset ovat yleensä köyhiä. Kaikkien suomalaisten miesten bruttoeläke oli keskimäärin noin 1300 euroa ja naisten 1000 euroa (vuosi 2006). Naisten huonompaa eläkettä selittävät matalamman palkkatason lisäksi äitisylomat ja hoitovapaat. Naisilla on lyhyempi työura lastenhoitotaukojen takia. Naiset jäävät kotiin yhteisen edun nimissä ja häviävät taloudellisesti elämän pitkässä juoksussa.

Simosen teos tuntuu tosin kirjoitetun ensisijaisesti suurten ikäluokkien naisille. Haasteltujen naisten taloudenpidossaan kohtaamat vastoinkäymiset tai heidän omaksumansa huonot rahankäyttötavat tuntuivat paikoin vähän vierailta.


Vähän ristiriitaisesti Simonen myös perää naisia ottamaan itse omien raha-asioittensa ohjat esimerkiksi opettelemalla sijoittamaan mahdolliset rahavaransa pörssissä. Sen jälkeen hän kuitenkin korostaa oravanpyörästä jättäytymisen ja turhan kuluttamisen vallasta vapaan elämän merkitystä! Kirjassa on pitkät pätkät juttua turhien rojujen raivaamisesta kämpiltä ja nuukailevan elämäntyylin hyvyydestä.

Ehkä ristiriita on näennäinen: Olen samaa mieltä Simosen kanssa siitä, että meidän naisten kannattaa ryhtyä aktiivisemmiksi taloustoimijoiksi niin kotona kuin maailman turuillakin. Mutta ei talouden haltuun ottamisen tosiaankaan tarvitse tarkoittaa samanlaista sokeaa mammonanpalvontaa kuin se joillain rahamiehillä pahimmillaan on. Raha on hyvä renki, meidän (ja miesten) on vain löydettävät parhaat tavat panna se hyviin töihin.


Naiset ja raha: matkalla arjen vaurauteen on ihan hyvää luettavaa. Kirja ei ole kovin syväluotaava eikä perusteellinen, vaan se on lähinnä laajennettu aikakauslehden artikkeli.

Kirja toimineekin enemmän motivaattorina ja sparraajana kuin varsinaisena konkreettisena neuvonantajana. (Ilmeisesti toimintaohjeita saisi sitten Simosen maksullisilta kursseilta...) Tärkeimmän työnsä se minusta tekee siinä, että se antaa naisille synninpäästön: järkevää vaurastumista saa haluta.

Ydin

Kaikki tämä säännöllisesti pintautuva urputus "feminismin tilasta", siitä "onko feminismi pettänyt naiset", siitä "onko feminismi mennyt liian pitkälle".


Elämän kevät! Feminismillä on vain kaksi perusteesiä:

1. Naisetkin ovat ihmisiä.

2. Miehetkin ovat aikuisia.

Naisia on alettava kohdella kuin ihmisiä ja miehiä kuin vastuullisia aikuisia.


Siis maailman on oltava sellainen, että naiset eivät joudu tekemään kaikkea perustyötä. Työt on jaettava sukupuolten kesken. Meidän on saatava elää turvassa ja vapaina. Meillä on luonnostaan samat oikeudet kuin miehilläkin, siispä on rakennettava yhteiskunta, jossa nuo oikeutemme toteutuvat.

Miehetkin ovat aikuisia. Aikuisen on tehtävä työtä. Miehet ovat yhtä tunnetyöhön kykeneviä kuin naisetkin, heillä on yhtäläinen kyky itsehillintään, vastuuseen ja henkilökohtaiseen rohkeuteen kuin naisillakin. Toisin väittäminen on miesten infantilisointia.


Tässä kaikki.

Pehmomiehet ovat seksyjä

Osuva ja hauska kirjoitus Hesarin Anu Silfverbergiltä. Käykää lukemassa!

HS: Pehmomies sytyttää intohimon

En tunne yhtään naista, joka haluaisi miehekseen niin sanotun ”tosimiehen”. Äijämäisyys ei herätä ihailua siitä yksinkertaisesti syystä, että se on yksi maailman heiveröisimpiä asioita.

Sitähän uhkaa mikä tahansa: vaaleanpunainen väri, siideri, naisystävät, toisten ihmisten homous, istualtaan pissaaminen, kielien opiskelu, suru, ilo, julkinen liikenne, kasvikset, peiliin katsominen, liian pienet laukut, toisen avaamasta ovesta käyminen, pään liikuttaminen ilman että rintakehä kääntyy sekä kissat – vain muutamia mainitaksemme.

(...)

Ehkä koko seksuaalista suuntautumista käsittelevä sanasto voitaisiin uudistaa. Aloitetaan heteroseksuaalisuudesta, jonka kentällä Dunderfeltkin muun unohtaen temmeltää.

On selvää, että esimerkiksi nainen, joka himoitsee Tony Halmetta, ei edusta samaa seksuaalista suuntautumista kuin nainen, joka himoitsee Jude Lawta. Kummankin mielitietty on mies, mutta muuta yhteistä ei sitten olekaan.

Väkivaltaa savannilla!

Tiedättehän te, miten asiat ovat: Miehet ovat vallassa koska miehen ruumis on vahvempi kuin naisen. Miehet voivat siis pakottaa naiset tekemään asioita, mutta naiset eivät voi pakottaa miehiä mihinkään. Siksi siis sukupuolten välillä on aina oleva epätasa-arvo.


Ehei. Pelkkä väkivalta ei riitä hallitsemiseen. Tai ainakaan yksittäisen yksilön väkivalta ei riitä, ellei hän sitten kertaheitolla esimerkiksi ota uhriltaan nirriä pois. Raa'an voiman lisäksi tarvitaan aina myös väkivallan salliva ja palkitseva yhteiskuntarakenne. Väkivallakko tarvitsee aina tuekseen apureita, muuten hän on helisemässä.

Esimerkki: Kuvitellaan, että olemmekin muinaisia ihmisapina-esiäitejämme yhtä muinaisella savannillamme. Sanotaan, että laumassamme on joku kaikkia meitä muita vahvempi häirikköuros: hän – tai oikeastaan se, koska olemme vielä ihmisapinoita, mutta sanotaan nyt kuitenkin hän – koettaa jatkuvasti taivuttaa muut tahtoonsa hakkaamalla meitä. Ennen kaikkea hän koettaa pitää meidät kurissa sillä, että uhkaa hakkaavansa meitä. Hän antaa ymmärtää olevansa valmis käyttämään väkivaltaa meitä vastaan. (Ja hänen luonteestaan tiedämme, että tässäpä onkin semmoinen horatsu, joka ei vain anna ymmärtää vaan myös ymmärtää antaa.) Siis jos emme tee niin kuin hän sanoo, hän todennäköisesti käy kimppuumme. Kauheaa.

Mutta ikävä juttu häirikölle: meitä muita ei vielä tässä kuvitteellisen apinakehityksemme vaiheessa olekaan ehdollistettu taipumaan pelon alla. Me tajuamme heti, että iso uros yrittää kohdistaa meihin laittoman hyökkäyksen. Meissä herää siis looginen, luonnollinen ja alkukantainen tunnereaktio: raivo ja ärtymys häirikköä kohtaan! Haluamme estää häntä vahingoittamasta meitä tai kostaa hänen jo tekemänsä hyökkäyksen.

Emme ole avuttomia. Meillä on useita vaihtoehtoja:

1. Koko muu lauma, naaraat ja urokset, voi liittoutua häirikköä vastaan. Laumaeläiminä emme kestä yksinoloa: suurinkin mölyapina taipuu, jos vaihtoehtona olisi joutua ryhmän paariaksi. Kyseessä olisi ikään kuin kirkonkirous, häirikön täysi sulkeminen pois yhteisöstä.
   
   
2. Voimme liittoutua keskenämme ja yksinkertaisesti hyökätä kaikki kerralla ison klöntin kimppuun. Jos meitä on tarpeeksi, se joutuu taipumaan. Kukaan ei pysty puolustautumaan lauman koko mahtia vastaan.
   
   
3. Jos jostain syystä emme voisi avoimesti vastustaa räyhääjää, me tietäisimme, että aika ja olosuhteet ovat meidän puolellamme. Häirikkö on ruuanhankinnassa täysin riippuvainen meistä muista, varsinkin naaraista. (Keräilijä-metsästäjä –yhteisöissä hankitaan suurin osa ravinnosta nimenomaan keräilemällä.) Hän on ehkä vallassa nyt, mutta onnen pyörä pyörii. Yksikin harha-askel vaikkapa metsästysreissulla, yksikin vakava tartuntatauti tekee hallitsijasta heikon. Sitten hän on meidän armoillamme.
   

Yleensä - savannilla ja muualla - toimitaankin ikävä kyllä juuri niin päin, että häirikköuros saa apua muilta, ehkä heikommilta uroksilta, ja monilta naarailta. He myötäilevät väkivallakkoa ja auttavat tätä pitämään valtaansa yllä. He saavat siitä jonkinlaista turvaa ja arvovaltaa ja sen ilon, että voivat pitää jotain ihmisryhmää itseään huonommassa asemassa.

Seurausten pelko pitää väkivallakon kurissa. Jos mitään pahoja seurauksia ei ole, miksi hutsu ei hakkaisi?


Tällä hetkellä yhteiskuntamme (= me kaikki) palkitsee miesten väkivaltaisuutta. Esimerkiksi niin, että jos aviomies lyö vaimoaan, sitä pidetään naisen itsensä vikana. Tai niin, että yhteiskunnassa eletään pelon maantieteessä: naisen pahoinpitely ja raiskaaminen eivät tuo tekijälleen mitään kovin kovaa rangaistusta tai häpeää. Sen sijaan uhrin "kuuluu" hävetä.

Väkivalta on kuitenkin olosuhdekysymys. Varsinkin me naiset luulemme, että meillä ei vaan ole vaihtoehtoja miesten väkivaltaa vastaan. Mutta eihän se ole totta. Jos järkipuhe ei auta, laillisia ja moraalisia keinoja on koko liuta: häpäisy, poissulkeminen, salaa tai yhdessä hyökkääminen. Järkipuhe on tietysti aina paras ja ensisijainen keino, mutta naisten on turha velloa avuttomuuden illuusiossa.

Himon kohde

(Minun piti kirjoittaa tänään väkivallasta, mutta tilaisuus on liian hyvä missattavaksi. Jatkan siis seksistä, voi tylsyys!)


Edellisen postaukseni herättämiin kommentteihin liittyen feministimies Hugo Schwyzerin uusin kirjoitus tuli kuin tilauksesta:

Hugo Schwyzer: Of never feeling hot: the missing narrative of desire in the lives of straight men (lainaukset tekstistä):

But we don’t have a culture in which many young men grow up with the experience of being seen and wanted, in which young men grow up with the sense that their bodies are desirable and beautiful as well as functional.

Schwyzer kirjoittaa siitä, kuinka heteromiesten saattaa usein olla vaikea nähdä itseään ja omaa ruumistaan naisen himon tai halun kohteena. Himoittuna oleminen on tabu, sillä heteromiehen sopii olla vain tekijänä, hän ei saa koskaan olla teon kohde.

The missing element, of course, is the idea that female desire can be directed towards men in general, and towards their bodies in particular.

(...)

Even many men who are wise in the world and in relationships, who know that their wives or girlfriends love them, do not know what it is to be admired and longed for for their bodies and their looks.

Mitä mieltä olette, miehet ja naiset?

Heteropornoa, toivon mukaan

Wow! Muistatteko, kuinka aikoinani ruikutin heteronaisille tarkoitetun kunnollisen pornon vähäisyydestä? Rukouksiini on – ainakin osittain, ehkä - vastattu.

Mathilde Madden Erotica Cover Watch –blogista kertoo uudesta naisille suunnatusta Filament-lehdestä. Filamentin ensimmäinen numero ilmestynee kesäkuussa. Lehden sivujen mukaan sen on tarkoitus sisältää eroottisia ja/tai pornokuvia miehistä, nimenomaan heteronaisten makuun.

Toisin kuin yleensä naisille suunnatussa materiaalissa, tarkoitus on jopa olla seksikäs:

The assumption that women and men are chalk and cheese is perhaps what led erotic image aimed at women to be so unappealing to women in the past. Erotic images for men are almost always shot in colour and in recognisable locations, and the models are usually looking at the camera. Meanwhile, supposedly erotic images for women are usually in black and white, shot on a plain studio backgrounds and often, the model’s whole head is out of frame. There was never any evidence to suggest women liked that kind of thing; it arose from the assumption that male and female erotic tastes were oppositional, which is wrong.
(Filament-FAQ)

Toisaalta kyllä lehden yleinen linjaus siitä, millaisia sen valokuvamallien on tarkoitus olla, ei ihan sytytä minua:

From research we’ve learnt that what most women find erotic does not at all match what is typically thought of as an erotic image of a man designed for women. For example, on average, women prefer:

• men who are not muscle-bound
  
• men with more feminine face shapes
  
• men with attractive faces
  
• images that show the subject’s character and the environment he is in.
  

We also know that women’s tastes vary quite a lot, and we aim to cater to that variety too.
(Filament-Female Gaze)

Ihan henkilökohtaisesti pidän pornommastakin – siis nimenomaan lihaksekkaammista ukkeleista ja aktikuvauksista. Lehden nettisivujen perusteella vaikuttaisi siltä, että sitä lajia ei Filamentistä ehkä hirveästi löydy. Sääli minun kannaltani, mutta en kehtaa sen kummemmin ruikuttaa, kun lehti kokonaisuutena lehti kuulostaa hyvältä.

Representations of women’s bodies far outnumber representations of men’s bodies everywhere: from advertising to art. In erotic image in particular, representations of the male body specifically designed for women are almost non-existent.

Oli lehti sitten lopulta millainen tahansa, ainakin sen perusteesi on kunnioitettava. Mukava, että joku on – anteeksi jo etukäteen seuraava huono vitsi – ymmärtänyt iskeä tähän markkinarakoon.

---

(Mutta eikö tämä olekin älytön maailma? Että naikkosten pornolehdet ovat niin harvinaista herkkua, että niistä pitää erikseen vaivautua bloggaamaan? Minulle ei suomalaisista lehdistä tule mieleen mitään muita kuin iki-ihana Regina ja aika kökkö ja nyttemmin ilmeisesti kuopattu Exit-lehti. Onko muita?)