Lomailen heinäkuun, ja sinä aikana kirjoitan harvakseltaan, jos ollenkaan. Ihan vaan, ettette ihmettele. ;-)
Ihanaa kesää kaikille!
30. kesäkuuta 2010
26. kesäkuuta 2010
Seksin perusongelma
Mietin tässä ystävääni Xynthiaa (nimi muutettu) ja hänen pientä tytärtään, Virmeliinaa (nimi muutettu). Virmeliinan synnytys oli aika vaikea. Xynthialle tuli siinä pusertaessaan eräs komplikaatio, en sano mikä. Nykysairaalassa se onneksi saatiin hoidettua täysin ongelmitta, ja nyt Xynthia tyttärineen on erinomaisessa kunnossa.
Mutta en voi olla ajattelematta, että jos eläisimme sata, kaksisataa, tuhat vuotta sitten, minun ystäväni olisi mitä todennäköisimmin kuollut. Nuori, kaunis, säteilevä ja nerokas ystäväni Xynthia olisi mennyt kaiken lihan tietä. Hänen olisi ollut jätettävä tämän valon maailma vain, koska hän oli ottanut työkseen uuden ihmisen tuomisen maailmaan. Eikä se olisi ollut mikään helppo, siisti kuolema.
Minua ärsyttää nykyinen tapa puhua heteroseksistä ihkukivana viihteenä, jonkinlaisena joogan ja lenkkeilyn välimaastossa olevana hyödyllisenä kuntoilumuotona. Siinä unohtuu kylmä totuus: Seksi on ihanaa ja hienoa, mutta ei se ole vain sitä. Seksi on myös vaarallista. Siihen voi kuolla.
Naisen kuolema seksin takia on ollut se tavallinen tarina, niin monet vuosisadat. Jokainen lisääntymiskykyinen nainen hyvin todennäköisesti joutui monet kerrat painimaan itsensä suuren Kuoleman kanssa.
Mieti. Millaista oli olla nainen joskus vuosisatoja sitten, aikoina ennen toimivaa ehkäisyä? Silloin jokainen nussinta oli riski. Se paljon kritisoitu juutalaiskristillinen seksikielteisyys on osaltaan johtunut tästä: naiselle seksi ja kuolema ovat tosi yhtälö. Raskaaksi tulemisella saattoi olla hirvittävät seuraukset. (Vai mitä luulit? Että seksikielteisyys, tyhmät tabut, olisivat jotenkin itsestään syntynyt ilmiö? Että jotkut ihmiset vain eivät satu pitämään kivasta?)
Tietysti naiset ovat aina myös halunneet tulla raskaaksi! Tietysti lisääntyminen on alun perinkin seksin peruspointti. Tietysti lasten tekeminen on elävä ihme. Tietysti hedelmällisyyteen vaikuttavat monet asiat, ei se ole niin yksi yhteen, ei nainen voi joka hetki tulla raskaaksi. Jotkut eivät voi ollenkaan, ja sekin voi olla tragedia. Mutta silti, seksin pohjalla on aina tämä ongelma: miehille yhdynnästä koituu vähemmän seurauksia kuin naiselle.
Uskon, että hyvin suuri osa naisten nykyisestäkin seksihaluttomuudesta lähtee juuri tästä, siitä, ettei naisten ja miesten työn luontaista epäsuhtaa tunnusteta. Empaattisimmallekin miehelle hetskuyhdyntä on helpompi keissi kuin naiselle: (cis-)miehelle ei voi ikinä käydä niin, että hänen ruumiissaan alkaisi seksin seurauksena kasvaa uusi ihminen. Hän ei koskaan joudu käymään sitä taistelua. Hän on turvassa, vapaa.
(Eihän synnytyskuolleisuus tietenkään ole miehillekään ollut mikään helppo asia! On hirveää katsoa vierestä toisen koettelemusta. Ehkä siksi miesväki on ollut taipuvaista sytyttämään turhia sotia: Jos naisesi kuolee synnyttäessään sinun siittämääsi lasta, se ei sinänsä ole sinun vikasi, mutta survivor's guiltisi täytyy olla mittava.
Ei se ole miesten vika - ei se ole kenenkään vika. Mutta se on tosiasia. Ihmiskunnalla on aina tämä sama perusjako: ne, jotka synnyttävät, ja ne, jotka ovat siitä vapaat. Tämä on toki sama jako kuin tämä, kolikon toinen puoli: on olemassa ne jotka saavat tehdä lapset, ja ne, jotka eivät milloinkaan voi saada tehdä lapsia. Mutta puhutaan siitä toiste.)
Kyllä, seksi on myös iloinen asia. Minusta naisten todellakin on otettava seksuaalisuutensa haltuunsa. Naisille tarvitaan parempaa pornoa ja aika helvetin nopeasti. Alastomia, paljaita miehiä, suloista miehen komeutta, lihaa kuvitelmille. Tarvitsemme parempia ehkäisyvälineitä, oikeudenmukaisempaa työnjakoa silläkin saralla.
Mutta kuoleman varjo, tämä seksin perustotuus, tämä pohjimmainen epäsuhta, on myös muistettava. Se on otettava huomioon.
Siksi helposti saatavilla olevat ehkäisyvälineet ja abortti ovat meidän modernin vapautemme kulmakivet, vielä nytkin. Seksin suhteen on sama kuin ruuan: Vaikka me elämme täällä supermarkettien maassa, älä luule, että me ihmiskunta olisimme jotenkin lopullisesti voittaneet nälän tai janon. Olemme vain parin askeleen päässä nälästä ja kivusta.
EDIT 27.6.10, sanamuotoja muutettu
Samasta aiheesta:
Mutta en voi olla ajattelematta, että jos eläisimme sata, kaksisataa, tuhat vuotta sitten, minun ystäväni olisi mitä todennäköisimmin kuollut. Nuori, kaunis, säteilevä ja nerokas ystäväni Xynthia olisi mennyt kaiken lihan tietä. Hänen olisi ollut jätettävä tämän valon maailma vain, koska hän oli ottanut työkseen uuden ihmisen tuomisen maailmaan. Eikä se olisi ollut mikään helppo, siisti kuolema.
Minua ärsyttää nykyinen tapa puhua heteroseksistä ihkukivana viihteenä, jonkinlaisena joogan ja lenkkeilyn välimaastossa olevana hyödyllisenä kuntoilumuotona. Siinä unohtuu kylmä totuus: Seksi on ihanaa ja hienoa, mutta ei se ole vain sitä. Seksi on myös vaarallista. Siihen voi kuolla.
Naisen kuolema seksin takia on ollut se tavallinen tarina, niin monet vuosisadat. Jokainen lisääntymiskykyinen nainen hyvin todennäköisesti joutui monet kerrat painimaan itsensä suuren Kuoleman kanssa.
Mieti. Millaista oli olla nainen joskus vuosisatoja sitten, aikoina ennen toimivaa ehkäisyä? Silloin jokainen nussinta oli riski. Se paljon kritisoitu juutalaiskristillinen seksikielteisyys on osaltaan johtunut tästä: naiselle seksi ja kuolema ovat tosi yhtälö. Raskaaksi tulemisella saattoi olla hirvittävät seuraukset. (Vai mitä luulit? Että seksikielteisyys, tyhmät tabut, olisivat jotenkin itsestään syntynyt ilmiö? Että jotkut ihmiset vain eivät satu pitämään kivasta?)
Tietysti naiset ovat aina myös halunneet tulla raskaaksi! Tietysti lisääntyminen on alun perinkin seksin peruspointti. Tietysti lasten tekeminen on elävä ihme. Tietysti hedelmällisyyteen vaikuttavat monet asiat, ei se ole niin yksi yhteen, ei nainen voi joka hetki tulla raskaaksi. Jotkut eivät voi ollenkaan, ja sekin voi olla tragedia. Mutta silti, seksin pohjalla on aina tämä ongelma: miehille yhdynnästä koituu vähemmän seurauksia kuin naiselle.
Uskon, että hyvin suuri osa naisten nykyisestäkin seksihaluttomuudesta lähtee juuri tästä, siitä, ettei naisten ja miesten työn luontaista epäsuhtaa tunnusteta. Empaattisimmallekin miehelle hetskuyhdyntä on helpompi keissi kuin naiselle: (cis-)miehelle ei voi ikinä käydä niin, että hänen ruumiissaan alkaisi seksin seurauksena kasvaa uusi ihminen. Hän ei koskaan joudu käymään sitä taistelua. Hän on turvassa, vapaa.
(Eihän synnytyskuolleisuus tietenkään ole miehillekään ollut mikään helppo asia! On hirveää katsoa vierestä toisen koettelemusta. Ehkä siksi miesväki on ollut taipuvaista sytyttämään turhia sotia: Jos naisesi kuolee synnyttäessään sinun siittämääsi lasta, se ei sinänsä ole sinun vikasi, mutta survivor's guiltisi täytyy olla mittava.
Ei se ole miesten vika - ei se ole kenenkään vika. Mutta se on tosiasia. Ihmiskunnalla on aina tämä sama perusjako: ne, jotka synnyttävät, ja ne, jotka ovat siitä vapaat. Tämä on toki sama jako kuin tämä, kolikon toinen puoli: on olemassa ne jotka saavat tehdä lapset, ja ne, jotka eivät milloinkaan voi saada tehdä lapsia. Mutta puhutaan siitä toiste.)
Kyllä, seksi on myös iloinen asia. Minusta naisten todellakin on otettava seksuaalisuutensa haltuunsa. Naisille tarvitaan parempaa pornoa ja aika helvetin nopeasti. Alastomia, paljaita miehiä, suloista miehen komeutta, lihaa kuvitelmille. Tarvitsemme parempia ehkäisyvälineitä, oikeudenmukaisempaa työnjakoa silläkin saralla.
Mutta kuoleman varjo, tämä seksin perustotuus, tämä pohjimmainen epäsuhta, on myös muistettava. Se on otettava huomioon.
Siksi helposti saatavilla olevat ehkäisyvälineet ja abortti ovat meidän modernin vapautemme kulmakivet, vielä nytkin. Seksin suhteen on sama kuin ruuan: Vaikka me elämme täällä supermarkettien maassa, älä luule, että me ihmiskunta olisimme jotenkin lopullisesti voittaneet nälän tai janon. Olemme vain parin askeleen päässä nälästä ja kivusta.
EDIT 27.6.10, sanamuotoja muutettu
Samasta aiheesta:
23. kesäkuuta 2010
Edusmiehet
HS 21.6.2010: Eduskuntaan perusteilla miesverkosto
Ei huonompi! Ehdotan, että verkosto ensi töikseen nostaa noiden sijaan esiin seuraavat kolme oikeasti kriittistä miesten tasa-arvo -ongelmaa:
(Nokkela oivaltaa, että esittämäni kolmen kohdan korjaaminen tai parantaminen automaattisesti ratkaisisi myös alkutekstissä mainitut ongelmat.)
Eduskuntaan on perusteilla miesverkosto, jonka avulla halutaan vahvistaa miesten näkökulmaa tasa-arvopolitiikassa.
Puoluerajat ylittävä verkosto pystyisi vaikuttamaan asioihin esimerkiksi nostamalla esiin miehiä haittaavia ongelmia, kuten asevelvollisuuden epätasa-arvoisuus tai miesten syrjiminen huoltajuuskiistoissa, sekä huolehtimalla, että miesten näkökulma huomioidaan erilaisissa lakihankkeissa. Idea olisi siis sama kuin jo pitkään toimineella naisverkostolla.
(...)
Ei huonompi! Ehdotan, että verkosto ensi töikseen nostaa noiden sijaan esiin seuraavat kolme oikeasti kriittistä miesten tasa-arvo -ongelmaa:
- Miten poistaa miesten miehiin kohdistama väkivalta? Miten murtaa äijien aivoton väkivaltakulttuuri?
- Miten lisätä koti-isien määrää? Tai yleensäkin saada miehet hoitamaan kotiaan ja lapsiaan paljon nykyistä enemmän?
- Miten saada enemmän miehiä huonosti palkattuihin töihin - kuten sosiaalihuollon työntekijöiksi?
(Nokkela oivaltaa, että esittämäni kolmen kohdan korjaaminen tai parantaminen automaattisesti ratkaisisi myös alkutekstissä mainitut ongelmat.)
19. kesäkuuta 2010
Anenkefalian monet muodot
[Mahdollinen TRIGGER WARNING: Aborttilainsäädäntöä kehnoimmillaan.]
(Klikkaa varsinainen teksti auki tuosta alta, kohdasta "Lisätietoja":)
(Klikkaa varsinainen teksti auki tuosta alta, kohdasta "Lisätietoja":)
17. kesäkuuta 2010
Poliitikon pers-oona
Jospa ajattelisin positiivisesti! Jos kohta maailmamme onkin niin monin tavoin epäreilu, onneton ja ennen kaikkea hölmö - niin ainakin se on johdonmukainen ja täysin ennakoitavissa oleva.
Esimerkiksi näin: Jos olet sellaista ihmisryhmää, joka on monen vuosisadan ajan epäoikeudenmukaisesti pidetty poissa yhteisten päätösten tekoprosessin keskeisimmistä asemista, mutta nyt aikojen muututtua olet silti kykyjesi tähden ja sattuman oikusta päässyt perinteisesti "miehiseksi" miellettyyn valta-asemaan - niin voit olla sataprosenttisen varma, että paikallinen lokaläystäke julkaisee sinusta kuvan, jossa esitellään pebaasi.
Mikä oli todistettava!
HS 16.6.10: Wallin syyttää Iltalehteä takalistojournalismista
Iltalehden päätoimittajan Petri Hakalan mukaan Kiviniemestä julkaistu mekkokuva ei ole ongelmallinen, koska vastaavaa journalistista otetta on käytelty aikoinaan myös Matti Vanhaseen:
Iltalehti 17.6.10: Mekkokuva suututti - simmarikuva ei
(Jutussa on linkki vuoden 2008 artikkeliin, jonka kuvassa uikkareihin pukeutunut Matti Vanhanen poseeraa vedessä: "Vau, mikä Matti! Kevytcola ja lenkkeily ovat tehneet tehtävänsä.")
Kaikki kunnia kyllä Hakalalle "Vau, mikä Matti!" -jutusta. Se edustaa minusta hyvää kuorman tasoittamista, vaihteeksi miehen ulkonäön esineellistämistä. Mutta eihän se nyt varsinaisesti käy syyksi sille, että vastavalittua, nuorta naispääministeria pitäisi kohdella vastaavin ottein.
Ei ole sama asia korostaa lehtijutussa naisen kuin miehen ulkonäköä. Se johtuu siitä, että naiset ja miehet eivät lähde samasta tilanteesta. On perinteistä sortoa yrittää pelkistää nainen ulkonäköönsä. Ei ole perinteistä sortoa koettaa tehdä samaa miehelle. Siis sama kohtelu eri asemissa oleville henkilöille merkitsee eri asiaa.
Havainnollistava esimerkki: Esimerkiksi tummaihoisen tyypin luonnehtiminen vaikka "murjaanien kuninkaaksi" olisi rasistista dissausta. Sen sijaan valkoisen henkilön luonnehtiminen vaikka "kalkkilaivan kapteeniksi" ei ole rasistista dissausta. Näin siksi, että valkoiselle ihmiselle ei perinteisesti ole ollut vaarallista olla valkoihoinen.
Samasta aiheesta:
Esimerkiksi näin: Jos olet sellaista ihmisryhmää, joka on monen vuosisadan ajan epäoikeudenmukaisesti pidetty poissa yhteisten päätösten tekoprosessin keskeisimmistä asemista, mutta nyt aikojen muututtua olet silti kykyjesi tähden ja sattuman oikusta päässyt perinteisesti "miehiseksi" miellettyyn valta-asemaan - niin voit olla sataprosenttisen varma, että paikallinen lokaläystäke julkaisee sinusta kuvan, jossa esitellään pebaasi.
Mikä oli todistettava!
HS 16.6.10: Wallin syyttää Iltalehteä takalistojournalismista
Tasa-arvoministeri Stefan Wallin (r) syyttää Iltalehteä takalistojournalismista.
Wallinin mielestä Iltalehden eilinen juttu keskustan uudesta puheenjohtajasta ja tulevasta pääministeristä Mari Kiviniemestä oli asenteellisen journalismin pohjanoteeraus. Lehden aukeamaa hallitsi takaapäin otettu kuva Kiviniemestä.
Avoimessa kirjeessään Iltalehdelle Wallin kysyy, suunnitteleeko lehti sarjaa, jossa käsitellään miespuolisten ministereiden takalistoja.
(...)
Iltalehden päätoimittajan Petri Hakalan mukaan Kiviniemestä julkaistu mekkokuva ei ole ongelmallinen, koska vastaavaa journalistista otetta on käytelty aikoinaan myös Matti Vanhaseen:
Iltalehti 17.6.10: Mekkokuva suututti - simmarikuva ei
Iltalehti julkaisi tiistaina juttukokonaisuuden, joka käsitteli tulevan pääministerin Mari Kiviniemen persoonaa. Sen kuvavalinnat saivat tasa-arvoministeri Stefan Wallinin suuttumaan.
Eri ministereistä on julkisuudessa esitetty monipuolinen valikoima kuvia. Esimerkiksi huhtikuussa 2008 pääministeri Matti Vanhanen kuvattiin lehtien sivuille pelkissä uimahousuissa. Tähän ei kuitenkaan puututtu.
(...)
(Jutussa on linkki vuoden 2008 artikkeliin, jonka kuvassa uikkareihin pukeutunut Matti Vanhanen poseeraa vedessä: "Vau, mikä Matti! Kevytcola ja lenkkeily ovat tehneet tehtävänsä.")
Kaikki kunnia kyllä Hakalalle "Vau, mikä Matti!" -jutusta. Se edustaa minusta hyvää kuorman tasoittamista, vaihteeksi miehen ulkonäön esineellistämistä. Mutta eihän se nyt varsinaisesti käy syyksi sille, että vastavalittua, nuorta naispääministeria pitäisi kohdella vastaavin ottein.
Ei ole sama asia korostaa lehtijutussa naisen kuin miehen ulkonäköä. Se johtuu siitä, että naiset ja miehet eivät lähde samasta tilanteesta. On perinteistä sortoa yrittää pelkistää nainen ulkonäköönsä. Ei ole perinteistä sortoa koettaa tehdä samaa miehelle. Siis sama kohtelu eri asemissa oleville henkilöille merkitsee eri asiaa.
Havainnollistava esimerkki: Esimerkiksi tummaihoisen tyypin luonnehtiminen vaikka "murjaanien kuninkaaksi" olisi rasistista dissausta. Sen sijaan valkoisen henkilön luonnehtiminen vaikka "kalkkilaivan kapteeniksi" ei ole rasistista dissausta. Näin siksi, että valkoiselle ihmiselle ei perinteisesti ole ollut vaarallista olla valkoihoinen.
Samasta aiheesta:
14. kesäkuuta 2010
Rouva pääministeri
HS 14.6.10: Kiviniemi: Ministerivaihdoksista päätetään ensi viikolla
Pääministeri! Hieno homma. Nythän meillä on myös ensimmäinen naispuolinen piispa, joten eiköhän se ala paistaa päivä tähän risukasaankin.
En ole koskaan itse hyväksynyt sitä moniaalla sirkutettua credoa, että esimerkiksi vaaleissa pitäisi äänestää "parasta mahdollista ehdokasta" - siis niin, että esimerkiksi ehdokkaan sukupuoleen ei saisi kiinnittää mitään huomiota: "No eihän se ole itseisarvo, että se viranhaltija on nainen! Kyllä musta pitää valita pätevin ehdokas!"
Toki ehdokkaan pätevyys ja sopivuus ovat ne ensisijaiset kriteerit. Jos joissain vaaleissa vastakkain olisivat hyvä miesehdokas ja täysi natsinainen, niin tietenkin minäkin äänestäisin sitä hyvää miestä. Mutta kahdesta eri sukupuolta olevasta, suunnilleen yhtä hyvästä ja täyspäisen oloisesta ehdokkaasta äänestäisin sitä naista.
Miksikö? Samasta syystä kuin kannatan sukupuolikiintiöitä. Ei ihmiskunta vielä ole niin rationaalinen ja tunteensa hallitseva, että tavalla tai toisella alemmassa asemassa olevilla kansalaisilla olisi oikeasti yhtäläiset mahdollisuudet asettaa kykynsä yhteiskunnan palvelukseen. Siksi tilaisuuden tullen on aktiivisesti suosittava niitä, jotka on aikaisemmin pidetty syrjässä.
Siis altavastaajaa on tuettava. On nimenomaan meidän kaikkien etu, että Suomella on naispuolinen pääministeri. (Ja vastaavasti vaikkapa lisää miespuolisia sairaanhoitajia.)
Sitten, kun maailma oikeasti on tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen, niin sitten ei ole enää oikeutettua antaa sukupuolelle mitään painoarvoa äänestyksissä. Sitä aikaa odotellessa!
Keskustan uuden puheenjohtajan Mari Kiviniemen mukaan ministerivaihdoksista päätetään ensi viikolla.
Hallituksessa vaihtuu ainakin yksi ministeri, joka ottaa hoitaakseen Kiviniemeltä jääneen hallinto- ja kuntaministerin salkun. Kiviniemi itse on nousemassa pääministeriksi.
(...)
Pääministeri! Hieno homma. Nythän meillä on myös ensimmäinen naispuolinen piispa, joten eiköhän se ala paistaa päivä tähän risukasaankin.
En ole koskaan itse hyväksynyt sitä moniaalla sirkutettua credoa, että esimerkiksi vaaleissa pitäisi äänestää "parasta mahdollista ehdokasta" - siis niin, että esimerkiksi ehdokkaan sukupuoleen ei saisi kiinnittää mitään huomiota: "No eihän se ole itseisarvo, että se viranhaltija on nainen! Kyllä musta pitää valita pätevin ehdokas!"
Toki ehdokkaan pätevyys ja sopivuus ovat ne ensisijaiset kriteerit. Jos joissain vaaleissa vastakkain olisivat hyvä miesehdokas ja täysi natsinainen, niin tietenkin minäkin äänestäisin sitä hyvää miestä. Mutta kahdesta eri sukupuolta olevasta, suunnilleen yhtä hyvästä ja täyspäisen oloisesta ehdokkaasta äänestäisin sitä naista.
Miksikö? Samasta syystä kuin kannatan sukupuolikiintiöitä. Ei ihmiskunta vielä ole niin rationaalinen ja tunteensa hallitseva, että tavalla tai toisella alemmassa asemassa olevilla kansalaisilla olisi oikeasti yhtäläiset mahdollisuudet asettaa kykynsä yhteiskunnan palvelukseen. Siksi tilaisuuden tullen on aktiivisesti suosittava niitä, jotka on aikaisemmin pidetty syrjässä.
Siis altavastaajaa on tuettava. On nimenomaan meidän kaikkien etu, että Suomella on naispuolinen pääministeri. (Ja vastaavasti vaikkapa lisää miespuolisia sairaanhoitajia.)
Sitten, kun maailma oikeasti on tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen, niin sitten ei ole enää oikeutettua antaa sukupuolelle mitään painoarvoa äänestyksissä. Sitä aikaa odotellessa!
7. kesäkuuta 2010
Pojat on poikia ja tytötkin on poikia
Hassu havainto arkipäivästä:
Ne ihmiset, jotka ovat ehdottomimmin sitä mieltä, että "naisten pitäisi olla naisia ja miesten miehiä" (so. ihmisten pitäisi pitäytyä ahtaissa sukupuolirooleissa), ovat usein myös sitä mieltä, että poliittisen korrektiuden vaatiminen kielenkäyttöön on hapatusta. Heistä esimerkiksi esimies on ihan neutraali sana.
Siis heidän mielestään naisten pitää olla naisia, mutta lakinaisten pitää olla miehiä.
Ne ihmiset, jotka ovat ehdottomimmin sitä mieltä, että "naisten pitäisi olla naisia ja miesten miehiä" (so. ihmisten pitäisi pitäytyä ahtaissa sukupuolirooleissa), ovat usein myös sitä mieltä, että poliittisen korrektiuden vaatiminen kielenkäyttöön on hapatusta. Heistä esimerkiksi esimies on ihan neutraali sana.
Siis heidän mielestään naisten pitää olla naisia, mutta lakinaisten pitää olla miehiä.
2. kesäkuuta 2010
Väitöstilaisuus
Minulla on uusi harrastus: se on vastaan väittäminen. Tarkemmin sanoen olen ottanut tavakseni sen, että keskustelussa - kasvokkain tai netissä käytävässä, töissä tai vapaalla - sanon avoimesti sen, jos olen eri mieltä jonkun kanssa.
En suinkaan väitä vastaan huvikseni, enkä haasta riitaa. Mutta kun olen eri mieltä jonkun kanssa, sanon sen ääneen. En sano mielipiteitäni ilkeästi tai nolaten, totean vain yksinkertaisesti asian laidan: minä en pidä tästä, vaikka sinä pidät.
Usein nämä keskustelulliset erimielisyydet tietenkin koskevat sukupuolten tasa-arvoa. Mutta en nyt puhu vain niistä. Väitän vastaan myös silloin, kun keskusteltavat asiat ovat vähäpätöisiä tai neutraaleja.
Esimerkiksi:
Kuulostaako tämä erityiseen vastaanväittämiseen rupeaminen, koko asian esille nostaminen, sinusta oudolta? Ehkä sitten olet ihminen, jolle luonteva mielipiteenilmaisu on turvallista arkea. Itse olen aina tiennyt, mitä minulta odotetaan.
Ihmisyhteisöissä on yleensä tietyt näkymättömät roolitukset: tietyistä asioista saavat puhua vain tietyt henkilöt, ja asioista kuuluu puhua tietyllä tavalla. Nykyisessa hyvässä ajassamme ketään tuskin lynkataan "väärän" mielipiteen esittämisestä, mutta sosiaalinen paine vaikenemiseen saattaa silti olla aikamoinen.
Olen huomannut, että erityisesti naisten odotetaan myöntyvän yleisesti hyväksyttyihin mielipiteisiin. (Kutsun itse näitä keskustelumielipiteiksi - ne ovat siis niitä latteuksia, jotka ovat yhteiskunnassamme Virallisesti Hyväksytty Totuus. Esimerkiksi "Kesällä on ihanaa!" Ei ole oikein soveliasta olla pitämättä kesästä.) Yleiset mielipiteet vaihtelevat yhteisöittäin, mutta niille on yhteistä se, että niitä vastaan ei sovi käydä. Kaikkien kuuluu olla sitä mieltä, että pissikset on kauheita, miehet kärsivät enemmän perheväkivallasta kuin naiset, terassilla olo on ihmisen parasta aikaa. Olivat ne triviaaleja (terassi) tai tärkeitä (lähisuhdeväkivallan kysymykset), nämä ovat sellaisia mielipiteitä, joihin on helppo solahtaa. Jos on eri mieltä ja sanoo sen, saa osakseen joko kummastelua tai pahimmillaan vihamielisyyttä.
Keskustelumielipiteet tosin ovat usein vielä aika kevyttä kamaa. Niiden lisäksi olen alkanut ottaa kantaa sellaisiin asioihin, jotka ainakaan eivät kuulu naisten reviirille. Tällaisiä ovat musiikki, luonnontieteet ja ennen kaikkea valtakunnanpolitiikka. Siis juuri ne asiat, joista julkisesti puhuvat tytöt yläasteella mölistiin hiljaisiksi. Yhä vieläkin minulta vaatii uskallusta ja energiaa käydä tälle kielletyksi tietämälleni alueelle.
Minulle vastaanväittäjäksi rupeaminen on ollut hyvin vapauttaavaa. Aluksi minua hirvitti avata suuni. Mokaamisen ja häpeän pelko on iskostettu minuun niin syvälle. Mutta harjoitus tekee mestarin. Kun olen sanonut mielipiteitäni ääneen, minun on aina vain helpompi jatkaa sitä puuhaa. Olen huomannut senkin, että minun esimerkkini on rohkaissut muitakin yhteisöjeni naisia sanomaan kantansa. (Ja minäkin saan rohkeutta muista avoimesti vastaanväittävistä naisista!)
Vastaanväittäminen on toki dramatisoitu ilmaus. Kysehän on ennen kaikkea mielipiteeni sanomisesta, kannanotosta - minuna olemisesta. Sitä minä teen. En lannista ketään, mutta en myöskään annan kenenkään normihävettää minua hiljaiseksi.
Samasta aiheesta:
En suinkaan väitä vastaan huvikseni, enkä haasta riitaa. Mutta kun olen eri mieltä jonkun kanssa, sanon sen ääneen. En sano mielipiteitäni ilkeästi tai nolaten, totean vain yksinkertaisesti asian laidan: minä en pidä tästä, vaikka sinä pidät.
Usein nämä keskustelulliset erimielisyydet tietenkin koskevat sukupuolten tasa-arvoa. Mutta en nyt puhu vain niistä. Väitän vastaan myös silloin, kun keskusteltavat asiat ovat vähäpätöisiä tai neutraaleja.
Esimerkiksi:
- Joku Kaverini: Onpa ihanaa, kun on kesä! Ikävä vaan, että kohta tulee syksy. Syksy on niin hirveetä aikaa, se on niin masentava vuodenaika.
Minä: No kesä on tosiaan kiva. Mutta mä pidän itse asiassa syksystä kovasti. Mulle se on aina ollut sellaista energistä ja luovaa aikaa. - Joku Toinen Kaverini: Hyi hitto, kato noita. Mies on ihan tossun alla, ja toi muija tekee kaikki päätökset. Vittu mikä muija. Siis mä en ikinä vois kunnioittaa tommosta miestä. Mä en kestä munattomia miehiä. Panis eukkonsa kuriin.
Minä: No tietty se on hirveetä, jos joku joutuu ihmissuhteessaan huonosti kohdelluksi. Ja noita ihmisiä just mä en tunne, en tiedä, millasta niillä on. Mutta noin yleisesti, kyllä mä itse pidän siitä, että mies ei ole mikään koppava kukkopoika, aina komentelemassa. - Joku Kolmas Kaverini: Kyllä Geneerinen Pleikkaripeli/elokuva/kirja/bändi/balettiteos on muuten paska.
Minä: Itse asiassa mä pidin siitä. Pidin siitä, että siinä X.
Kuulostaako tämä erityiseen vastaanväittämiseen rupeaminen, koko asian esille nostaminen, sinusta oudolta? Ehkä sitten olet ihminen, jolle luonteva mielipiteenilmaisu on turvallista arkea. Itse olen aina tiennyt, mitä minulta odotetaan.
Ihmisyhteisöissä on yleensä tietyt näkymättömät roolitukset: tietyistä asioista saavat puhua vain tietyt henkilöt, ja asioista kuuluu puhua tietyllä tavalla. Nykyisessa hyvässä ajassamme ketään tuskin lynkataan "väärän" mielipiteen esittämisestä, mutta sosiaalinen paine vaikenemiseen saattaa silti olla aikamoinen.
Olen huomannut, että erityisesti naisten odotetaan myöntyvän yleisesti hyväksyttyihin mielipiteisiin. (Kutsun itse näitä keskustelumielipiteiksi - ne ovat siis niitä latteuksia, jotka ovat yhteiskunnassamme Virallisesti Hyväksytty Totuus. Esimerkiksi "Kesällä on ihanaa!" Ei ole oikein soveliasta olla pitämättä kesästä.) Yleiset mielipiteet vaihtelevat yhteisöittäin, mutta niille on yhteistä se, että niitä vastaan ei sovi käydä. Kaikkien kuuluu olla sitä mieltä, että pissikset on kauheita, miehet kärsivät enemmän perheväkivallasta kuin naiset, terassilla olo on ihmisen parasta aikaa. Olivat ne triviaaleja (terassi) tai tärkeitä (lähisuhdeväkivallan kysymykset), nämä ovat sellaisia mielipiteitä, joihin on helppo solahtaa. Jos on eri mieltä ja sanoo sen, saa osakseen joko kummastelua tai pahimmillaan vihamielisyyttä.
Keskustelumielipiteet tosin ovat usein vielä aika kevyttä kamaa. Niiden lisäksi olen alkanut ottaa kantaa sellaisiin asioihin, jotka ainakaan eivät kuulu naisten reviirille. Tällaisiä ovat musiikki, luonnontieteet ja ennen kaikkea valtakunnanpolitiikka. Siis juuri ne asiat, joista julkisesti puhuvat tytöt yläasteella mölistiin hiljaisiksi. Yhä vieläkin minulta vaatii uskallusta ja energiaa käydä tälle kielletyksi tietämälleni alueelle.
Minulle vastaanväittäjäksi rupeaminen on ollut hyvin vapauttaavaa. Aluksi minua hirvitti avata suuni. Mokaamisen ja häpeän pelko on iskostettu minuun niin syvälle. Mutta harjoitus tekee mestarin. Kun olen sanonut mielipiteitäni ääneen, minun on aina vain helpompi jatkaa sitä puuhaa. Olen huomannut senkin, että minun esimerkkini on rohkaissut muitakin yhteisöjeni naisia sanomaan kantansa. (Ja minäkin saan rohkeutta muista avoimesti vastaanväittävistä naisista!)
Vastaanväittäminen on toki dramatisoitu ilmaus. Kysehän on ennen kaikkea mielipiteeni sanomisesta, kannanotosta - minuna olemisesta. Sitä minä teen. En lannista ketään, mutta en myöskään annan kenenkään normihävettää minua hiljaiseksi.
Samasta aiheesta:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
