20. lokakuuta 2009

Ehdotus uudeksi huorittelukäytännöksi

Älä huorittele naisia. Huorittele miehiä.


"Huora" on yhtä paha sana kuin "neekeri". Nuo sanat toimivat samoin: niillä haukuttu leimataan täysin vialliseksi, perisyntiseksi. Haukkuja taas on kaikesta pahasta vapaa. Valkoiselle miehelle ei ole mitään "huoraa" vastaavaa haukkumasanaa.

Huorittelu nykymuodossaan on täysin irrationaalista. Sanana "huora" ei sinänsä tarkoita mitään. Se ei tarkoita seksiä myyvää ihmistä, koska ketä tahansahan naista voidaan huoritella. Ja vaikka tarkoittaisikin, eihän kukaan prostituoitu työllään vahingoita muita kuin ehkä itseään.

Lähin arkikielen vastine "huoralle" olisi kai "tuhma, tottelematon nainen, seksuaalisesti kelvoton henkilö". Mutta kun enemmistö tämän mailman seksirikollisista – siis ne oikeasti seksuaalisesti täysin kelvottomat ihmiset, esimerkiksi raiskaajat – kuitenkin ovat miehiä, on täysin älytöntä huoritella naisia.

"Huoran" tarkoitus on typistää nainen pelkkään vanhaan pahaan lisääntymisrooliinsa, ympärisilpoa hänet yhdellä sanalla. Huoritteluun ei ole mitään vastasanaa ja kuka tahansa mies saa määrätä kenet tahansa naisen huoraksi. Perinteinen naisten huorittelu on siis kuin koulunpihalta tuttu klassikko, "mäsanoinensin, loppueivoineäämuuttaaloppu!"


Näin siis "huora" on taikasana. Taikasanat kumotaan kääntämällä ne omistajaansa vastaan. Miehiä voi huoritella esimerkiksi näin:


  1. Seksin haluamisen tai seksikkyyden osoittamisen takia

    LISSU: "Joo-o, siellä baarissa oli perjantai-iltana huoraa pilvin pimein! Ainakin Kari, Jari ja Ilari olivat siellä. Ilari, se se on niin nätti lutka."

    tai

    MISSU: "Jumalauta mikä jakokulli Kari onkaan! Taas uuden naisen kanssa. Hemmetti siinä on pilluhaukka mieheksi."

    Tämä on vähän arveluttava huoritteluperuste, sillä runsaassa sekstaamisessa ei tietenkään oikeasti ole yhtään mitään pahaa. (Miten olisikaan? Älytön ajatus.) Mutta jos naisia arvostellaan ja uhkaillaan valtoimesta panemisesta, täytyy miehiäkin.

  2. Muuten vaan, vihan vimmassa, arkisena joka sään haukkumasanana

    (Tämä on minusta edellistä suositeltavampi käytäntö):

    SISSU: (riitelee kälättävän Jarin kanssa) "Turpa umpeen TYHMÄ HUORA!"

    Niin helppoa se on. Yhdellä taikasanalla ukko saa enemmän ajattelemisen aihetta kuin koko aiemmassa elämässän koskaan.

  3. HUOM! Älä huorittele naisia

    Älä kuitenkaan huorittele naisia! Älä ainakaan tosissasi. Naisten keskinäinen huorittelu voi kyllä voi olla tehokas vitsi: Yhdysvaltain mustat veljet kutsuvat (ainakin elokuvissa!) toisiaan joskus "niggereiksi". Sellainen on sanan hyvää hallitsemista, pahan sanan ottamista omaan suuhun:

    KRISSU: "Zissu! Ihana nähdä sua, missäs sä oletkaan viime ajat huorannut, senkin letukka? Hih hii!"
    ZISSU: "Krissu my girl! Hemmetin huora, älä käy mulle aukomaan! Heh hee!"

    (Nauravat ja halaavat.)


Näin siis sama sana voi aivan hyvin olla naiselle voitonmerkki ja miehelle suuren häpeän. (Samoin seksityöläinen voi hyvin haluta, että hänen ammatistaan käytetään sanaa "huora". Se on aivan okei. Mutta jos muuten huorittelet naisia tai tyttöjä, olet pelkuri. Kuulut pitkän päättelyketjun kautta niihin naisiin, jotka hyväksyvät pikkutyttöjen ympärisilvonnat.)



Jos et uskalla avoimesti huoritella miestä, jos mielesi ei taivu tämän uuden totuuden ympärille, kokeile tätä: kirjoita vessan seinään jonkin ärsyttävän jätkän nimi, ja lisää sen jälkeen "huora":

"Ilari on huora!"

Se on vapauttavaa. Huorittelemalla miestä olet ottanut vallan itsellesi: sinä olet se, joka päättää, kuka tässä maailmassa on huora ja kuka ei. Kukaan mies ei sitä päätä, vaan sinä yksin. Tästä lähin se sana on sinun aseesi, ei hänen. Yhdellä sanalla voi kääntää koko maailmanhistorian.


Sano se siis niin kuin narua hyppäisit:

Jakokulli, mätäpalli, huora, lutka, vosu!
Jakokulli, mätäpalli, huora, lutka, vosu!

15. lokakuuta 2009

Fashion Disaster

Juuri kun pääsin bloggaamasta erään muodinluojan kärsimyksistä (miesparalla on liian läskinilkkainen malli), saan kuulla, että toisellakin luovalla nerolla on ongelmia.

Ralph Lauren joutui kuulemma antamaan potkut malli Filippa Hamiltonille, koska muotinäytösvaatteet olivat tälle liian pieniä:

The New York Local News: Photoshopped Ralph Lauren Model Fired for Being Too Fat?

Ralph Lauren's Photoshop of Horrors saga, wherein an ad escaped with a severely distorted Picasso of a bobble head on top of a shrunken, crooked body, has taken another ugly twist. This morning on the TODAY Show, the photoshopped model, Filippa Hamilton revealed that she was, in fact, fired for being too fat.


Lainauksessa viitataan muotitalo Ralph Laurenin taannoiseen, paljon huomiota saaneeseen kuvankäsittelymokaan:

New York Local News: Ralph Lauren Admits Responsibility For 'Distorted' Ad

Fashion House Ralph Lauren has confirmed that an ad, which sparked uproar online over what appeared to be an abnormally thin model, was indeed an approved photo released by the company.

(...)

On Wednesday, the advertisement, which features model Filippa Hamilton, went viral not only because the image featured the model looking like her hips were smaller than her head, but also because the company demanded that culture blog Boing Boing take the image down over claims of copyright infringement.



Jotta asia niin sanotusti asettuisi oikeisiin mittasuhteisiinsa, irtisanottu Filippa Hamilton on siis sama nainen kuin tässä kautta netin paljon pilkatussa, (huonosti) käsitellyssä mainoskuvassa:





Kuva on siis muokattu. Tosielämässä Hamilton on sentään peräti kokoa 4. Eurooppalaisessa mitoituksessa se vastaa kokoa 34.


Dr. Violet Socks tiivistää sen niin hyvin!

14. lokakuuta 2009

Liian paksua

Kenkäsuunnittelija Christian Louboutin tahtoo suunnitella Barbie-nukelle kenkiä. Maestrolla on kuitenkin ongelma: Hänen mielestään Barbiella on liian paksut nilkat. Ei, oikeasti! Lukekaa vaikka.

Tai katsokaapa tätä kuvaa:




Sorry, Barbie! Olet selkeästi aivan liian läski. Ei kai tässä auta sinunkaan muu kuin panna photoshopaten.





(Via Feministing.)

11. lokakuuta 2009

Pidätysvaikeuksia?

HS 10.10.09: Turvakodeissa entistä enemmän pikkuvauvojen äitejä

Sutelan mukaan miesten väkivallan luonne muuttuu usein naisen raskausaikana.

"Olemme huomanneet, että etenkin raskausaikana ja varhaisessa vauvavaiheessa miesten väkivalta raaistuu. Miehen kontrolloiva käyttäytyminen muuttuu suoranaiseksi väkivallaksi tai sillä uhkaamiseksi. Raskausaikana väkivalta kohdistuu erityisesti syntymättömään lapseen", Sutela kertoo.


Ällistää päästä. Ei puolison kimppuun hyökkääminen ole muutenkaan oikein, mutta raskaana olevan hakkaaminen on jotain aivan käsittämätöntä. Mitä näiden tyyppien päässä liikuu?

Ilmeisesti näissä suhteissa on sellainen kuvio, että mies tahtoo elää vaimonsa lapsena. Kun nainen tulee raskaaksi, näissä miehissä herää sisaruskateus. He eivät kestä sitä, että taloon on heidän lisäkseen tulossa toinenkin lapsi. Siksi nämä miehet reagoivat kuten uhmaikäinen pentu, äiti(ään) hakkamalla. Ikävä vain, että aikuisen miehen nyrkit tekevät aika lailla tuhoisampaa jälkeä kuin alle kymmenen vanhan lapsen.


Mutta mitä hakkaajien passivointia ja vastuunsiirtoa tuossa Hesarin jutussa! Eihän väkivalta itsestään "raaistu". Ei se ole mikään luonnonilmiö kuten raesade tai ukkonen. Jos mies lyö vaimoaan, se mies tekee niin omasta pyhästä vapaasta tahdostaan. Hän päättää lyödä. Jos hän ei päättäisi lyödä, mitään lyöntiä ei tapahtuisi.

Niinpä väkivallan loppuminenkin on maailman yksinkertaisin asia. Se loppuu sillä, että juuri sinä jätät lyömättä. Kyllä vain, sinulla on yliluonnollinen ihmevoima. Voit milloin tahansa vihastuessasi päättää, että et lyökään. Aikuinen pystyy tähän. Lapsi ei pysty.

Siispä, huora, jos hakkaat lasta tekevää vaimoasi - lopeta heti. Pidätä sitä kättäsi. Jätä se lyönti lyömättä, potku potkimatta.

Se on tasan juuri niin yksinkertaista.




6. lokakuuta 2009

Sanasta miestä

Tietokoneiden ohjelmointikielissä on usein sellainen juttu, että tietty muuttuja voi saada vain tiettyjä arvoja. Jos esimerkiksi olio osaa käsitellä vain kokonaislukuja (esim. 1, 5, 3563), sen muuttujille ei saa antaa arvoksi esimerkiksi ("kurpitsaa").

Ihmistenkin kielissä on samantyyppisiä asioita. Ne kertovat paljon siitä, miten ajattelemme ja miten saamme ajatella. Mies-olio ei voi esimerkiksi koskaan saada arvoja {"nätti", "hysteerikko", "kälättäjä", "seksikäs", "nalkuttaja", "oikkupussi", "rasittava komentelija", "huora"}.

Tämä on hyvin kätevää. Näin miehen ei tarvitse vahtia omaa käytöstään: Jos vaikka "irrationaalisuutta" pidetään miehelle sopimattomana ominaisuutena, ilman tätä ennalta määrättyä arvoväliä mies joutuisi oikeasti ilmentämään rationaalisia ominaisuuksia. Mutta nyt hän voi huutaa naama punaisena tai istua vaikka vuoden itsepäisenä tuppisuuna tai ostaa city-maasturin, ja silti häntä kutsutaan "rationaaliseksi." Tai hän voi aina yrittää kastaa melaansa joka lammessa, eikä häntä silti saa sanoa "huoraksi".

Naisolio ei saa käsitellä esimerkiksi arvoja {"looginen", "rohkea" (paitsi esiintyessään vähissä vaatteissa iltapäivälehtien kannessa), "johtamiskykyinen", "reilu"}. Jos joku nainen olisi "rohkea" ja "reilu", hänestä sanottaisiin silti, että hän on "manipuloiva" "selkäänpuukottaja".


Se on kuin korttitemput! Tiedättehän, ne joissa taikuri pyytää sinua valitsemaan yhden kortin, minkä tahansa, hänelle näyttämättä, ja aina hän kuin ihmeen kaupalla tietää, minkä kortin valitsit. Tosiasiassa taikatemput tehdään usein niin, että valinnanvara on vain näennäinen.

Siis jos ajateltaisiin vaikka sellaista kieltämättä vähän laimeaa korttitemppua, jossa taikuri kerskuisi pystyvänsä arvaamaan valitsemasi kortin värin, se voisi mennä vaikka näin: Sinä luulet, että taikurin korttipakassa on normaali määrä mustia ja punaisia kortteja. Mutta todellisuudessa taikuri onkin sinun sitä tietämättäsi yhdistänyt kahden eri korttipakan musta kortit ja jättänyt hertat ja ruudut kokonaan pois! Näin luulet, että sinulla on valinnanvaraa, vaikka todellisuudessa sitä ei ole ollenkaan.

Minkä kortin valitsetkin, se on tietenkin aina musta.

1. lokakuuta 2009

Keisarin vanhat vaatteet

Kannattaa lukea, mitä Kate Hardingilla on sanottavanaan Roman Polanskin tekemisistä:



Hardingin alkuperäinen, paljon kohua herättänyt juttu.



Harding kertoo Polanskin elokuva-alan ihmisiltä saamasta tuesta. (!)



And it turns out a whole lot of people were waiting to hear someone say just that, straight-up, unencumbered by a bunch of bullshit about the importance of his work, his artistic genius, his age, whether his victim looked 13 or not, the judicial misconduct that marred his case or, most gallingly, the “punishment” he’s already “suffered” by spending more than 30 years in “exile.” (If being wealthy, successful and almost completely free to roam Europe counts as exile, sign me up.) A whole lot of people really just wanted to hear someone in the media say, “He raped a child. He fled the country. He damn well should have been arrested, he should be extradited, and it really shouldn’t have taken three fucking decades to make that happen. The end.” But very few people in the media did.

Why is that? Why have so few journalists stated the obvious? Why have I only heard about three people in the film industry (Kevin Smith, Luc Besson and Greg Grunberg) saying, in essence, “He fucking drugged and raped a kid, and he’s not above the law,” while hundreds of celebrities are signing petitions demanding his release, wearing “Free Polanski” buttons and trying to spin his arrest as an attack on artistic freedom?



Minua kiinnostaa erityisesti viimeisen jutun viimeinen kappale: miksi Polanski saa niin paljon tukea? Hänen tapauksensa on kuitenkin täysin mustavalkoinen. Kyse ei ole esimerkiksi kahdesta kännissä säheltäneestä teinistä. Polanski teki valinnan, eikä siinä valinnassa ollut mitään harmaata, ei mitään epäselvää. Loogisesti


  1. Roman Polanski raiskasi lapsen.
  2. Henkilö, joka raiskaa lapsen, on lapsenraiskaaja.
  3. Siis Roman Polanski on lapsenraiskaaja.


Mikä oli todistettava. Miksi kukaan haluaisi tukea lapsenraiskaajaa?


Kutsun tätä Kekkos-ilmiöksi: laumanjohtajaa tai muulla tavoin ansioitunutta urosta suojellaan, vaikka tämä tekisi mitä. "Pomon" luonneviatkin nähdään vain joko pikkuvikoina tai värikkäinä persoonallisuuden osoituksina, jolloin ne vain kiillottavat ihailun kohteen kilpeä entisestään.

Kekkos-ilmiön huomaa myös arkisessa perhe-elämässä, erityisesti niissä perheissä, joissa isä hakkaa muita perheenjäseniä. Joskus vaimo ja lapsetkin tahtovat pitää yllä sellaista selittelykulttuuria, jossa hakkaajahorolla muka oli "oikeutus" tekoonsa. Klassisestihan piestyt lapset (äitinsä tai isänsä hakkaamat) kasvavat usein sellaisiksi aikuisiksi, jotka uskovat valta-aseman väärinkäytön olevan vain "kasvattavaa". Hakanneen vanhemman, pomon, sankarin, täytyy olla täydellinen. Sitä kuvaa ei koskaan saa särkeä.


Ajattelin ensin, että ilmiön taustalla on ehkä alkukantainen halu elää lauman johtajan kautta. Kaikki voima ja kunnia, koko lauman tarmo kanavoidaan häneen. Näinhän kohdellaan esimerkiksi urheilusankareita juuri ennen kisoja. Ajatuksena lienee se, että TähtiMies tekee ainutlaatuisilla kyvyillään koko muulle laumalle niin suuren palveluksen, että hänen paapomisensa on ihan oikeutettua. Siis TähtiMies on muun lauman suojeleva esitaistelija, champion. Häneen eivät päde samat lait kuin muihin. Kotioloissa tämä voisi kääntyä äidin ja lasten haluksi pitää kiinni perheen miehestä, ettei tämä vain lähtisi omille teilleen ja veisi pois työpanostaan.


Mutta toisaalta, eihän mies ole koskaan, missään yhteiskunnassa ollut perheen ainoa ruuanhankkija tai suojelija! Naiset ovat aina tehneet vähintään yhtä paljon ja yhtä välttämätöntä työtä kuin miehet. Kyllä vain: lasten tekeminen (=raskaana oleminen, synnyttäminen, lapsen hoito seuraavat 15 vuotta) on ihan aikuisten oikeaa työtä. Kodinhoito, perheen ruokkiminen, kasvien kerääminen, villan kehrääminen – se kaikki on rankkaa työtä. Ei mikään yhteisö toimi vain tähtösten varassa.


Miksi siis näitä miehiä yhä hyysätään? Miksi on rakennettava henkilökultti? Kyllähän jonkun saavutuksia voi ihailla, vaikkei ihailisi tämän luonnetta. Useat historian suuret poliitikot, tutkijat ja taiteilijat ovat joka tapauksessa olleet ihmisinä tosi paskiaisia.